Blogin ulko- ja kirjoitusasu on muuttunut alkuvaiheesta jonkin verran. Ensin pidin yllä kahta sivustoa, Nordicguns- ja Nordichunt- blogeja, jotka yhdistin yhdeksi suomenkieliseksi JahtiAse- blogiksi. Ei ollut järkeä pitää nimeltään englanninkielisiä blogeja, joissa aiheiden kirjoituskieli on suomi. NordicHunt- sivusto on kuitenkin vielä luettavissa, vaikka en sivulle enää kirjoita. Jos lainaan kirjoituksessani jotain muilta kirjoittajilta, niin jutun lopussa on lähdeviittaukset.
Blogini on tavallaan julkinen päiväkirja. Välillä lukija saattaa lähettää sähköpostia ja kyselee aiemmin esittelyssä olevasta aseesta tarkempia yksityiskohtia. Olen saattanut myydä kyseisen aseen jo vuosia sitten ja olla syventynyt johonkin ihan muuhun aiheeseen. Latausreseptien kehittely on jatkuvaa ja aiemmat kirjoitukseni latauksista ovat kehittyneet ja muuttuneet aiemmasta. Eli sähköpostia voi toki lähettää, mutta turvallisuussyistä en jaa patruunoiden latausreseptejä.
Kehut ja moitteet pyrin tuomaan esille tuote-esittelyissä. Kirjoitan pääasiassa tuotteista, jotka kiinnostavat ensisijaisesti itseäni. Yhdestä asiasta yritän olla kuitenkin varovainen; liian jyrkistä mielipiteistä. Tuotteesta pelkästään kielteiseen sävyyn kirjoittaminen ei ole kovin rakentavaa. Myyntiala työllistää monia ihmisiä ja siksi kirjoittajalla on myös vastuu tekstin tuottamisessa ja julkaisemisessa. Omatkin mielipiteet muuttuvat vuosien kuluessa, enkä kaikista aiemmista kirjoituksistani ole enää välttämättä samaa mieltä.
Mieluisin aihepiiri on vanhoista käytetyistä metsästysaseista kirjoittaminen. Historia, vanhojen aseiden valmistustavat, käsityön määrä ja niiden vertaaminen tämän päivän aseisiin molemmin puolin on mukavaa ja mielenkiintoista. Oli esittelyn tuote sitten uusi tai vanha, niin niistä kirjoittaminen uskottavasti ei ole mahdollista ilman mahdollisuutta harrastaa aktiivisesti ja monipuolisesti metsästystä ja metsästysammuntaa.
Tuhannet suomalaiset kirjoittavat harrastuksenaan. Moni kirjoituksista päätyy valitettavasti julkaisematta pöytälaatikoihin ja muistitikuille. Lisäksi printtimedia on ammattilaisten mielestä katoamassa 10-15 vuoden kuluttua. Näin ainakin ennustaa Helsingin Sanomissa 24.1.2024 Sanoma konsernin hallituksen varapuheenjohtaja Nils Ittonen. Se on sääli, koska luen mielelläni myös paperilehtiä ja näköjään printtimedian lukijana olen osa katoavaa lajia. Kirjoittajien kannalta valitettavasti nuoret lukevat vähemmän ja katsovat lukemisen sijaan enemmän videoita erilaisilta sosiaalisen median alustoilta. Voisi ajatella, että pelkästään tekstimuotoisina myös blogit alkavat olla jo mennyttä maailmaa.
Viime vuonna kirjoittaminen blogiin jäi vähemmälle, koska suunnittelin omakustanteisen kirjan kirjoittamista aihe-alueena metsästysaseet. Nyt olen kuitenkin laittanut tietokirjan kirjoittamisen pöytälaatikkoon, koska riskinä on se, ettei laadukkaan kovakantisen kirjan valmistuskustannuksia välttämättä saisi katettua kapean aihealueen myynnillä. Omalta osaltani kirjoitan kuitenkin julkisesti niin kauan, kun kirjoittaminen tuntuu mielekkäältä. Blogini sivuilla lukija-/kävijämäärät vaihtelevat. Tammikuussa sivuilla kävijöitä oli reilut 12000. Kirjoitushetkellä helmikuun kävijäkertoja on vain noin 4000. Blogini kävijämäärä kasvaa aina heinäkuusta ja vähenee joulukuuhun mentäessä. Mitä enemmän saan tekstiä tuotettua, sitä enemmän on lukijoita. Vaikka suurin osa sivun käyntikerroista on Suomesta, niin jonkin verran on myös maista, joissa metsästysharrastus on suosittua. Näihin kuuluvat Pohjois-Amerikan maat, Pohjoismaat ja Euroopasta muun muassa Ranska ja Saksa. Käännöstyökalut kehittyvät ja vieraskielisilläkin on paremmat mahdollisuudet lukea suomenkielellä kirjoitettua tekstiä. Tulevaisuus tulee varmasti muokkaamaan JahtiAse- blogia. Toistaiseksi blogi tulee olemaan vielä harrastepohjalla ilman mainoksia ja luettavissa ilmaiseksi.
Alkukevään aiheena on sivuillani espanjalaiset rinnakkaispiippuiset sivulukkohaulikot. Kyseistä artikkelia tarjosin kesällä 2023 Otavamedian Metsästys ja Kalastus- lehdelle, mutta heiltä saadun palautteen mukaan artikkeli oli laajoineen historiaosuuksineen enemmän tietokirjamainen artikkeli kuin lehtijuttu ja tekstiosuudeltaan liian pitkä M&K- lehteen. Julkaisen kyseisen artikkelin blogissani aiempaa pidempänä versiona. Ensimmäinen osa ilmestyy maaliskuussa, toinen osa huhtikuussa ja viimeinen kolmas osa toukokuussa.
Lukijoille toivotan mukavia lukuhetkiä ja aurinkoista kevään aikaa!
Teksti ja kuva; P.O.