torstai 7. syyskuuta 2017

BOYDS AT-ONE kivääritukki - isälle ja pojalle osa 1/2.

Omistamaani Sako L-461 .222 Rem kivääriin piti tehdä muutoksia johtuen poikani lisääntyvästä ampumaharrastuksesta. Kasvavassa iässä nuoren miehen keho muuttuu ja kiväärin mitat saattavat olla liian suuria tai jäädä myöhemmässä kasvuvaiheessa liian pieniksi. Saman kiväärin tulisi sopia myös isälle. Tuli tarve hankkia kivääriin säädettävä tukki. Samalla päätin tehdä kivääriin muitakin muutoksia. Edessä oli siis uusi kiväärin rakennusprojekti mahdollisimman pienin kustannuksin.

Sako L-461 .222 Rem.
BOYDS AT-ONE

Norjalaiset kivääritukkivalmistajat KKC ja GRS tulivat Suomeen ampuma-aseiden tarvikemarkkinoille noin seitsemän vuotta sitten uudenlaisilla säädettävillä tehdasvalmisteisilla laminaattitukeilla. Nyt myös yhdysvaltalaiset ovat aloittaneet vastaavanlaisen tukin valmistamisen norjalaisia hivenen edullisemmin.

Boyds AT-ONE (klikkaa kuva isommaksi)
BOYDS Hardwood Gunstocks perheyritys sijaitsee South Dakotassa Mitchell nimisellä paikkakunnalla, jonka asukasluku on reilut 15000. Yrityksellä on 1200 tukkimallia 255:lle eri asemerkille.

Asiakas voi valita tehtaan tarjonnasta mieleisen tukin tehtaan nettisivuilla. Ensin täytyy etsiä sivun valikosta oman kiväärin malli ja siihen sopivat tukkivaihtoehdot. Mieleisen tukin löydyttyä voi valita tukin värin ja muita tarvittavia lisäominaisuuksia. Yritys ei kuitenkaan toimita Suomeen yli 100 dollarin hintaisia tukkeja. Yli 100 dollarin hintaisia Boydsin kivääritukkeja kuten AT-ONE-tukkeja voi kuitenkin tilata aseliike Riistamaan kautta. AT-ONE kivääritukit esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran tänä vuonna SHOT Shown asemessuilla Yhdysvalloissa.

TUKIN RAKENNE

Tukki toimitetaan ruskeassa pahvilaatikossa, jonka mukana on nelisivuinen käyttöohje ja erillinen ohje mahdolliselle reklamaatiolle. Tilaamani tukki on väriltään ruskea (Nutmeg). Tukin kokonaismitta on lyhyimmillään 76 cm. Tukin paino on 1,37 kg. Tukin perässä on kaksi painettavaa nastaa. Toisesta nastasta saa säädettyä tukin vetopituutta ja toisesta tukin harjakorkeutta. Tukin vetopituus on 32-36,5 cm:n välillä. Säädettävään peräpalaan on kiinnitetty ohjausta ja lukitusta varten kolme terästappia. Keskimmäinen tappi on kierteellinen, joka vaikuttaa peräpalan lukitsemiseen. Kaksi reunimmaista sileää terästappia tukevoittaa kiinnitystä ja ohjaa peräpalaa. Painettava vapautinnasta on ainakin alkuvaiheessa jäykkä.

Boyds AT-ONE (Nutmeg) tukin säädöt
Harjakorkeuden korotuspalaa ohjaa kaksi terästappia, joista toinen on osittain kierteellinen. Harjakorkeutta saa säädettyä reilut 15 mm. Enempää ei kannata tukin harjaa nostaa, koska korotuspala ei ole muuten riittävän tukevasti kiinni tukissa. Myös painettava nasta saattaa sinkoutua irti tukista yhdessä nastan jousen kanssa. Tukin vetopituuden maksimipituus on 36,5 cm. Maksimipituudessa peräpalassa tuntuu klappia. Perä tukevoituu paremmin kun peräpalaa työntää sisäänpäin muutaman millin.

Hihnalenkki pikakiinnityksellä
Tukin mukana toimitettiin hihnalenkki pikakiinnityksellä. Pikakiinnityspaikat löytyvät perän molemmilta puolilta. Hihnalenkki on nopeasti vaihdettavissa jommalle kummalle puolelle tukkia. Tavallisia kiinteitä hihnalenkin pidikkeitä löytyy yksi tukin perästä ja kaksi tukin etuosasta.

Etutukin pidikkeet hihnalenkille tai pipodille.
Etutukin pidikkeisiin voi kiinnittää pipodin ja/tai hihnalenkin. Tukkiin saa tilattua myös lisävarusteena vaihdettavan target-kahvan ja target-etuosan.

Tukin perän alapuoli.
Boyds-tehtaan työnjälki on yllättävän hyvä. Koneistuksen jäljiltä tukin sivut ja kahva ovat tuntumaltaan teräviä. Ne saa paremman tuntuisiksi hiomalla pyöreämmäksi. Tukki on käsitelty tehtaalla suoja-aineella. Tukin piippukouru on riittävän avara ja kymmenen euron seteli kulkee piipun ja tukin välissä ilman takeltelua.

Riittävän avara piippukouru
Tukin ja kiväärin yhteensovittaminenkin meni yllättävän helposti, ilman sen suurempia sovitustöitä. Jossain vaiheessa tukkiin voisi tehdä vielä petauksen ja tarvittaessa öljykäsittelyn. Ehkä myös pistoolikahvaan on hiottava peukalolle miellyttävämpi otepinta.

Myöhemmin ilmestyvässä 2/2 osiossa käyn läpi kivääriin tehdyt muut muutostyöt. Käyn myös ampumaradalla testaamassa vaikuttiko uusi tukki kiväärin käyntiin. Lopuksi vielä projektin yhteenveto hintoineen.


Teksti ja kuvat; P.O.


perjantai 1. syyskuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 5/5

JAHDISSA

Ostin kiväärin vuonna 2012 huhtikuussa. Keväällä oli hyvää aikaa testailla kiväärin käyntiä eri latauksilla ja tehdaspatruunoilla. Kesällä aloitin kiväärillä hirvirataharjoittelun ja loppukesästä, elokuussa pääsin kokeilemaan kivääriä ensimmäisen kerran jahdissa.
Jahtikohteena oli tuolloin pienpedot. Olin ladannut kivääriäni varten .30-kaliiperin V-Max-luoteja. V-Maxin paino on 7,1 grammaa ja lähtönopeutta noin 1000 m/s. Osunta kyseisellä latauksella on erinomainen.
Pienpedot pyrin saamaan eräksi houkuttelemalla. Kyseisenä vuonna metsästyslainsäädäntö vielä salli elektronisen äänilaitteen käytön supikoiran pyynnissä. Olin hankkinut yhdysvaltalaisen, kauko-ohjattavan jäniksen. Asetin houkuttimen metsään, avonaiseen maaston kohtaan ja kiipesin viereiseen torniin noin 50 metrin päähän odottelemaan mahdollista saalistajaa. Painoin kaukosäätimen napista, jolloin jänis aloitti äänekkään hätähuudon ja paikoillaan heilumisen.
Olin odotellut noin kymmenen minuuttia, kun huomasin ison supikoiran ilmestyneen kuin tyhjästä, ja seisovan jäniksen vieressä ihmettelemässä rääkyvää jänistä. Kiväärin olin nostanut ampumavalmiiksi jo aiemmin, joten ei tarvinnut muuta kuin siirtää kivääriä ja Zeiss-tähtäinkiikarin 4-A ristikkoa hivenen oikealle kohti supikoiraa. Ristikko keskelle supikoiraa ja liipaisimesta puristus. V-Max-luodin maaliballistiikka on tehokasta, eikä eläimen etsintää tarvitse tehdä. Supikoira jäi niille sijoilleen.


Ammuttu supikoira ja elektroninen houkutin.
ENSIMMÄINEN PEURA

Lokakuun alussa vuonna 2014 olin kiivennyt jahtitorniin, josta oli näkymät kolmeen puituun viljapeltoon. Kahden pellon välissä oli pieni metsäsaareke. Tällä kertaa olin peura- ja hirvijahdissa. Kello lähenteli aamulla yhdeksää. Silmäkulmassani vilahti jotain ja käänsin katseeni oikealle, jolloin näin naaraspeuran kahden vasan kanssa siirtyvän metsäsaarekkeesta pellolle. Peurat liikkuivat pellolla rivakasti määrätietoisesti kohti vastapäätä olevaa metsää. Pelto oli kapea, joten oli toimittava nopeasti, ennen kuin tilanne olisi ohi ja peurat ehtisivät metsän suojaan.
Otin viimeisenä kulkevan vasan tähtäimeen ja puristin liipaisimesta. Laukaus lähti viistosti vasan oikean etulavan yläpuolelle. Peurat katosivat metsään. Yritin kiikaroida puitua peltoa, mutta en löytänyt vasaa pellolta. Kapusin alas tornista ja lähdin etsimään mahdollisia verijälkiä. Lähestyttyäni arvioimaani luodin osumapaikkaa, näin pellossa kohouman tai kumpareen. En saanut vielä tarpeeksi selvää, oliko kyseessä mahdollisesti ampumani peuran vasa. Vasta muutaman metrin päästä huomasin, että kumpare oli kuin olikin vasa. 30-06 Norma Oryx (11,7 g) luodin ulostulojälki oli vasan kaulan pistokuopan yläpuolella. Mittasin laseretäisyysmittarilla ampumaetäisyyden, joka oli 82,5 metriä. Peuran vasa kuoli välittömästi saatuaan osuman luodista.

Ensimmäinen peura
TOINEN

Kaalipellon käry kävi nenääni. Yöt olivat jo pakkasen puolella. Pakkanen sai aikaan kaalien hajun leviämisen ympäristöön. Haju houkutteli luonnollisesti kaalipeltoon lähimetsistä ruokailijoita. Tällä kertaa olin väijymässä korkealla jahtitornissa iltapäivästä alkaen odotellen ruokailijoita kaalipeltoon saapuvaksi. Kello neljän aikaan metsänreunaan tuli naaraspeura varovasti pellon suuntaan pää pystyssä haistellen. Peura pysähtyi paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa. Katselin kaalipellon suuntaan ja etsin mahdollisia häiriötekijöitä pellolta, mutta muita ruokailijoita tai ihmisiä en pellolla havainnut. Aikansa haisteltuaan ja kuulosteltuaan kookas naaraspeura lähestyi kohti kaalipeltoa ja samalla myös arkuus selvisi. Mukana perässä köpötteli vasa.
Naaraspeura iski ahnaasti kaalien kimppuun, vasan touhutessaan omiaan. Kiikaroin peurojen ruokailua ja samalla odottelin hirviä saapuvaksi. Aika kului, eikä muita ruokailijoita peltoon enää ilmaantunut, joten päätin yrittää saada vasan kotiin vietäväksi. Etäisyyttä vasaan oli reilut 80 metriä. Vasa liikkui emänsä lähettyvillä, kuitenkin sen verran emästä etäällä, ettei ollut vaaraa osua vahingossa emään. Kun olin saanut ampuma-asennon mukavaksi ja tähtäinkiikarin ristikon suunnattua vasan kylkeen, puristin liipaisimesta. Laukauksen kajahtaessa naaraspeura juoksi metsänreunaan ja vasa katosi kaalipellon kasvillisuuden sekaan. 
Laskeuduin alas tornista, jolloin naaraspeura huomattuaan metsästäjän pakeni metsään. Vasan luokse suunnatessani näin vasan yrittävän nousta pystyyn. Ammuin välittömästi vasaa etulapaan. Vasa putosi saviseen kaalipeltoon, eikä enää liikkunut. Paikalle päästyäni huomasin ensimmäisen laukauksen osuneen vasan selkärankaan ja vasta toinen laukaus lopetti vasan maallisen elämän.

Kaalipellon vasa.
KOLMISARVI

Marraskuun alkupuolella istuin jälleen jahtitornissa, tällä kertaa riistapellon vieressä. Maanviljelijät olivat jo korjanneet satonsa ja kääntäneet peltonsa mullokselle, jonka johdosta sorkkariistan ruokailu tapahtuisi riistapellossa, naattimukuloita sorkillaan pellosta kaivaen.
Räntää tihkutti sulaan maahan. Olin jo tunnin verran istunut tornissa aamupassissa, kunnes huomasin nuoren peurapukin hyppäävän muutamalla loikalla metsästä riistapeltoon. Peuraa kiikaroidessani huomasin peuran sarvissa jotain normaalista poikkeavaa. Näytti kuin peuralla olisi kolme sarvipiikkiä kasvanut suoraan kallosta. Kaikki kolme tappisarvea näytti todellakin erillisiltä, kuin suoraan kallosta kasvaneena.
Tuuli alkoi pikkuhiljaa kääntyä selkäni taakse ja päätin ampua kyseisen epäkurantin peurayksilön tarkempia tutkimuksia varten. Tähtäinristikko etulavan taakse ja liipaisimesta puristus. Laukaus kajahti ja muutamalla loikalla peurapukki katosi metsään. Rauhoitin tilanteen ja pakkasin hiljaa varusteet reppuun ja lähdin hakemaan koiraa peuran jäljestämistä varten.
Takaisin koiran kanssa paikalle päästyäni aloitin peuran jäljestämisen. Verijäljet löytyivät pellon ja metsän välistä. Koira jäljille ja jäljestyshihna suoraksi. Jälkiä seuratessa aina silloin tällöin näkyi maassa keuhkoista purskahtanutta verta. Kuljin koiran kanssa noin 70 metrin matkan, kunnes peura löytyi kaatuneen puunrungon vierestä.
Jäljestys on päättynyt.
Norma Oryxin 30-06 (11,7 g) luoti oli lävistänyt peuran keuhkot ja tullut toiselta puolen ulos. Tutkin kuollutta peuraa ja sarvet näyttivät edelleenkin samanlaisilta kuin olin katselukiikareilla havainnut. Kolme tappisarvea suoraan kallosta.
Lähetin kuvan peuran päästä silloiselle Suomen Riistakeskuksen Laitilan toimintakeskuksen vetäjälle Ilkka Ala-Ajokselle, joka välitti kuvan Helsingin yliopiston eläinsairauksien dosentille. Asiantuntijoidenkin mielestä sarvet näyttivät normaalista poikkeavilta.
Kuvien lähettämisen jälkeen nyljin peuran pään ja totuus paljastui nahan alta. Toinen sarvista oli jakaantunut nahan alla. Sarvien kasvu oli poikkeavaa ja sarvet olivat erikoiset, mutta kyseessä ei ollut kuitenkaan eläintieteellinen ihme.


Kolmisarvi
NELJÄS

Vuonna 2015 olin lokakuun puolivälissä viljapellon vieressä odotellut hirviä jo monena iltana, tuloksetta. Olin kuitenkin kiinnittänyt huomion kyseisinä iltoina yksinäiseen naaraspeuraan. Naaraspeura kulki joka ilta samaan aikaan ja samaa reittiä. Tornista oli lyhyin ampumamatka 182 metriä peuran kulkureitille. Minulla oli hyvin aikaa etäisyyden mittaamiseen laseretäisyysmittarilla hirviä odotellessa. Päätin yrittää peuran kaatamista seuraavana iltana, mikäli hirvistä ei olisi mitään havaintoa.
Seuraavana iltana ennen hämärän tuloa oli suunnitelmat naaraspeuran elämänkaaren päättämiseksi valmiina. Hirvistä ei ollut mitään havaintoa muutamaan iltaan, joten peuran ampuminen ei pelästyttäisi alueella mahdollisesti olevia hirviä.
Peura ilmestyi pellolle lähes samaan aikaan kuin aiempina iltoina. Peuran kulkureittikin oli aiempien iltojen kaltainen. Laitoin pehmeän ampumatuen jahtitornin kaiteen päälle. Kiväärin nostin valmiiksi tuen päälle ja kiväärin perän tuin huolellisesti. Peuran siirtyessä etukäteen suunniteltua ampumakohtaa kohden, siirsin katselukiikarit sivuun ja valmistauduin riistalaukaukseen. Peuran ilmestyessä tähtäinristikkoon lähetin luodin matkaan.
Peura hyppäsi viljapeltoon ja katosi näkyvistä. Pakkasin tavarat ja taas, niin kuin aina aiemminkin, lähdin hakemaan koiraa peuran jäljestämistä varten. Koiran kanssa pelipaikalle päästyämme ryhdyimme jäljestämään peuraa siihen suuntaan, johon näin peuran viimeisen kerran suuntaavan. Tällä kertaa peura löytyi jo 30 metrin päästä. Puimattomasta pellosta ilman koiraa olisi löytäminen ollut vaikeaa. Varsinkin kun pellolla oli runsaasti eläinten kulkureittejä.
Ampumamatka ei ollut peuran kokoluokan eläimelle pitkä, mutta peuran asennon hahmottaminen ampumaetäisyyden kasvaessa on hankalaa. Varsinkin hämärässä. Peura oli ollut kuitenkin enemmän vinoittain kuin miltä se näytti tornista katsottuna. Luoti oli mennyt sisään etulavan takaa ja tullut toiselta puolelta ulos vatsan kautta. Osittainen suolisto-osuma tuoksahti selvästi peuraa pois pellolta vedettäessä.
Kaikki Schultz & Larsen kiväärillä ampumani peurat olen ampunut Norman Oryxin 11,7 gramman luodeilla. Kevyemmät luodit olisivat varmaan parempia peuran kokoluokalle, mutta mahdollisten hirvien takia olen pitäytynyt Norman raskaammissa luodeissa. Luotien käyttäytyminen ja jäämäpainot hirvissä ovat erinomaiset.
Peuroissa raskaat luodit eivät avaudu riittävän nopeasti, mutta jäljestävän koiran omistajana se ei ole ongelma. Jos ei ole heti mahdollisuutta jäljestävän koiran käyttöön, kannattaa käyttää lumettoman maan aikaan luoteja, jotka avautuvat nopeammin.

LOPUKSI

Palataan jahtiosion jälkeen takaisin kivääriin ja kiväärin ominaisuuksiin, niin jahdissa kuin ampumaradalla.
Mielestäni kiväärin ainoa negatiivinen asia ampumaradalla ja jahdissa on kiväärin yksirivinen lipas, jota ei voi täyttää päältä lippaan ollessa kiinni kiväärissä.Mainitsemani negatiivinen asia on kuitenkin kirjoittajan mielipide, eikä sillä ole loppujen lopuksi merkitystä metsästyksessä. Metsästäjät, jotka ovat tottuneet yksiriviseen lippaaseen pitävät asiaa normaalina, kuten esimerkiksi Tikka-kivääreiden omistajat. Yksirivisen teräslippaan etuna on kuitenkin syöttövarmuus.
Kivääri on toiminut moitteetta kaliipereissa 6,5x55 ja 30-06. Ostaessani kivääriin myöhemmin kolmannen piipun kaliiperissa 9,3x62, ilmeni kiväärissäni joillain patruunoilla syöttöongelmia. Toimitin kiväärin maahantuojalle, jossa valtuutettu aseseppä totesi vian olevan kiväärin tukissa, ei lippaassa. Aseseppä poisti hivenen tukki- ja petausmateriaalia, jolloin patruunan syöttö palautui normaaliksi myös paksummilla tylppäpäisillä patruunoilla.
Metsästystilanteessa olen saanut aikaiseksi yhden syöttöhäiriön aseen piipun ollessa jyrkästi suunnattuna ylöspäin. Ahtaassa jahtikopissa tein latausliikkeen liian hitaasti, jolloin patruuna putosi lukon etuosan ja lippaan päälle poikittain.
Kiväärin lukon pushfeed-toiminnolla varustettu patruunan syöttötapa mahdollistaa lataushäiriöt epänormaaleissa asennoissa ja mikäli latausliike tehdään huonosti. Kyseinen lukontoiminnan ominaisuus tulee tiedostaa kaikissa pushfeed-tyyppisissä metsästyskivääreissä.
Hyvän metsästyskiväärin yhtenä määritelmänä voisi pitää "valmislaatikosta" kivääriä. Siis kivääri, jonka ostaja voi heti tehtaan laatikon avattua ottaa mukaan jahtiin ilman erilaisia tuunaamisia. Kiväärini on tasapainoinen ammuttava, jonka laukaisuvastus on erinomainen. Liikkuvaan maaliin ja tuelta ampumisessa huomaa tukin hyvän ampumaergonomian ja sen, kuinka hyvin tukki ottaa vastaan rekyylin. Kiväärin tarkkuus riittää kaiken kokoiselle riistalle. Muoviallergisille voin todeta, että kaikki osat mitkä aseessa näyttää puulta ja teräkseltä, myös ovat sitä.
Laadukas materiaali ja työnjälki, sekä toimiva kivääri käyttäjän tarpeisiin kertoo tehtaan hyvästä ammattitaidosta ja laatupyrkimyksistä. Schultz & Larsen on mielestäni osoittautunut tehtaaksi, joka valmistaa laadukkaita vaihtopiippuisia metsästyskivääreitä kuluttajaystävälliseen hintaan. Maailmalla on toki muitakin laadukkaita ja kohtuuhintaisia metsästyskivääreitä, mutta ne ovat pääsääntöisesti kiinteäpiippuisia.

Teksti ja kuvat P.O.

Lähteet osioissa 1-3; Schultz & Larsen, Otterup Geværfabrik kirja, Schultz & Larsen tehtaan kotisivut ja Great Dane Rifles