maanantai 26. syyskuuta 2022

Merkel Suhl 47E 12/70 - rinnakkaispiippuinen haulikko osa 2/2

Merkel 47E ja standard- teräshaulipatruunat vesilinnustukseen

Ensimmäisessä 1/2 osassa esittelin haulikon tekniset ominaisuudet. Tässä viimeisessä aiheen blogijutussa kerron alla testiammunnoista ja kokemuksista ampumaradalla ja metsästyksessä.

Kiekkoradalla haulikko on parhaimmillaan trap- radalla. Haulikolla on helppo ottaa kiinni viistosti eteenpäin lentävä kiekko. Sileän puisen perälevyn ansiosta perä ei tartu ampumaliiviin ja haulikon perän saa sujuvasti nostettua kiinni poskea vasten. Skeet- radalla haulikko ei ole kuitenkaan parhaimmillaan suppeiden supistusten takia.

Haulikon vasemman puoleinen suppeapiippu rajoittaa joidenkin standard- teräshaulipatruunoiden käyttöä tai lähes kaikkien, pois lukien meltorautaisia hauleja sisältävät haulikonpatruunat, joita voi valmistajan mukaan ampua kaikilla supistusasteilla. Vesilinnustuksessa olen käyttänyt Eleyn ja Gameboren vismuttihauleilla ladattuja patruunoita ja FOB:n kuparihauleilla ladattuja standard- patruunoita. Koeammuntatuloksia löytyy Koeammunta.net sivuilta. Gameboren Bismuth nro. 5 huopatulppapatruunalla tulos oli seuraavanlainen: supistussuhde 55% ja aukkojen määrä 2. FOB Sweet Copper Standard nro. 5: supistussuhde 87%-77% ja aukkojen määrä 1. Koeammunnat ammuin 35 metrin etäisyydeltä 120x120 cm:n pahvitauluun haulikon puolisuppealla supistuksella.

Muutamasta vanhemmasta haulikostani olen teräshaulipatruunoita varten avartanut supistukset ja loiventanut ylimenot. 12- kaliiperissa haulikkoon löytyy kuitenkin ihan mukavasti muitakin kuin teräshaulisia lyijyn korvaavia patruunoita ja sen takia ei tarvitse tämän haulikon supistuksia avartaa nykyisestä. 

Merkel ja 12/70 Standard FOB- kuparihaulipatruunat

Merkel 47E on mielestäni metsästyksessä parhaimmillaan tilanteissa, joissa koira karkottaa riistaa ohjaajan edestä, esimerkiksi sorsastuksessa rantoja kahlatessa koiran nostaessa pomppusorsia lentoon tai fasaanijahdissa koiran ajaessa lintuja ylös ampujan edestä. Seisovalla lintukoiralla kanalintuja jahdatessa haulikko on erittäin hyvä vaihtoehto. Haulikko soveltuu hyvin myös jänisjahteihin.

Haulikon etutukki on sopivan leveä ja haulikolla pystyy ampumaan useita laukauksia ilman piippuun kiinnitettävää nahkaista ampumasuojaa tai hanskoja kuumentuvan piipun takia. Muutamissa omistamissani haulikoissa on kooltaan pienempi etutukki ja näillä haulikoilla ammuttaessa piippu saattaa kuumentua ampumaradalla useita laukauksia ammuttaessa sen verran kuumaksi, että piippuun joutuu kiinnittämään mainitsemani suojan tai käyttämään ampumahansikkaita. 

Haulikon puinen perälevy on sileä ja helposti vaihdettavissa, sekä huollettavissa. Ennen puisen perälevyn asentamista asepuuseppä Asko Valonen muokkasi perälevyn kulmaa ja kaltevuutta paremmin ampujalle sopivaksi. Sileä puinen perälevy ei tartu aseen nopeissa nostotilanteessa vaatteisiin, jolloin haulikon perän saattaminen ampumavalmiiksi ampujan poskea vasten on nopeaa. Haulikon nosto tapahtuu varmasti yhtenä sujuvana liikkeenä. 

Monissa rinnakkaispiippuisessa haulikoissa on englantilaismallinen suora perä, kuten esittelyn haulikossa. Suora perä on jäänne 1800- luvulta, mutta on edelleen metsästyksessä toimiva ratkaisu. Suoralla perällä varustetulla haulikolla ammuttaessa joudun kuitenkin ampumaradalla enemmän keskittymään ampumasuoritukseen verrattuna haulikon perään, jossa on pistoolimallinen tukki. Tämä osaltani johtuu myös siitä, että ammun paljon erityyppisillä haulikoilla, enkä pelkästään suoratukkisella haulikolla. 

Joka tapauksessa, mikäli suora englantilaismallinen perä olisi ergonomialtaan paras vaihtoehto, olisi se tänä päivänä myös urheiluampujien suosiossa. Haulikon tukin mallissa, muotoilussa, karhennuksissa ja pähkinäpuun laadussa on kyse myös estetiikasta, jolla on osaltaan vaikutuksensa haulikon valinnassa. Merkel 47E:n karhennukset ovat otepinnoiltaan pitävät, eikä karhennuksien linjajakoa ole tehty tuumalle kovinkaan tiheäksi.  

Haulikon puuosat olen käsitellyt englantilaisen Napierin ohjeilla ja tukinhoitoaineilla. Esittelyn haulikon ja halvemmat haulikkoni olen usein purkanut metalliosien puhdistamista, öljyämistä varten ja samalla nostanut puupinnoilta kolhut, hionut puun pinnat, liimannut mahdolliset halkeamat ja lopuksi öljyämisen jälkeen vahannut tukin. Halvoissa muutaman sadan euron aseissa ei kovinkaan suurta vahinkoa tapahdu, jos jokin menee vikaan. Ellei sitten itse aiheutettu vika ole niin suuri, että joutuu korjauttamaan aseen asesepällä. Laadukkaat aseet ja varsinkin arvoaseiden kohdalla kannattaa kuitenkin miettiä kahdesti, ennen kuin ryhtyy minkäänlaisiin normaalista huoltotoimenpiteistä poikkeaviin toimenpiteisiin. Arvoaseiden hinta saattaa romahtaa, jos olet tehnyt amatöörimäisiä virheitä ja pilannut aseen puu- ja metallipintojen sovitukset, ruuvinkannat tai muuttanut puuosien alkuperäisiä klassisia muotoja ja karhennuksia. Suomesta ei löydy montaa osaavaa ja kokenutta aseseppää taittuvapiippuisten arvoaseiden korjaamiseen. Vanhoja arvoaseita ei myöskään kannata välttämättä yrittää tehdä uudennäköiseksi.

Haulikon liipaisimien laukaisutuntuma ei poikkea muista vastaavanlaisista omistamistani Suhlin alueen valmistamista haulikoista ja on laukaisultaan normaali. Etummaisen liipaisimen laukaisuvastus on hivenen kevyempi verrattuna takimmaiseen. Vanha brittien kaksiliipaisin Anson & Deeleyn järjestelmä on metsästysaseessa luotettava ja rakenteeltaan yksinkertainen. Kahden liipaisimen käyttö haulikossa on osaltani helppoa ja luontevaa. Suosin kaksipiippuisessa metsästyshaulikossa kahta liipaisinta. Riistalaukaustilanteessa paremmin sopiva piipun supistusaste ja patruuna on mielestäni nopeampi valita kahdella liipaisimella varustetussa haulikossa. Suppeampi piippu on tarkoitettu pidemmälle matkalle ja avarampi lyhyemmälle matkalle. Väljemmällä supistuksella varustettuun piippuun voi laittaa patruunan, jossa on enemmän pienempiä hauleja ja tiukemmalla supistuksella varustettuun piippuun vaikka isompia hauleja suuremmalla haulilatauksella - eri tilanteisiin parhaiten sopivalla tavalla. 

Olen ajatellut asiaa myös siltä kannalta, että metsästyksessä minulla on kahdella liipaisimella varustetussa haulikossa samassa paketissa kaksi haulikkoa. Tämän ymmärtää parhaiten yhdistelmäaseilla metsästävät. Tässäkin tärkeä painotus on tietenkin harjoittelulla ja aseen toimintaperiaatteen sisäistämisellä. Kahdella liipaisimella varustettu haulikko on toimintakuntoinen edelleen, vaikka esimerkiksi toisen liipaisimen laukaisulaite menisi epäkuntoon kesken jahdin, Kahdella liipaisimella varustettu haulikko on luotettavampi verrattuna esimerkiksi omistamaani Rizzinin haulikkoon, jossa on rekyylitoiminen piipunvaihtaja. Mainitussa haulikkotyypissä laukeamattoman patruunahäiriön takia ei pysty laukaisemaan toistakaan piippua nopeissa tilanteissa. Rizzinin osalta ei ole kuitenkaan mainitsemaani häiriötilannetta tapahtunut, mutta jos oikein saivarrellaan, niin teoriassa se on mahdollista. Yksi piippu ja yksi liipaisin on kuitenkin vaihtoehtoni esimerkiksi merilinnustuksessa kuvilta metsästettäessä, jolloin linnut "ohjataan" oikeaan paikkaan ja etäisyydet ja olosuhteet ovat lähes samanlaisia riistalaukaustilanteissa. Tällöin otan mukaan itselataavan Beretta- haulikkoni meriolosuhteisiin sopivassa 12/76 kaliiperissa.

Merkel 47E fasaanijahdissa

Ei tule mieleeni montaa metsästystilannetta, jossa olisin muistanut yksiliipaisimella varustetun haulikon piipunvaihtajaa käyttää kesken riistalaukaustilanteen. Esimerkiksi italialaisissa Beretan, Caesar Guerinin ja Rizzinin haulikoissa oleva piipunvaihtaja varmistimen yhteydessä ei ole mielestäni kovinkaan käytännöllinen tai en ainakaan ole kyseisen malliseen piipunvaihtajaan koskaan tottunut. Sen sijaan Merkelin piipunvaihtaja liipaisimen vieressä liipaisinkaaren sisällä on mielestäni teknisenä ratkaisuna parempi. Samantyyppinen, ellei jopa parempi on mm. laadukkaassa Blaserin F3 ja F16 haulikoissa. Yhdellä liipaisimella varustetussa kaksipiippuisessa haulikossa pyrin metsästysolosuhteista riippuen pitämään aseen vaihdettavien supistajien supistusasteen hyvin lähellä toisiaan. 

Haulikon automaattinen varmistin on päässyt muutaman kerran metsästystilanteessa yllättämään, jos olen aiemmin käyttänyt enemmän haulikkoa, jossa on manuaalinen varmistin. Ejektorit ovat aseessa toimineet ongelmitta ja ovat tehokkaasti poistaneet ammutut hylsyt. Joissain vanhemmissa Merkel- haulikoissani on jo paras puhti ejektoreissa päässyt hiipumaan, mutta tässä haulikossa ne toimivat hyvin ja nykyään suosinkin haulikoita, jotka on varustettu ejektoreilla sen kummemmin pelkkiä ulostyöntäjiä väheksymättä.

Merkel 47E 12/70 vesilintujahdissa

Oli metsästysaseessa sitten yksi tai kaksi liipaisinta, manuaalinen tai automaattinen varmistin tai piipunvaihtaja millainen tahansa, niin tärkeintä on harjoitella aseella mahdollisimman paljon, jotta harrastusväline on turvallinen käyttää ja luonteva jatke metsästäjälle haulien lähettämiseksi kohti ammuttavaa kohdetta. Rinnakkaispiippuiseksi Merkel Suhl 47E:n ammuttavuus on kohtalaisen hyvä kaikelle riistalle. Käytettynä ostetun, teknisesti vanhan haulikon hinta-laatusuhde on ollut hyvä. Haulikko on toiminut luotettavasti tarjoten mukavia hetkiä harrastamiseen niin ampumaradalla kuin metsästyksessä.

Teksti ja kuvat; P.O.




sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Merkel Suhl 47E 12/70 - rinnakkaispiippuinen haulikko osa 1/2

Merkel 47E ja Sellier & Bellot pahvihylsypatruunat Red & Black 12/70 (3,5mm)

Tämän kertaisen esittelyn haulikon ostin käytettynä 15 vuotta sitten yksityiseltä myyjältä Kymenlaakson vanhimmasta kaupungista Haminasta. Haulikon leimoista päätellen ase on valmistettu kesäkuussa vuonna 1990. Eli samana vuonna jolloin Saksat yhdistyivät. Haulikon ohje- / takuukirjan leimojen mukaan ensimmäinen omistaja on ostanut aseen Karhulan Ase ja Erä- metsästysliikkeestä 4.11.1994. Ohjekirjan lisäksi aseen mukana tuli tehtaan saattokortti, josta ilmenee millä patruunalla (3,5 mm) ase on koeammuttu ja tehtaan lopputarkastuksen hyväksymisleimaukset päivämäärällä 7.8.1990. Haulikolle on tehtaalla annettu tuolloin viiden vuoden takuu. Merkel- asetehtaan historiasta olen kirjoittanut aiemmin täällä ja paperilehtenä Ase-lehden numerossa 2/2022. Haulikon kokonaispituus on 113 cm ja paino on 3.1 kg.

Piippupari ja etutukki

Merkel 47E purettuna

Kylmätakomalla valmistetun ja mustatun piippuparin pituus on 71 cm (28 tuumaa). Piippupari on patruunapesän kohdalta 57.60 mm leveä, kaventuen päätyyn tähtäinjyvän kohdalta 41 mm levyiseksi. Piippujen väliin juotettu umpinainen tähtäinkisko on peräpäästä mitattuna 11 milliä leveä, kaventuen kohti piipun päätä 7.8 mm levyiseksi. Tähtäinkisko on päältä karhennettu. Tähtäinkiskon päässä on halkaisijaltaan 3,7 mm messinkinen jyvä. Vasemman piipun takaosasta löytyy valmistajan merkki ja made in GDR- merkintä. Eli haulikko on valmistettu Itä-Saksassa Suhlissa. Oikeanpuoleiseen piippuun on kirjattu teräslaadun merkintä; "Special - Gewhri Aufstahl". Piippuparin alapuolelle piippulistaan on kiinnitetty pidike asehihnaa varten. Alapuolella lähempänä piippuparin perää on koukkumainen haka (korvake) etutukin kiinnitystä varten ja E- kirjain, sekä numerosarja. 

Piippuparin alapuolen perässä on sulkuosan kaksi sulkuharkkoa ja Holland & Holland- tyypiset valikoivat ejektorit. Piippuja tarkasteltaessa näyttäisi siltä, että sulkuosa ei ole tässä haulikossa samaa osaa piippujen kanssa, vaan erikseen juotettu kiinni piippupariin. Gebrüder Merkel Die Jagdwaffe in meinen Händen* kirjan mukaan Merkelin rinnakkaispiippuisessa perusmallissa 8 on demibloc- menetelmällä kiinnitetty piippupari, mutta mallin 47E:n kohdalla asiasta ei ole mainintaa. Voi myös olla, että valmistaja käyttää demibloc- nimeä piippujen kiinnityksessä, vaikka tekevätkin sen hivenen eri tavalla kuin muut asevalmistajat.

Sulkuharkkojen molemmilla puolilla on aseen koestus- ja tarkastusleimat, kaliiperimerkintä 12/70, piippujen porausmerkintä 18.6 ja piippujen supistusmerkinnät. Vasenpiippu 1/1 täyssuppea ja oikea piippu 1/2 puolisuppea. Takimmaiseen sulkuharkkoon on merkitty aseen valmistusnumero. Piippuparin perässä, piippujen välistä jatkuu vielä reilu 14 mm pitkä yläsulun Greener- ristitapin läpimenoreikä. Molempien piippujen peräpäässä on piippuja kiertävä viuhkamainen koristekaiverrus.

Etutukin metallirungossa on tukin koristekaiverrettu Deeleyn avaussalpa (patentti: John Deeley, Westley Richards & Co), sekä aseen viritys- ja ejektoriosat. Ulkopuolelta koristekaiverrettu metallirunko on kiinnitetty pähkinäpuiseen ja käsin karhennettuun etutukkiin kahdella talttapäisellä ruuvilla. Metalli- ja puuosien sovitukset on tehty suhteellisen hyvin. Tällä viittaan siihen, että kyseisen valmistusajakohdan aikana tehtaan käsityön ja materiaalin laatu ei ollut perusmalleissa kaikkein parhainta verrattuna tehtaan alku- ja nykyhistoriaan. Esittelyn haulikko on perusmalleja hivenen laadukkaampi. Etutukin pääty on pyöreä ja tukin leveys normaali verrattuna espanjalaisiin tai brittien bestgun- haulikoiden kapeampaan ja lyhyempään splinter- tyyppiseen etutukkiin.

Lukkorunko ja takatukki

Kuumennusmenettelyllä Merkelin tehtaalla perinteisesti tehty kirjokarkaisu aseen lukkorungossa on säilynyt hyvänä. Merkel mainitsee käyttävänsä kirjokarkaisussaan puuhiiltä ja nahkasuikaleita. Kirjokarkaisureseptit ja työmenetelmät ovat yleensä valmistajien salaisuuksia. Jotkut valmistajat käyttävät nahan lisäksi sopivassa suhteessa eläinten luita. Jokainen kirjokarkaisu eli päästövärjäyskäsittely on omanlaisensa uniikki jälki metallin pinnalla. 

Lukkorunko on kauttaaltaan kaiverrettu arabeski- tyylisellä koristekaiverruksella. Käsin tehdyt kaiverrukset löytyvät myös piippujen avausvivusta ja liipaisinkaaresta, sekä kaaren ruodosta. Lukkorungon talttapäiset ruuvit on myös kaiverrettu, kuten aseen kaikki muutkin pinnalla näkyvissä olevat ruuvit. 

Yläsulun ristitappi ulostyöntyneenä lukkorungon vasemmalla puolella kun piiput ovat avattuna

Laatikkolukkoisessa haulikossa on Anson & Deeleyn koneisto. Lukkorungon alapuolen kaksoissulku/lukitus on Purdey- tyyppinen ja lisäksi yläsulkuna haulikossa on William Greenerin kehittämä ristitappilukitus. Edellä mainitun lisäksi lukkorungon iskupohjan sivut on levennetty (side clips). Sivulevennysten vastinpintoina toimii piippupariin työstetyt lovet. Kyseisellä teknisellä ratkaisulla estetään piippuparin sivuttainen liike. 

Lukkorungon edessä sijaitsee viritystapit, jotka virittävät laukaisukoneiston iskuvasarat avattaessa aseen piiput. Lukkorungon molemmilta puolilla sijaitsee messinkiset vireilmaisimet. Ilmaisimien edessä koneiston ruuvien yläpuolelta runko paksunee ja näin osaltaan vahvistaa iskupohjan aluetta. Lukkorungon perä on muotoiltu aaltoilevaksi yhdistyen takatukin puuosaan. Kyseinen valmistusmenetelmä vahvistaa osaltaan paremmin lukkorungon ja takatukin liittymää verrattuna suoraan lukkorungon perään. 

Merkel käyttää samaa lukkorunkoa myös magnum-kaliiperin tuplakivääreissä, joita käytetään muun muassa Afrikan suurriistaa metsästettäessä. Haulikon sulku on kestävä ja tiukka, eikä tässä aseessa ole sulussa minkäänlaista väljyyttä huolimatta aseella ammutusta suuresta laukausmäärästä.

Lukkorungon ala- ja yläsulku, sekä edessä olevat viritystapit

Haulikon piiput avataan varmistimen edessä olevaa koristekaiverrettua ja karhennettua vipua (top lever) kääntämällä ja piippuja alas taittamalla. Avausvivun takana sijaitsee haulikon automaattinen varmistin. Haulikossa on kaksi liipaisinta, joista etummainen liipaisin laukaisee oikean piipun ja takimmainen vasemman suppeamman piipun. Laukaisuvastuksen mittasin Lymanin elektronisella laukaisuvastusmittarilla ja keskiarvoksi sain etummaiselle liipaisimelle 1.3 kg ja takimmaiselle 1.5 kg.

Lukkorunko alapuolelta kuvatttuna ja liipasinkaari

Lukkorungon alapuoli on leveydeltään 40 mm ja edessä on piippuparin etummaisen sulkuharkon läpireikä. Pohjasta löytyy myös koneiston pohjalevyn kaksi erikokoista talttapäistä ruuvia. Lukkorunko on lisäksi kiinni tukissa liipaisinkaaren ruodon alta talttapäisellä läpipultilla, jonka pääty kiinnittyy haulikon varmistimen taakse. Rungon alapuolen koneiston pohjalevyyn on kaiverrettu muiden kaiverrusten lisäksi Suhlin aseseppä logo ja teksti "SUHL". Liipaisinkaari kiinnittyy lukkorunkoon kierteellä.

Suora englantilaismallinen takatukki

Haulikossa on suora englantilaismallinen öljykäsitelty pähkinäpuinen takatukki. Vetopituus etummaisesta liipaisimesta tukin perälaatan puoliväliin on 37,5 cm. Sivuvääryys on oikeakätiselle ( cast off ) ja peränpudotus on 40/65 (comp/heel). Tukissa on käsin tehdyt karhennukset ja ruuvikierteinen pidike asehihnalle. Tukin alaosaan on kaiverrettu ura liipaisinkaaren ruodolle, joka kiinnittyy tukin uraan kahdella talttapäisellä ruuvilla. Tukissa ei ole enää alkuperäistä perälaattaa vaan asepuuseppä Asko Valosen asentama puinen sileä perälevy. Haulikon puuosat olen käsitellyt Napierin tukkiöljytuotteilla ja vahannut Trade Secretin G.P. wax polishilla.

Tukkiöljy ja vaha

Seuraavassa 2/2 osassa kokemuksia haulikosta ampumaradalla ja metsästyksessä.




Teksti ja kuvat; P.O.

Käytetyt lähteet; 

Kirja; Gebrüder Merkel Die Jagdwaffe in meinen Händen (Dr. Hans-Jürgen Fritze)*, 

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Fortuna Suhl 16/70 osa 2/2

Fortuna Suhl 16/70 osa 2/2

Haulikon huolto ja tukin öljyäminen

Haulikon puuosien irroittaminen ennen koneiston pesua ja öljyämistä vaatii tarkkuutta. Alkuvaiheessa ryhdyin purkamaan takatukkia aseesta samalla tavalla kuin Anson Deeley- koneistolla varustetut haulikkoni. Tukki ei meinannut irrota rautaosista millään ja hetken päästä muistin lukeneeni joskus aiemmin ohjeet Blitz- koneiston purkamisesta. Löysin kuin löysinkin ohjeen vanhasta amerikkalaisen asesepän kirjoittamasta kirjasta. Kirjassa mainittiin, että kun tukkia irroitetaan lukkorungosta, tulee Blitz- koneistolla oleva ase olla vireessä. 

Uusintapainos vanhasta asesepän ohjekirjasta

Itä-saksalaisten haulikoiden monet osat ja sovitukset tehtiin tuolloin käsin, eivätkä haulikoiden, varsinkaan halvemmissa aseissa osat olleet samalla tavalla tarkoissa toleransseissa kuin tänä päivänä saadaan aikaiseksi CNC- koneilla. Myös kaikenlaista likaa, vanhaa öljyä ja mahdollisesti jopa ruostetta saattaa olla koneiston sisällä, jonka takia aseen purkaminen on joissain tapauksissa hankalaa ja vaatii huolellisuutta, ettei purkamisen yhteydessä vaurioita asetta. Varsinkin takatukin yhtymäkohta lukkorunkoon on tukin sisäpuolelta joissain kohdin erittäin ohutta ja voimaa käytettäessä on riskinä puuosien vaurioituminen. 

Vastaavanlaisessa 70- luvun Merkel 200ET haulikossani Blizt- koneisto tippuu purettaessa suoraan käteen, ilman mitään ongelmia. Eli vanhoissa haulikoissa on eroja vaikka ne olisivatkin samanlaisen tekniikan omaavia. Haulikon purkamiseen tulee myös varustautua oikeanlaisilla työkaluilla. Talttapäiset ruuvimeisselit tulee tehdä itse oikeaan mittaan ruuvinkantojen mukaisesti tai sitten ostaa oikeanlaiset työkalut alan kaupoista. Ostettujakin saattaa joutua vielä erikseen viilaamaan ja teroittamaan oikeaan mittaan.

Halkeamien liimaus 

Tukin irroituksen jälkeen tarkastin metalliosiin yhteydessä olevat tukin puuosat. Takatukin ohuista liitoskohdista tukin sisäpuolelta löytyi halkeama, mikä on hyvin tyypillistä vanhoissa haulikoissa. Tämä kohta oli korjattavissa liimauksella. Ennen liimausta yritin puhdistaa epäpuhtaudet liimattavasta kohdasta huolellisesti. Puhdistukseen käytin jarrupuhdistusainetta ja etanolia. Liimana käytin kaksikomponenttiliimaa ja ohenteena Sinolia. Ohennetun liiman levitin halkeamaan lääkeruiskulla, jonka jälkeen laitoin liimauskohdan puristimeen. Liiman kuivuttua hion vielä liimauskohdan epätasaisuudet jäätelötikkuun liimatulla tikun levyisellä hiomapaperilla.

Liimauskohta puristukseen. Kuivumisen jälkeen tarvittaessa liimauksen hionta ja pölyjen puhdistus

Seuraavaksi irroitin piippuparin molemmin puolin olevat kiinteät etutukin puuosat. Etutukin alta löytyy lähes aina ruostetta ja muuta epäpuhtautta, sekä hankaumajälkiä piipun sinistyksissä. Ruosteet ja muut epäpuhtaudet olen hangannut pois neljän nollan teräsvillalla ja WD40- yleisöljyllä, jonka jälkeen huolellinen irronneiden epäpuhtauksien pois pyyhkiminen talouspaperilla. Nyt oli etutukin puulistat irroitettu metalliosista ja aloin suunnitella puuosien öljyämistä. Lukkorungon ja muut metalliosat laitoin likoamaan lamppuöljyyn puuosien hionnan ja öljyämisen ajaksi. 

Ruostetta piippuparin välilistassa puuosien alla.

Päätin öljytä haulikon puuosat öljyhionnalla. Olen aiemmin öljyhiomalla kunnostanut kiväärien tukkeja. Tiesin jo etukäteen edessä olevat haasteet. Työnmäärä on paljon suurempi, koska esittelyn haulikon puuosat ovat kooltaan pieniä ja jotkin kohdat erittäin ohuita. Hionta vaatisi tarkkuutta ja öljyämisen kanssa tulisi olla huolellinen. Huonolla hiomisella saattaisin pilata metalli- ja puuosien sovitukset ja liialla öljyämisellä tukkisin pienet reiät, eikä ohuen ohuet puuosat menisi takaisin paikoilleen aiempiin sovituksiin. Öljyhiomiseen löytyy maailmalta erilaisia ohjeita, mutta hyvä suomenkielinen ohje tukin öljyämiseen hiomalla on mielestäni Metsästäjä- lehden numerossa 03/2019, jossa on Markus Forsströmin ohjeet tukin öljyämiseen. Tulee huomioida, että ohje on kiväärin tukin öljyämiseen, mutta on kuitenkin mielestäni sovellettavissa myös haulikon tukin öljyämiseen kun noudattaa riittävää huolellisuutta eri työvaiheissa.

Tukin pinnan puhdistin vanhasta mahdollisesta tukkiöljystä ja epäpuhtauksista etanolilla ennen tukin hiontaa. Puu- ja metalliosien yhtymäkohdissa tukissa oli eniten öljyjäämiä ja muita epäpuhtauksia, jotka puhdistin etanolin lisäksi jarrupuhdistusaineella. Suojasin maalarinteipillä karhennukset, pienet ruuvien reiät kolmiosaisesta etututukista ja sovitusten yhtymäkohdat. Suojaamisen jälkeen aloitin puuosien hiomisen eri karkeusasteisilla hiomapapereilla karkeammasta hionompaan. Hiontatyön välissä nostatin puuosien kolhut ja naarmut märän kankaan ja kuuman silitysraudan avulla. Hiomisen aloitin astetta hienommalla karkeusasteella verrattuna kiväärin tukin hiomiseen. Hionnan jälkeen aloitin tukin öljyämisen (Rustins The Original Danish Oil). Päivien kuivumisen jälkeen aloitin öljyhiomisen. Lopuksi poistin suojausteipit ja öljysin kevyesti suojatut kohdat (varsinkin sovituksien yhtymäkohdat). Karhennuksiin levitin kevyesti öljyä hammasharjalla.

Öljyhionnan jälkeen vahasin tukin kotimaisella Promaakarin tukkivahalla. Vahaamisen helpottamiseksi vahaa pitää lämmittää ennen levitystä esimerkiksi hiustenkuivaimella. Vaha kannattaa myös säilyttää siten, ettei se pääse varastoinnin aikana kovin helposti kuivumaan. Kaupoista löytyy myös helpommin levitettäviä tukkivahoja, mutta mielestäni Promaakarin tukkivaha on pitkäkestoisempi tukin pinnalla.

Öljyhionnan jälkeen tukin loppusilaus vahaamalla

 Ampumaradalla 

Ensimmäiset laukaukset ammuin trap-radalla. Vaikka haulikon mitat ovat oikeanlaiset, niin ihan parasta tulosta en ampuessa totutusta saanut. Seuraavaksi siirryin skeet- radalle, jossa ammuin metsästyskiekkoa. Kiekkoa seuratessani huomasin svingin olevan liian levoton. Haulikko ei ole riittävän tasapainoinen. Kevyen haulikon piiput saisi olla hivenen pidemmät, jotta ase olisi tasapainoisempi kohteen sivuttaiseen seuraamiseen. Supistusasteen ja haulikuvioiden testaamiseksi ammuin muutamia metsästyspatruunoita 35 metrin etäisyydeltä 120x120 cm kokoisiin pahvitauluihin. Isoihin pahvitauluihin ammuttaessa näkee parhaiten selkeän osumakuvion ja haulikon osumakeskipisteen. Koeammutut patruunat olivat; Sellier & Bellot, Red and Black pahvihylsy (16/70), 30 g ja 3.00 mm. Eley Grand Prix Bismuth (16/67,5) 26,5 g ja 3.1 mm. Federal Premium Wing-Shok (16/70), 35 g (Magnum) ja 2,8 mm haulikoolla. Koeammutun Federalin patruuna ei ole enää Suomessa maahantuojan valikoimissa. Raskaan latauksen johdosta sitä kannattaa käyttää harkiten vanhoissa haulikoissa. Olen kuullut vanhasta saksalaisen asesepän sanonnasta seuraavaa; mikäli haulikko painaa 2,8 kg käytä maksimissaan 28 gramman latauskoolla olevia patruunoita. 

Koeammunnan tulokset patruunoilla olivat seuraavanlaiset: Eley Grand Prix Bismuthin osumaprosentti oli 79% ja tiheyden suhdeluku 2.05. Aukkoja oli yhteensä viisi johtuen liian ylävoittoisesta osumakeskipisteestä. Federal Wing-Shok patruunan osumaprosentti oli 89% ja tiheyden suhdeluku 2,54. Aukkojen määrä oli kuusi ja suuri aukkojen määrä johtui samasta syystä kuin Eleyn patruunalla eli liian ylhäällä olevasta taulun osumakeskipisteestä. Sellier & Bellotin Red and Black patruunan osumaprosentti oli 73% ja tiheyden suhdeluku 2,63. Aukkojen määrä 2. Tätä patruunaa aseen aiempi omistaja kehui hyvin käyväksi. Esittelyn koeammunta oli vain pintaraapaisu ja tämän kokeen jälkeen pitäisi sitten ampua useita kertoja samaa patruunaerää, jotta tulokset olisivat luotettavia. Nyt tehdyllä koeammunnalla havaitsi kuitenkin sen, että osumat ovat hyvin suppealla alueella ja vastaa täyssuppean osuntaa. Kaikki tulokset löytyvät Koeammunta.net sivulta.

Jahdissa

Rusakkojahdissa 16/70 kaliiperin haulikolla

Syyskuun alussa kiertelin koiran kanssa peltojen reunaojia pomppurusakoiden toivossa. Yhden rusakon koirani saikin liikkeelle. En päässyt ampumaan alkukiihdytykseen, koska koiran hampaat tavoitteli rusakon perskarvoja muutaman kymmenen sentin etäisyydeltä. Rusakon vaihtaessa suurempaa vaihdetta silmään kasvoi välimatka takana tulevaan koiraan huomattavasti. Koirani, metsästyslinjan labaradorinnoutaja jatkoi äänettömänä rusakon takaa-ajoa pitkin peltoa. Keskelle peltoa päästyään oli välimatkaa rusakolla koiraan jo noin 300 metriä, jonka jälkeen noin 500 metrin päästä minusta vieterikinttu teki täyskäännöksen ja suuntasi takaisin kohti lähtöpaikkaa. Valmistauduin vastaanottamaan rusakon pellon kapeimmassa kohdassa. Haulikon olin ladannut aiemman omistajan suosittelemalla 3 mm Sellier & Bellotin Red&Black- pahvihylsypatruunalla. Rusakon tullessa noin 15 metrin etäisyydelle ammuin kohti. Rusakko pysähtyi paikoilleen osumasta. Hetken päästä koirani saapui paikalle varmistamaan, ettei rusakko poistu paikalta. Haulikkoa olen kantanut myös muualla liikkuvassa jahdissa koiran kanssa. Alkukauden kanalintujahdissa ei kuitenkaan ollut tuuria matkassa, eikä riistalaukaustilanteita päässyt haulikolla siunaantumaan. Yhden sairaan kapisen supikoiran poistin pihapiiristä kyläläisen pyynnöstä Sellier Bellotin 3 mm hauleilla ladatulla pahvihylsypatruunalla.

Fortuna Suhl 16/70 ja fasaanit

Helmikuun pakkaskeleillä olin koiraa kouluttamassa fasaanijahdin merkeissä varustettuna Fortunan haulikolla. Alapiippuun olin valinnut patruunaksi Tunetin Dispersante lyijyhaulipatruunan ja yläpiippuun Federalin Wing-Shok kuparipinnoitteisen lyijyhaulipatruunan. Antaessani koiralle käskyn linnun ylösajamiseen nosti koirani naarasfasaanin lentoon kuusen alta. Ensimmäinen laukaus meni takaa ohi ja toisen laukauksen ammuin linnun istuessa jo oksalla. Toisen laukauksen jälkeen fasaani jatkoi istumistaan puun oksalla. Ihmettelin tapahtunutta ja kävelin lähemmäksi lintua. Linnun edessä oli ranteen paksuinen koivunoksa suojaten fasaania hauleilta. Lintu ei puunoksalta suostunut lähtemään lentoon, joten vaihdoin ampumapaikkaa ja kutsuin koiran sivulleni. Ammuin fasaania tällä kertaa edestä päin. Nyt fasaani putosi oksalta ja annoin koiralle noutokomennon.

Lopuksi

Kannattaako vanhaa haulikkoa purkaa tukin öljyämisen takia? Asia, jota kannattaa miettiä ennen kuin ryhtyy aseen purkamiseen. Vanhaan haulikkoon kuuluu myös ajan patina ja käytön jäljet. Unohda, jos Sinulla ei ole siihen oikeita työvälineitä, on kiire tai olet epävarma omasta osaamisesta. Haulikon puuosat voi suojata oikealla öljyllä ja vahalla ilman puuosien irroittamista, mutta ilman irroittamista et näe mikä on puu- ja metalliosien kunto aseen osien sisäpuolelta.

Kevyessä haulikossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyvät puolet korostuvat metsästyksessä haulikon kantamisessa ja valmiudessa nopeaan riistalaukaustilanteeseen. Kevyttä haulikkoa jaksaa kauemmin pitää käsissä ampumavalmiina. Ammuttaessa sivuttaiseen lentävään maaliin ei kevyt haulikko ole välttämättä levottomuuden takia kuitenkaan parhaimmillaan. Puolijyrkällä pistoolikahvalla saisi tietysti paremman ampumaotteen aseesta ammuttaessa sivuttain lentävään maaliin. Suuremmilla harjoitusmäärillä kiekkoradalla saisi parempia tuloksia, mutta kyyhkyjen ja vesilintujen metsästykseen valitsisin kuitenkin jonkun toisen paremmin kyseiseen metsästykseen soveltuvan haulikon. 

Haulikossa on molempien liipaisimien osalta hyvä laukaisu ja laukaisuvastus, mikä onkin ehdoton edellytys kevyelle haulikolle. Etummaisen liipaisimen laukaisuvastus on keskiarvoltaan 1,2 kg ja takimmainen liipaisin 1,7 kg (Lyman Electronic Digital Trigger Pull Gauge). 12- kaliiperin Merkel 200E- haulikossani on etummaisen liipaisimen laukaisuvastus 1,6 kg ja takimmaisen 2 kg. Liian raskas laukaisu kevyessä haulikossa saattaisi aiheuttaa aseen ylimääräistä liikettä laukaisuhetkellä, heikentäen osumatarkkuutta. Joka tapauksessa vanhemmissa kahdella liipaisimella varustetuissa haulikoissa on laukaisu säädetty siten, että etummaisen liipaisimen laukaisuvastus on kevyempi ja takimmaisen liipaisimen taas muutaman gramman raskaampi.

16- kaliiperiin saa parhaan potentiaalin käyttöön lataamalla patruunat itse

Ladattaessa patruunat itse haulikon käyttö metsästyksessä muuttuu monipuolisemmaksi. Vanhaan haulikkoon hyvä korvaava haulimateriaali on tämän päivän vismuttihaulit, jotka ovat parempilaatuisia kuin 30- vuotta sitten. Toki hauleissa on valmistajakohtaisia eroja vielä tänäkin päivänä. Vismuttihauleja käytettäessä ei myöskään tarvitse aseen alkuperäisiä piipun supistuksia muuttaa väljemmäksi. Tiedustelin muutamalta maahantuojalta tulevaisuuden näkymiä 16- kaliiperin lyijyn korvaavista patruunoista ja vastaukseksi sain, että mikäli kysyntää on riittävästi niin patruunoita kyllä valmistetaan ja tilataan toimitusajankohdista riippuen. 

Tällä hetkellä vismuttihauleilla ladattuja 16- kaliiperin patruunoita valmistaa edelleen Eley ja niitä tuo maahan Aseliike Markus Remes. Hjorth Oy tuo maahan ranskalaista 16/67 kaliiperin FOB ZH Steel- teräshaulipatruunaa ja RUAG- Finland Rottweilin Steel Game 16/67 teräshaulipatruunaa. Teräshaulipatruunoista ainakin Rottweilin patruuna käy vanhoihin haulikoihin ja kaikkiin supistusasteisiin. Itselataamalla patruunoista saa 16- kaliiperisesta haulikosta kuitenkin parhaimman mahdollisen potentiaalin eri metsästystilanteisiin, niin lyijyhauleilla, kuin myös erilaisia korvaavia hauleja käytettäessä. Tätä kirjoittaessa en valitettavasti ehtinyt koeampua itseladattuja patruunoita.

Fortuna Suhl on oman aikakautensa laatuhaulikko, ei kuitenkaan arvoase, mutta hyvin valmistettu siro metsästyshaulikko kestävällä lukkoaktiolla. Mihin jahtiin tällä haulikolla sitten lähtisin? Ainakin pitkillä metsästysreissuilla seisovan lintukoiran kanssa olisi esittelyn haulikko keveytensä puolesta oiva valinta. Omissa jahtikuvioissa tällä haulikolla aion metsästää jäniseläimiä, pienpetoja, fasaaneja, pyyn pillityksessä ja metsäkanalintuja. Haulikon käyttö metsästyksessä tulee varmasti lisääntymään itseladattujen metsästyspatruunoiden testaamisen myötä. 16- kaliiperisten patruunoiden lataaminen onkin sitten ihan oma maailmansa ja jutun aihe.




Teksti ja kuvat; P.O.
Käytetyt lähteet; Kirja, The Complete Guide To Gunsmithing (Charles Edward Chapel), Metsästäjälehti nro. 3/2019


keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Fortuna Suhl 16/70 osa 1/2

Harrastukseni on tehnyt suunnanmuutoksen haulikkojen osalta. Osan omistamistani moderneista haulikoista olen laittanut myyntiin ja tilalle olen hankkinut vanhoja käsin tehtyjä metsästyshaulikoita, jotka ovat olleet aikoinaan perushaulikoita kalliimpia. Vanhojen haulikoiden ostomarkkinat ovat tällä hetkellä tiukentuvien lyijyhaulirajoitusten takia historiallisesti katsottuna parhaat mahdolliset. Uusilla aseilla kauppaa tekevät aseliikkeet myyvät kysynnän puuttuessa vanhoja käytettyjä haulikoita erittäin edullisesti. Esittelyn haulikon ostin kuitenkin yksityiseltä myyjältä.

Alun perin Fortuna- nimeä käytettiin kirjoituskoneissa (kuva kirjasta J.P. Sauer&Sohn)

Aiheen Fortuna Suhl 16/70 kaliiperin siro ja kevyt päällekkäispiippuinen haulikko on tehty vientiin Itä-Saksassa parhaana Q1- laatuluokituksena. Fortuna- haulikoita tuotiin Suomeen 1950- luvulta alkaen. Aiemmin Fortuna- nimeä on käytetty muun muassa saksalaisissa kirjoituskoneissa, joita tehtiin J.P. Sauer & Sohnin asetehtaalla 1940- luvulla.  Toisen maailmansodan jälkeen J.P. Sauer & Sohn asetehtaalla ryhdyttiin valmistamaan ampuma-aseita uuden omistajan toimesta. Tuolloin oli näköjään tarve keksiä valmistettaville aseille myös uudet nimet ja osa aseista nimettiin saman nimisiksi, kuin aiemmin tehtaalla valmistetut kirjoituskoneet. Aseiden suhlilainen tekniikka ja ulkonäkö olivat kuitenkin samoja, kuin ennen sotaa. Olen aiemmin kirjoittanut kyseisen Ernest Thälmann- asetehtaan tuotannosta edellisessä blogikirjoituksessani

Piippupari ja etutukki

Fortuna Suhl huoltopurettuna

Esittelyn haulikko on valmistettu vuonna 1964. Kokonaispituus on 114,5 cm ja paino on 2,73 kg. Piippuparin pituus on 72 cm. Piippuparissa on valikoivat ejektorit. Piippujen supistukset tulkilla mitattuna on alapiippu 3/4- suppea (IM) ja yläpiippu 1/1- suppea (F). Piippupari on liitetty yhteen demiblock- menetelmällä, jonka on kehittänyt aikoinaan belgialainen aseseppä Henri Pieper. Kyseinen valmistusmenetelmä on vielä nykyäänkin käytössä muutamilla arvoaseiden valmistajilla. Tämän päivän haulikoista suurin osa valmistetaan kuitenkin monoblock- piippurakenteella. Piippuparin liitoskohta  löytyy parhaiten piippujen patruunapesien välistä. 

Piipun merkintöjä

Piippuparin ja sulkuharkkojen juottamisesta on alimmaiseen piippuun merkitty teksti Silberlot (hopeajuote). Vastaavanlaista hopeajuotetta käyttää kestävään piippujen yhteenliittämiseen muun muassa arvoaseiden valmistaja espanjalainen AYA (Aguirre Y Aranzapal). Lisäksi piipuista löytyy merkinnät numero 3, Böhler Stahl, aseen sarjanumero, kaliiperimerkintä 16 ja kaksi tarkastus- /koestusleimaa. Sulkuharkkojen sivuilta löytyy lisää seuraavia merkintöjä; valmistuskuukausi 12 ja vuosi 64 (1264), Nitro- merkintä, neljä Suhlin tarkastus-/koestusleimaa ja Q1- leimaus. Sen sijaan patruunan pituusmerkintä 70 löytyy vasemman ejektoritapin päädystä. Ylimmäiseen piippuun ei ole tehty merkintöjä.  

Haulikon mallimerkintä Fortuna Suhl löytyy sulkuharkkojen yläpuolelta piippuparin vasemmalta puolelta. Yläpiipun patruunapesän takana sijaitsee Kersten- tuplasulun tutut korvakkeet, joissa on reiät yläsulun ristitapille. Piipun päällä on neljä milliä leveä karhennettu ventiloitu tähtäinkisko, jonka päädyssä on messinkinen tähtäinjyvä. Piippuparin molemmin puolin löytyy kolmiosaisen etutukin kaksi ylintä osaa, jotka on kiinnitetty kolmella ruuvilla piippuparin väli-/peitelistaan. Alimmaiseen piippuun on juotettu hihnalenkin pidike. 

Etukin avaussalpa

Etutukin alaosassa sijaitsee etutukin avaussalpa ja metallirunko. Metallirungossa on avaussalvan lisäksi haulikon viritys-/ejektoriosat. Etutukin puisessa alaosassa on myös tukin käsintehdyt karhennukset.

Lukkorunko ja takatukki

Lukkorunko (baskyyli) on Merkel 200E- tyyppinen Blitz- koneistolla. 16- kaliiperisen Fortunan lukkorunko on 12- kaliiperiseen Merkel 200E:n lukkorunkoon verrattuna korkeudeltaan ja halkaisijaltaan kaksi milliä kooltaan pienempi. Siromman lukkorungon sulkuna on perinteisten piippuparin alla olevien sulkuharkkojen lisäksi lukkorungon yläpuolella sijaitseva Kersten tuplasulku risti-tappilukituksella. Sulkutappi läpäisee piippuparin molemmat korvakkeet, jotka taas sulkeutuvat lukkorungossa sijaitseviin kahteen loveen (kts. alla oleva kuva). 

Vasemmalla 1990- luvun Merkel 200E 12/70 ja oikealla Fortuna Suhl 16/70 1960- luvulta

Alapiipun sulkuharkot eivät kuitenkaan lukitu lukkorunkoon samalla tavoin leveys- ja pituussuunnassa, kuin esimerkiksi rinnakkaispiippuisissa Merkel- tai Purdey- tyyppisessä sulussa. Alasulun lukitus tapahtuu piippuparin sulkuharkoilla pitkittäissuunnassa, joista etummainen sulkuharkko toimii niveltapin vastinpintana. Joka tapauksessa Kersten- sululla varustetut haulikot ovat erittäin kestäviä verrattuna muihin vastaavan ajan päällekkäispiippuisiin haulikoihin. Siksi näistä kuulee usein maininnan; "sulkeutuu kuin kassakaappi".

Kersten tuplasulku sekä rungon oikealla puolella top leverin vapautin salpa ja vireilmaisin

Lukkorungon molemmin puolin sijaitsevat vireilmaisimet, joista näkee onko haulikon piiput vireessä. Lukkorungon sivut eivät ole tasapaksuja, vaan molemmin puolin sivuilta iskupohjan kohdalta lukkorunko levenee (vahvistuu), mikä onkin päällekkäispiipuisten 200E- haulikoiden tunnuspiirre. Kirjokarkaisu on säilynyt suhteellisen hyvänä. Arabeski- tyyppiset kaiverrukset rungossa ovat vastaavanlaiset, kuin muissakin kyseisen ajankohdan perusmallin saksalaisissa metsästyshaulikoissa. Lukkorungon etuosassa sijaitsee iskuvasaroiden välitintangot. Lukkorungon oikealla puolella sijaitsee top leverin eli piippujen avausvivun palautin painike. Merkel- haulikoissa kyseinen palautin on pyöreämallinen ja se sijaitsee iskupohjan yläpuolella. Tässä haulikossa painike on muodoltaan pitkittäismallinen ja se sijaitsee lukkorungon oikealla puolella.

Haulikon etuliipaisin on nivelletty

Haulikossa on kaksi liipaisinta. Etummainen liipaisin laukaisee alemman piipun ja takimmainen liipaisin ylemmän piipun. Etuliipaisin on nivelletty, jonka johdosta liipaisin taipuu eteenpäin suojaten takimmaisen liipaisimen laukaisevaa liipaisinsormea, mikäli rekyyliin vaikutuksesta sormi iskeytyy etummaiseen liipaisimeen. Hieno pieni yksityiskohta tämän hintaluokan haulikossa. Haulikon karhennettu varmistin on manuaalinen. 

Haulikon lukkorungon osien kiinnitys on tehty perinteisellä tavalla. Rungon pohjassa on kaksi ruuvia. Liipaisinkaari on kiinni rungossa kierteellä ja kaaren ruoto kahdella ruuvilla kiinni tukissa. Ruodon alta paljastuu vielä yksi pitkä ruuvi, mikä kiinnittää rautaosat tukin läpi varmistimen taakse. Tukin irroittaminen ei kuitenkaan tässä haulikossa käy yhtä helposti kuin Anson Deeley- koneistolla varustetuissa haulikoissa. Aiheesta kuitenkin enemmän tulevassa 2/2 osassa huoltoa käsittelevässä kappaleessa.

Haulikon perälevy perinteisellä Suhl- asetehtaan logolla

Pähkinäpuinen tukki on niin sanottu englantilaismallinen suoralla perällä ilman pistoolikahvaa. Otepinnat on haulikossa karhennettu valmistusajankohdan mukaisesti käsin.  Vetopituus etummaisesta liipaisimesta perälevyn puoliväliin on 36,4 cm. Tukin perän pudotus edestä on 40 mm ja takaa 60 mm. Perälevy on bakeliittia, jossa on perinteinen Suhlin aseseppäkuvio. Perälevyn talttaruuvit on koristekaiverrettu, kuten haulikon kaikki muutkin ruuvit. 

Fortuna Suhl 16/70 jahdissa

Seuraavassa 2/2 osassa puretaan haulikko huoltoa ja tukin öljyämistä varten. Käydään ampumaradalla ja jahdissa. Ja kuten aina ennenkin, lopuksi mielipide haulikon käytettävyydestä metsästyksessä. 

Teksti ja kuvat; P.O. 

Käytetyt lähteet; J.P. Sauer & Sohn kirja (Peter Arfmann ja Rolf Kallmeyer)


perjantai 29. lokakuuta 2021

Gebrüder Merkel Suhl- metsästyshaulikot

1800- luvun loppupuolella Saksassa oli useita haulikoiden ja yhdistelmäaseiden valmistajia. Tunnetuimpia valmistuspaikoista on Thüringen osavaltiossa sijaitseva Suhlin kaupunki lähes keskellä Saksaa. Tänä päivänä Suhlin kaupungissa on asukkaita noin 40 000 ja asetuotanto jatkuu edelleen. Kaupungissa sijaitsee asetehtaiden lisäksi alueen historiasta kertova asemuseo. Kaupungissa toimii myös valtion aseiden ja ammattikaivertajien asekoulu, jossa asesepän koulutustoiminnot on mahdollista suorittaa oppisopimusperiaatteella. Ammatillinen valtion hyväksymä aseseppäkoulutus kestää Saksassa noin kolme vuotta.

Ernst Thälmann Werken valmistamia metsästyshaulikoita

Suhlin kaupungissa Thüringen osavaltion alueella aseita on valmistettu jo 1500- luvulta, ruutiaseiden keksimisestä alkaen. Teräaseita ja muita sotatarvikkeita on Suhlissa valmistettu historiankirjojen mukaan jo 1400- luvulta alkaen. Saksassa, ja maailmalla yleisesti, nykyaikaisten metsästysaseiden kehitys alkoi 1800- luvun loppupuolella, savuttoman ruudin ja keskisytytteisten patruunoiden myötä. Monet taittuvapiippuisten aseiden teknisistä ratkaisuista ja patenteista 1800- luvun loppupuolelta tuli Iso-Britanniasta. Brittiläiseen imperiumiin kuului laajoja alueita maailmalta. Britannian siirtomaista saatu vauraus emämaahan ja siirtomaissa tapahtuva suurriistanmetsästys loivat hyvät edellytykset metsästysaseiden kehitystyöhön ja aseiden myynnille. Toimivat tekniset oivallukset levisivät myös muihin maihin asevalmistajien tuotantoon.

Ennen toista maailmansotaa Suomeen tuotiin metsästysaseita mm. Belgiasta, Ruotsista ja Saksasta. Suurempien saksalaisten asevalmistajien merkkejä oli tuolloin; Bühag, J.P. Sauer&Sohn, Greifeldt & Co, Geco (Gustav Genschow & Co), Haenel, Imman Meffert, Gebrüder Merkel, Simson & Co ja Walther. Paljon oli myös pienempiä ja Suomessa tuolloin harvinaisempia saksalaisia asevalmistajia kuten esimerkiksi; Adolf Heym, Sempert Krieghoff,  Gebrüder Rempt ja A.W. Wolf Suhl. 

Huhtikuun 3. päivänä 1945 amerikkalaiset joukot miehittivät Suhlin kaupungin ja kesä-heinäkuun aikana kaupunki luovutettiin Neuvostoliiton joukoille. Toisen maailmansodan jälkeen Suhlin kaupunki jäi kommunistien haltuun. Asetehdasalue saatiin uudelleen käyntiin 1940- luvun loppupuolella. Muutama aiemmista alueen asevalmistajista siirtyi kuitenkin Länsi-Saksan puolelle. Yksi näistä oli J.P.Sauer & Sohn, joka siirsi tuotantonsa Länsi-Saksaan Eckernförde kaupunkiin. 1950- luvulta alkaen valmistettiin Länsi-Saueria eli J.P. Sauer & Sohn- merkkisiä aseita. Kyseisiä aseita mainostettiin Orginal Sauer- nimellä. Itä-Saksassa ryhdyttiin valmistamaan jo aiemmin 1940- luvun lopulla samoja aseita Sauer & Sohn Suhl- merkkisinä. Aseet valmistettiin VEB FORTUNA Werk Suhl- nimisessä valtion yrityksessä ja 1.1.1951 alkaen VEB MEWA Ernst-Thälmann-Werke Suhl tehtaalla.*

Itä-Saksan puolella Suhlin asekaupungissa valmistettiin sodan jälkeen mm. seuraavia asemerkkejä; Bühag, Sauer & Sohn (mm. mallit 8 ja 47E), Simson (mallit 35/70, 74E ja 76E, 100EJ), Suhl, Haenel, Fortuna (mm. mallit; 8, 47E, 200E) ja Gebrüder Merkel (useita malleja mm; 8, 47E, 147E, 147S, 247S, 200E, 200CS, 200ES, 200ET, 201E, 203E ja 303E). Haulikoiden mallinumeron lopussa olevilla kirjaimilla on omat merkityksensä. Kirjain E tarkoittaa ejektoreita ja E- kirjaimen jälkeen seuraava kirjain esimerkiksi T, trap- haulikkoa ja S, skeet- haulikkoa. Kaliipereista yleisimmät olivat 12/70, 16/70 ja 20/70. 1980- luvun loppupuolella ja viimeistään 1990-luvulta alkaen tuli tuotantoon myös kaliiperi 12/76. Olen aiemmin omistanut rinnakkaispiippuisen Merkel 8- mallin kaliiperissa 12/76. Kyseinen haulikko oli valmistettu 1980- ja 1990- lukujen taitteessa. 

Saksassa valmistettujen metsästysaseiden omistajat ja tehtaat vaihtuivat useaan otteeseen molemmin puolin maailmansotien. Itä-Saksassa tehdastoimintoja muutettiin ja joidenkin merkkien, kuten esimerkiksi Bühag-, Fortuna- ja Haenel- metsästysaseiden valmistus lopetettiin jo aiemmin kuin esimerkiksi Gebrüder Merkel- ja Simson Suhl- aseiden. Vaikka valmistajat ja tuotteiden nimet vaihtuivat, niin aseiden suhlilainen ulkonäkö ja toimintamekanismi pysyivät tunnistettavina ja tekniikaltaan samoina. Monet metsästysaseista valmistettiin samassa Ernst Thälmann Werken tehdasympäristössä. Tehdasalue nimettiin itäsaksalaisten toimesta saksalaisen kommunistin ja poliitikon Ernest Thälmannin mukaan, jonka natsit teloittivat keskitysleirillä vuonna 1944. Thälmannin mukaan on nimetty kaikkea muutakin mm. saari Kuubassa, kolhoosi Neuvostoliitossa, pataljoona Espanjan sisällissodassa ja pioneerijärjestö Itä-Saksassa.

Sauerilla, Fortunalla ja Merkelillä mallimerkinnät olivat samoja. Simsonilla oli kuitenkin omat aseiden mallimerkinnät länsimarkkinoille. Länsi-Saksan Frankonia Jagd ja Eduard Kettnerin erätavaratalot myivät 1960- luvulta alkaen naapurimaan taittuvapiippuisista metsästysaseista muun muassa Fortunan, Sauerin, Merkelin ja Simsonin aseita. 1980- luvun kuvastoista löytyy enää vain Merkel ja Simson metsästysaseita. Itäsaksalaisten haulikoiden kulta-aika oli Suomessa 1960- luvulta alkaen aina Saksojen yhdistymiseen saakka. Näitä Suhlin kaupungissa tehtyjä aseita toi Suomeen monien muiden maahantuojien lisäksi Helsingissä edelleen toimiva perheyritys Magnus Paul. 

Frankonia Jagd ja Eduard Kettner erätavaratalojen mainoskuvastoja

Itä-Saksassa valtion vientiteollisuuden tuotteilla oli laatumerkintäjärjestelmä alkaen vuodesta 1950 ja päättyen ainakin aseiden osalta 1970- luvun loppuun. Laatumerkintää käytettiin esimerkiksi kelloissa, optiikassa, polkupyörissä ja polkupyörien osissa sekä ampuma-aseissa. Laatuluokinnan korkeimman laadun merkintä oli Q1 (huipputuotteet). Seuraavana alaspäin mentäessä oli S- merkintä (erittäin hyvälaatuinen erikoisluokka), 1- merkintä kolmion keskellä (luokka-1 hyvästä laadusta) ja viimeisenä 2- merkintä (riittävä laatu). Q1- tuotteita myytiin Länsi-Saksaan ja muihin länsimaihin. Itä-Euroopan maihin myytiin laatuluokkien alempia tuotteita poislukien eri kommunistimaiden puoluejohtajat ja diktaattorit. Heille tehtiin tilauksesta käsityönä huipputuotteita, kuten muillekin varakkaille ja eri valtioiden päämiehille. Suomeen kuitenkin myytiin mitä ilmeisemmin kaikkia laatuluokkia. Myös Ruotsissa myytiin 1960- ja 1970- luvuilla samoja haulikkomalleja kuin Suomessa.

Laatuluokituksen Q1- leimaus löytyy takimmaisesta sulkuharkosta

Merkel- asetehtaan historia alkaa 1800- luvun loppupuolelta Merkel- veljesten aloittaessa aseiden valmistamisen. Merkel- yrityksen perustamispäivämäärä on 1.9.1898. Merkel keskittyi tuotannossaan metsästys- ja urheiluaseiden valmistukseen, joiden mekaaninen suunnittelu oli monimutkaisempaa ja valmistaminen vaikeampaa, kuin esimerkiksi sotilasaseiden. Merkel keskittyi alusta asti laadukkaiden ylellisyystuotteiden valmistamiseen. Merkelin valmistama päällekkäispiippuinen haulikko 1900- luvun alkupuolella oli haulikoista yrityksen lippulaiva. Tänä päivänä aiemmista malleista vuodelta 1924 on vielä tuotannossa sivulukkoinen luxusmalli 303E. 

Merkelin perheyritys menetti toisen maailmansodan jälkeen omaisuutensa Neuvostoliiton sotakorvauksiin ja jäljelle jääneen osalta Itä-Saksan valtion hoivaan. Kommunistit aloittivat Merkelin aseiden valmistamisen jo muutaman vuoden kuluttua sodan jälkeen. Toimintoja aloitteli uudelleen Karl Paul Merkelin vävy, luottamusmies Adolf Schaden yhteensä 125 työntekijän voimin. Vuonna 1950 alkaen yhtiö kävi kauppaa nimellä VVB MEVA Gebrüder Merkel Jagdgewehrfabrik Suhl. Vuonna 1968 Merkelin asetuotanto yhdistettiin samaan osastoon Simson Suhl- metsästysaseiden kanssa VEB Fahrzeug- und Jagdwaffenwerk "Ernst Thälmann"- osastoksi. 1980- luvun loppupuolella Merkel- metsästysaseita myytiin 70 maassa.

Saksan jälleenyhdistyminen 3. lokakuuta 1990 aiheutti muutoksia tehtaalla. Tehdas siirtyi 1990-luvulla aiemmasta kommunistisen valtion omaisuudesta yksityisen tahon omaisuudeksi. Vuonna 1993 itäsaksalainen tehdas päätyi konkurssiin ja uuden omistajatahon omistukseen. Aiempi työn laatu ja toimintatavat eivät olleet riittävää uusille rahoittajille. Uusien omistajien toimesta tehtaalla tehtiin suuria investointeja.  Tehtaan konekanta uusittiin nykyajan laatukriteerit täyttäviksi. Tuotantotavat ja laadunvalvonta muutettiin teollisten länsimaiden tasolle. Tehtaalla alkoi uusi aikakausi ja Merkel- aseiden valmistusprosessi ja laatu siirtyi reippaan harppauksen nykyaikaan.

Mallin 200E lukkorunko (Blitz- laukaisukoneisto)

Päällekkäispiippuisten haulikoiden perusmallit ovat nykyään laatikkolukkoiset; 2000C ja 2001C ja sivulukollinen 303E. Joitain muutoksia aiemmasta on tapahtunut muun muassa perusmallien päällekkäispiippuisissa haulikoissa. Tänä päivänä vain kalleimmissa haulikoissa etutukki on jaettu kolmeen osaan kun aiemmissa malleissa se oli vakiokäytäntö kaikissa malleissa. Yhtenäinen tukin etuosa on halvempi valmistaa. Lukkorungoissa on myös muutoksia aiemmasta. Nykyään vain kalleimmassa sivulukkoisessa 303- mallissa piipun sulkuharkko sulkeutuu läpi lukkorungon. Vanhemmissa käsintehdyissä malleissa käytettiin myös yhdistelmäaseista tutumpaa Blitz- laukaisukoneistoa, kun taas nykyajan haulikoissa muunneltua Anson & Deeley- koneistoa. Rinnakkaispiippuisista haulikoista valmistetaan laatikkolukkoisia malleja; 40E, 41E, 45E ja sivulukollisista mallia 60E, 61E ja 65E. Aseet on valittavissa pistoolikahvalla tai englantilaismallisella suoralla pähkinäpuutukilla. Lisäksi valikoimaa on kuluttajalle tarjolla kaikissa Merkelin metsästysaseissa erilaisilla kaiverrus-, teknisillä- ja materiaalivaihtoehdoilla.    

Merkel valmisti ja valmistaa myös muita taittuvapiippuisia metsästysaseita, kuten esimerkiksi rihlakkoja, drillinkejä ja tuplaluodikoita. Suomessa tutuimpia aiempia myytyjä malleja päällekkäispiippuisten mallien 200E ja 201E lisäksi oli toisen maailmansodan jälkeen Itä-Saksassa valmistetut rinnakkaispiippuiset haulikot ja yhdistelmäaseet. Tänä päivänä eurooppalaiset haulikkomarkkinat ovat aika vahvasti italialaisten asetehtaiden käsissä. Merkel on kuitenkin saanut pidettyä asetehtaansa pystyssä muun muassa Keski-Euroopan markkinoille tarjotun monipuolisen metsästysasetuotannon ansiosta. Merkel valmistaa edelleen laadukkaita ylellisyystuotteita - unohtamatta Suhlin alueen asevalmistusperinteitä.

Tulevissa blogikirjoituksissani on tarkoitus esitellä itäsaksalaisia (GDR) Ernst Thälmann Werken valmistamia metsästyshaulikoita, mikäli vapaa-aikaa löytyy riittävästi kirjoittamiselle. 

Ylhäältä alas; Gebrüder Merkel 200ET 12/70, Fortuna 200E 16/70 ja Merkel 47E 12/70

Teksti ja kuvat; P.O.

Käytetyt lähteet;  *kirja, J.P. Sauer & Sohn (Peter Arfman - Rolf Kallmeyer), nykyisen Merkel- asetehtaan kuvasto, saksalaisen Frankonia Jagd ja Eduard Kettner erätavaratalojen mainoskuvastot 1960- luvulta 1990- luvun alkuun. Ruotsalaiset erätavaratalojen kuvastot; Mauritz Widforss vuodelta 1964 ja Ab Vapen - Depoten vuodelta 1974.
Nettisivut; Wikipedia, MerkelBuechsenmacherinnung.deGundigest.com

JULKAISTU ASE-lehden NUMEROSSA 2/2022




perjantai 6. elokuuta 2021

Käytetyn haulikon ostaminen


Uusi vai käytetty jahtiase? Näitä asioita moni metsästys- ja ammunnanharrastaja miettii silloin, kun tulee ajankohtaiseksi hankkia ampuma-ase harrastuskäyttöön. Mikä on se uusi tavara, joka kuluttajan kannattaa ostaa? Käytetyllä aseella on oma tarinansa ja se voi olla parhaimmillaan yli 100 vuotta vanha. En keksi kovinkaan monta harrastusvälinettä, joilla on yhtä pitkä käyttöikä kuin ampuma-aseilla. Aseet on tehtävä kestäviksi. Ne eivät ole kulutustavaraa. Jos yhtenä ajatuksena on ajatella ympäristöä ja ekologisuutta, niin kannattaa toimia omien arvojensa ohjaamana ja ostaa käytetty ampuma-ase. Mikäli olet etsimässä arvoasetta, niin käytetyssä aseessa saattaa säästöt olla tuhansia euroja, ja tavallisissa laadukkaissa käyttöaseissa satoja euroja. Yhdistettäessä hinta, laatu ja ekologisuus saadaan monta hyvää asiaa samassa paketissa. 

Vanhoja taittuvapiippuisia metsästysaseita

Olen ostanut suurimman osan ampuma-aseistani käytettyinä ja niillä on kaatunut riistaa yhtä hyvin kuin uusilla aseilla. Käytettyjä ampuma-aseita on runsaasti tarjolla, mutta hyvän aseen löytämisessä on omat haasteensa. Kokemattoman harrastajan kannattaa ostaa käytetty ampuma-ase kivijalkaliikkeestä välttyäkseen viallisen aseen ostamiselta. Yksi riski on aseen käyttöturvallisuuteen liittyvät tekniset viat. Vikoja voi olla aseen laukaisulaitteessa, varmistimessa, piipussa tai sulkulaitteessa, joita ei välttämättä ostohetkellä huomaa ilman asiantuntijan tekemää asetarkastusta. 

Moni vanhemman haulikon ostaja tai omistaja miettii parhaillaan Euroopan komission ajamaa lyijyhaulien käytön rajoittamista metsästyksessä. Totaalikieltokin on mahdollinen. Oli komission määräämä ja kansallisesti valittu linja kumpi tahansa, saattaa patruunatarjonta vanhoihin haulikoihin olla alkuvaiheessa hivenen suppeampaa. Uskoisin tarjonnan kuitenkin paranevan siinä vaiheessa, kun patruunanvalmistajat EU:n alueella ja Isossa-Britanniassa saavat tuotantonsa käyntiin uusien EU- säädöksien pohjalta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun rajoitukset astuvat voimaan, on hyvä tiedostaa ja tarkastaa, mitä lyijyn korvaavia patruunoita voit ampua vanhalla haulikolla tai yhdistelmäaseella.

Käytettyä asetta ostaessa tarkasta aseen kaliiperi, haulikon valmistus- ja tarkastusmerkinnät. Varsinkin yli 100 vuotta vanhoista aseista tulee tarkastaa, onko ase tarkoitettu savuttomalle ruudille (NITRO- leimaus) vai savulliselle. Haulikoista merkintöjä löytyy piipusta ja piippuparin monoblogin alapuolelta sulkuharkkojen vierestä tai lukkorungosta sulkuharkkojen aukkojen vierestä. Jos kuitenkin ostamisen jälkeen epäilet, että aseen kaliiperi on muutettu alkuperäisestä, niin aseen kaliiperi on syytä tarkastaa ammattilaisen toimesta. Näitä tarkastuksia tekevät asesepät ja poliisin Asehallinto Riihimäellä. Samalla kannattaa tarkastuttaa myös aseen ampumakunto. 

Haulikon monoblogin alla olevia asevalmistajan merkintöjä

Alla kuvassa omistamani harvinaisempi saksalaisen Gebruder Rempt asepajan valmistama drillinki 1900- luvun alkupuolelta. Aseen NITRO- leimaus löytyy poikkeuksellisesti ulkopuolelta vasemmanpuoleisesta haulipiipusta. 

Nitro- merkintä piipun kyljessä. Huomaa alkava lastuaminen tukin ja rungon välissä

Aseen luotipiipun kaliiperimerkintä on merkittynä 8 mm. Koska kaliiperimerkintä oli puutteellinen niin aseessa kuin aiemman omistajan aseluvassa, vein aseen tarkastettavaksi Riihimäelle poliisin Asehallintoon. Asehallinnon tarkastajat tekivät piippuun lyijyvaloksen, jonka perusteella uuteen aselupaan saatiin kaliiperiksi 8x58R Sauer (8x58R S&S).

Drillinki Gebruder Rempt  (REMO) 16/70-8X58R Sauer

Vanhoissa haulikoissa tulee kiinnittää huomio metalli- ja puupintojen yhtymäkohtiin, ettei aseen puuosissa ole halkemia tai puuosien sisäpuolella esimerkiksi liian öljyn aiheuttamaa puun pehmenemistä eli lahoamista. Mikäli haulikon metallinen lukkorunko on sovitettu tukkiin huonosti, voi metallin ja puun yhtymäkohdissa näkyä tukin lastuamista ja pienien säleiden irtoamisia. Sirojen haulikoiden tukkien kaulaosassa saattaa olla halkeamia, joita ei näe pelkkien valokuvien perusteella. Alkavat halkeamat näkee parhaiten aseen tukkia varovasti taivuttelemalla. Ennen tukin taivuttelua voit laittaa tukin pinnalla tukkiöljyä. Öljyn avulla näet helpommin taivuttamisen avaamat mahdolliset halkeamat.  Alla kuva tukin kaulaosassa olevasta liimatusta halkeamasta.

Tukin kaulan halkeama liimattuna

Piipuista tulee huomioida, ettei piipuissa ole kolhuja tai esteitä ja ettei esimerkiksi piipun suuosa ole litistinyt ulkopuolisesta iskusta. Piipun sisäpuolelta valoa vasten katsomalla ulkopuoliset kolhut näkyvät piipun sisäpinnalla renkaana. Piippuparin tinausten kunto kannattaa tarkastaa ja irrotetun piipun tulee "soida", kun sitä kopauttaa kevyesti. Voit testata piippuparin soimisen roikottamalla piippua sormilla sulkuharkosta ja kevyesti kopauttaa piippua rystysellä. Jos piippu kopautuksesta särähtää eikä soi, niin kannattaa katsoa piippuparin juotokset tarkemmin. 

Myös havaittavissa oleva uudelleen tehty aseen mustaus (sinistys) saattaa kieliä aseen aiemman omistajan puuhastelusta tai korjailusta haulikon parissa. Vanhojen haulikoiden sinistäminen sinistysaltaassa saattaa irroittaa piiput toisistaan tai heikentää vanhan juotoksen kestävyyttä. Aseen puuosien korjaus on halvempaa kuin esimerkiksi piippuparin uudelleen yhteen juottaminen. Lisäksi vanhoissa aseissa tulee varmistimen ja sulkulaitteen toimia ilman välyksiä ja muuta epänormaalia toimintaa. Luonnollisesti aseen ejektorit, ulostyöntäjät ja nallipiikit kannattaa tarkastaa. Ejektorit ja ulostyöntäjien toimivuuden voi tarkastaa parhaiten klikkipatruunoiden avulla. Jos sinulla ei ole käyttämätöntä klikkipatruunaa, niin voit tarkastaa nallipiikin iskun toimivuuden esimerkiksi puupalikalla. Jättääkö molemmat nallipiikit lähes samanlaiset ja yhtä syvät iskujäljet. Osaava aseseppä saa aseen sulkulaitteen välykset korjattua takaisin normaalin tiukkuuteen, mutta mikäli haulikon sulkuharkkoja on menty sormeilemaan saadakseen sulku tiukaksi, on ase vaikeampaa ja kallimpaa korjata ennalleen.

Yleensä havaitut viat käytettyä asetta ostaessa saattaa olla pieniä vikoja ja on osaavan asesepän korjattavissa. Vanhojen metsästysaseiden korjaamiseen kannattaa kuitenkin etsiä kokenut vanhojen aseiden korjaamiseen perehtynyt aseseppä. Varsinkin taittuvapiippuisten metsästysaseiden kuten esimerkiksi haulikoiden, tuplaluodikoiden ja yhdistelmäaseiden korjaamiseen saattaa olla omat työskentelytavat ja materiaalit verrattuna tämän päivän ampuma-aseiden korjaamisessa.

Esimerkkinä oman vanhan haulikkoni entisöintitarina, mikä muuttuikin haulikon korjaamiseksi. Rinnakkaispiippuinen haulikkoni J.P. Sauer & Sohn malli 8 on valmistettu vuonna 1932. Vein aseen asesepälle uudelleen mustattavaksi. Aseseppä käytti mustauksessa työskentelytapaa, jota käytetään nykyaikaisissa ampuma-aseissa. Sen seurauksena piippuparin juotosten tina antoi sinistysaltaassa periksi ja piiput irtosivat kiskosta. Aseseppä sai avukseen onneksi kollegan, joka oli perehtynyt vanhojen aseiden korjaamiseen. Piippupari juotettiin takaisin yhteen ja mustattiin. Kyseisestä tapahtumasta saivat molemmat opetuksen, niin aseen omistaja kuin myös aseseppä. Oma opetukseni oli muun muassa se, että vanhaan aseeseen kuuluu ajan patina ja pienet käytön jäljet, eikä vanhaa asetta välttämättä tarvitse entisöidä uuden aseen näköiseksi.

Normaalissa tehtaan tekemässä juotoksessa on piippuparin piipunsuun juotospääty koristekaiverrettu. Alla kuva uudelleen juotetusta piippuparista, josta koristekaiverrus puuttuu ja juotoksessa on epätasaisuutta. 

J.P. Sauer&Sohn haulikon uudelleen juotettu piippupari

Olen harrastanut ja aiemmin myös työskennellyt kaikenlaisten ampuma-aseiden parissa yli 30 vuotta, jonka varrella on tullut tehtyä virheitä ja nähnyt muiden tekemiä virheitä. Erehdysten ja sattumien kautta ampuma-aseiden parissa kertyy tietysti myös kokemusta. Tieto vähentää virheiden määrää ja lukeminen kannattaa aina. Mielestäni yksi parhaimpia suomenkielisiä oppaita käytetyn metsästysaseen ostajalle on 30 vuotta sitten ruotsalaisen asesepän Christer Holmgrenin kirjoittama kirja, Käytännön Metsästystaito. Kirjan neuvot ja ohjeet pätevät vielä tänäkin päivänä.



199 sivua sisältävässä kirjassa on paljon kuvia ja ohjeita mitä tulee huomioida ostaessa käytetyn taittuvapiippuisen aseen tai pulttilukkoisen kiväärin. Lisäksi kirjasta löytyy ohjeita ja neuvoja kuinka harjoitella haulikolla ja luodikolla metsästystilanteita varten. Siitä juontuu myös kirjan nimi - Käytännön Metsästystaito. Kirjaa on painettu myös ruotsinkielisenä nimeltään Praktiskt Jaktskytte. Koska kirjaa ei ole painettu enää vuosikymmeniin, löytää kyseisen kirjan parhaiten antikvariaateista.


Teksti ja kuvat; P.O.
Lähteet; kirja, Käytännön Metsästystaito (Christer Holmgren) ISBN: 951-635-760-1