Sako 85 Hunter .308 Win. osa 2/2

Sako 85 Hunter .308 Win

JAHDISSA

Maaliskuun alussa 2013 olin houkuttelemassa kettua lopputalven hangilla. Herätys oli aikainen, jotta pääsisin pelipaikoille hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Asetin paristolla toimivan jäniskuvan pellon korkeimpaan kohtaan ja aloitin ketun houkuttelun rääkyvän jäniksen huudolla.

Montaa minuuttia ei tarvinnut houkutella kun punaturkki vilahti pellon ojan reunuksella. Hetken päästä isokoinen uroskettu kulki rivakasti kohti jäniksen hätähuutoa. Kettu käytti lähestymisessä hyväkseen pellon kovapohjaista hiihtolatua. Otin ketun nopeasti Kahles kiikaritähtäimen ristikkoon ja puristin liipasimesta. Sakon 8 gramman kokovaippaluoti pudotti ketun keskelle hiihtolatua. Ensimmäinen riistaeläin oli ammuttu Sako-kiväärilläni.

ENSIMMÄINEN PEURA

Marraskuussa 2013 otin Sako-kiväärini mukaan peurapassiin. Olin lipastanut kiväärin Noslerin Accubond-patruunoilla. Tuolloin minulla ei ollut vielä jäljestävää metsästyskoiraa, joten olin ladannut patruunat reippaalla 880 m/s lähtönopeudella, jotta ammutun sorkkaeläimen pakomatka olisi mahdollisimman lyhyt.

Marraskuun iltapassi ei tarjoa pitkää väijyntää lyhyen valoisan ajan takia. Kyseinen iltapassi oli muutenkin sävyltään marraskuisen harmaa. Puolen tunnin istumisen jälkeen havaitsin jahtitornista nuoren urospeuran. Peura ruokaili korkealla kalliolla. Odottelin peuran laskeutumista alemmaksi kallion rinnettä, jolloin peuran takana olisi turvallinen tausta ampumista varten.

Peura ruokaili rauhallisena aina silloin tällöin häntäänsä heilutellen. Odottavan aika tuntui pitkältä. Vihdoin peura laskeutui alemmas. Nyt vaihtui katselukiikarit kivääriin. Otin peuran tähtäimeen. Tarkoitus oli ampua peuraa etulapaan, ettei eläintä tarvitsisi etsiä pidemmältä. Puristin liipasimesta ja peura katosi laukauksen saattamana pusikkoon. Peura näytti tekevän pitkän loikan alas kallion rinnettä. Pakkasin tavarat mukaan ja lähdin etsimään ampumaani peuraa.

Paikalle päästyäni en löytänyt peuraa, enkä verijälkiä. Auringon laskuun ei ollut enää kovinkaan kauan aikaa, joten piti toimia ripeästi. Soitin metsästyskaverin avukseni etsimään kadonnutta peuraa. Kaverin kanssa laajensimme etsintäaluetta löytääksemme edes jotain verijälkiä, turhaan. Peuraa ei löytynyt. Oli pakko aloittaa alusta ja palata muistamaani paikkaan, jossa näin peuran viimeisen kerran.

Nyt oli jo pimeäkin laskeutunut. Otsalampun valossa näin alapuolellani pusikossa jotain valkoista. Menin lähemmäksi ja löysin ampumani peuran kuolleena. Tornista katsottuna näytti kuin peura olisi hypännyt enemmän sivumpaan, kuin missä peura nyt oli. Peura ei ollut laukauksen jälkeen siirtynyt kuin vain noin kymmenen metriä. Huokasin helpotuksesta. Peura oli kuollut heti, eikä ollut haavakkona teillä tietymättömillä.

TUPLAVASAT

Sako 85 Hunter & Meopta Meostar R1 3-12x56 RGD

Tänä vuonna, lokakuun puolivälissä vietin jälleen iltaa jahtitornissa. Kauan ei tarvinnut tornissa istuskella kun ensimmäiset peurat kävivät esittäytymässä tornin viereisellä nuolukivellä. Ensimmäisenä paikalle ilmaantui sähkölinjan alle nuori naaraspeura. Hetken päästä naaraspeuran käynnin jälkeen sähkölinjan aukolle kurkisteli puiden välistä tappisarvipukki. Minulla oli jo kuitenkin valittu peura tarkkailun alle. Iso naaraspeura ruokaili sähkölinjalla. Peura näytti selvästi mahdolliselta emältä, jolla saattaisi olla vasoja mukana. Vasoja ei kuitenkaan näkynyt ja samalla kun tarkkailin naaraspeuraa vilkuilin tornista vastakkaiseen suuntaan viereiselle viljapellolle etsien mahdollisia peltohirviä.

Melkein puolen tunnin odottelun jälkeen metsän siimeksestä ryntäsi paikalle kolme peuranvasaa suoraan naaraspeuran nisille. Naaraspeuran käytös muuttui nyt paljon levottomammaksi kuin yksin ruokaillessa. Naaraspeura ei enää viihtynytkään aukealla sähkölinjalla, vaan päätti lähteä liikkeelle. Peurat kulkivat jonossa emä edellä lähemmäksi jahtitorniani. Otin ensimmäisen peuran vasan Meoptan tähtäinkiikarin ristikkoon. Laukaus kajahti ja vasa putosi paikoilleen. Naaraspeura hyppäsi metsään ja kaksi muuta vasaa jäivät äimistelemään paukahdusta. Otin toisen vasoista tähtäimeen ja lähetin luodin matkaan. Vasa hyppäsi metsään ja katosi näköpiiristä.

Kapusin alas tornista ja lähdin kohti paikkaa, jossa näin vasan viimeisen kerran. Ampumaetäisyys oli noin 100 metriä. Verijälkiä ei löytynyt.  Jätin paikalle oranssin jahtilippiksen ja lähdin hakemaan koiraani jäljestystä varten. Takaisin koiran kanssa paikalle päästyäni lähti koirani kohti metsää viistosti kulkien. Peuran vasa löytyi noin 40 metrin päästä. Tällä kertaa jahti-ilta toi kaksi peuraa yhden sijaan.

Toinen vasoista löytyi koiran avulla.

LOPUKSI

Ostaessani Sako 85 Hunter-kiväärin jouduin tekemään kivääriin muutoksia. Sako 85:n tukki muuttui sateella laikukkaaksi. Tukin öljykäsittely täytyi tehdä täysin uusiksi. Kiväärin uusi tukkimalli oli vetopituudeltaan liian lyhyt. Tukin vetopituutta piti hivenen jatkaa ja samalla kiväärin tukki piti pedata. Vetopituuden jatkamisen ja petaamisen teki asepuuseppä Asko Valonen Jokelasta.

Myöhemmin halusin parantaa myös kiväärin laukaisua, joka ei mielestäni ollut miellyttävä. Pelkkä laukaisuvastuksen säätäminen ei auttanut. Vein kiväärin aseseppä Landenille laukaisunsäätöä varten. Samalla kivääristä poistettiin avotähtäimet ja piipun suuhun tehtiin 14x1 kierteet äänenvaimenninta varten.

Vanhoissa aseissa on omanlaista nostalgiaa ja vanhoilla metsästysaseilla on oma tarinansa. Omistan ja olen omistanut Sakon kivääreitä ja pienoiskivääreitä aina 40-luvun tuotannosta alkaen. Kaikkia omistamiani Sakon kivääreitäni yhdistää yksi asia. Ne ovat tehdasvalmisteisiksi sarjatuotantoaseiksi erittäin tarkkakäyntisiä.

Vanhoilla Sakon kivääreillä kaatuu riistaa edelleen samalla lailla kuin 85-sarjalaisillakin. Maailma kuitenkin muuttuu ja monessa asiassa mennään parempaan suuntaan, niin myös metsästysaseiden kehittämisessä. Kehitysjanaan tietenkin kuuluu välillä harha-askeleita, jotka sitten poistuvat seuraavissa mallisarjoissa asiakaspalautteen ja osaavan suunnittelun myötä. Mielestäni Sako 85 Hunter on vanhempiin Sakon kivääreihin verrattuna kehittynyt käytännöllisemmäksi.

Sako 85 lipas .308 Win.

Parempi käytännöllisyys toteutuu mielestäni muun muassa uuden lipasratkaisun myötä. Lippaan risuvarmennus tuo lisävarmuutta jahtiin. Tämän ymmärtää parhaiten, kun kadottaa kiväärin lippaan kesken jahdin. Uuden lipasratkaisun myötä ei ole enää tarvinnut omissa jahtiympyröissä pohtia kiinteän (kiinteä makasiini) ja irrotettavan lippaan välisiä hyviä ja huonoja puolia. Nykyinen lipasratkaisu ei tosin auta jahdissa eikä ampumaradalla, jos lippaan unohtaa kotiin.

Sako 85 Hunter on toiminut häiriöttä. Patruunan syöttö on toiminut suunnitellusti ja hylsyn poistonopeuteen pystyy vaikuttamaan käden liikkeellä. Jälleenlataajana käytetyt hylsyt saa puhtaana takaisin patruunalaatikkoon. Sako 85 on turvallinen käyttää. Patruunan saa pois piipusta aseen ollessa varmistettuna. Optiikalla varustetun kiväärin lukon käsiteltävyys on myös helpompaa ja nopeampaa. Mainitut ominaisuudet löytyy tosin jo Sakon 75-mallisarjasta (mekaaninen hylsyn ulosheittäjä), kuten myös aseen purkaminen. Tukin irrottaminen rautaosista on helppoa, eikä tukkia irrottaessa tarvitse varoa aseen irtoavia osia.

Kuluttajana tietenkin toivoisi, ettei Sakon hintaluokan kivääriä tarvitsisi enää ostamisen jälkeen muokata käyttäjän tarpeisiin. Sakon malleista ja kaliipereista löytyy kuitenkin valinnan varaa. Hyvin huollettuina Sakon kivääreillä on pitkä tulevaisuus suomalaisessa metsästyksessä.

Teksti; P.O.
Kuvat; P.O.

Sako 85 Hunter .308 Win. osa 1/2

Suomi täyttää joulukuun 6. päivä 100 vuotta. Sen kunniaksi esittelen Suomessa valmistetun Sako 85 Hunter kiväärin. Sakon kiväärit ovat avainlipputuotteita. Sako Hunter on perinteinen metsästysluodikko 85-sarjasta. Nyt esittelyssä oleva sylinterilukkoinen metsästyskivääri on kaliiperissa .308 Win. Kivääri on ollut käytössäni jo useamman vuoden. Laukauksia radalla ja jahdissa on kertynyt muutamia tuhansia. Aiemmassa Sako A7 esittelyssä olen käynyt läpi Sako Oy:n historiaa, joten nyt jätän historiaosuuden väliin, ja siirryn suoraan asiaan.

Sako 85 hunter

SAKO 85 HUNTER

Vuonna 2006 Sakon täyttäessä 85 vuotta julkisti Sako uuden kiväärimallin. Kiväärimallin nimeksi tuli Sako 85. Kivääri on jatkoa Sakon 75-mallisarjasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole sama tuote. Sako 85 poikkeaa muun muassa 75-sarjasta lukon ja lippaan erillaisilla toimitatavoilla, sekä tukin vetopituuden ja ergonomian osalta. Tähän päivään tultaessa Sakon tehtaalta on tullut tiuhaan tahtiin uusia 85-sarjalaisia, jotka poikkevat aika paljonkin alkupään malleista. Sako 85 S Hunter mallin kokonaispituus on 1075 mm ja paino 3,2 kg. Sako 85 Hunteria saa useilla eri mallivaihtoehdoilla, kaliipereilla ja mallista riippuen lisävarusteilla.

LUKKOLAITE JA LUKKO

Sako 85-sarjaa saa kuudella eri kehyskoolla. Lukonkehysten koot on merkitty asekohtaisesti kiväärin lukonkehyksen vasemmalle puolelle. Hunter-mallissa löytyy viisi eri lukonkehyskokoa, jotka ovat seuraavin mallimerkinnöin; XS, S, SM, M ja L. Kaliiperivalikoima alkaa 204 Rugerista aina 375 H&H kaliiperiin. Esittelyssä olevan kiväärin lukonkehys on S-kokoa.

Lukkolaitteen pituus on 165 mm ja leveys 32 mm. Lukkolaitteen hylsyaukko on pituudeltaan 74,80 mm. Lukkolaitteen vasemmalla puolella sijaitsee lukonpidättimen vapautinpainike, aseen tyyppimerkintä ja aseen valmistusnumero. Lukkolaitteen alapuolella sijaitsee lippaan ohjaimet, lippaansalpa, rekyylivastimen ura ja laukaisulaite. Lukkolaitteen oikealla puolella on varmistin ja lukon kammen vapautinpainike. Lukkolaitteen päälle on koneistettu Sakon tutut lohenpyrstöurat kiikaritähtäimen jalustoja varten. Lukkolaite piippuineen ja kiväärin tukki kiinnitetään yhteen liipasinkaaren kahdella torx-ruuvilla.

Sako 85 lukkorungon sulkukappale ja lipas.

Lukon runko on 185 mm pitkä ja 16,00 mm paksu. Lukossa on kolme sulkuolkaa. Lukkorunko on valmistettu yhdestä teräskappaleesta. Lukkorungon iskupohjan syvyys on 3 mm. Iskupohjassa on sulkukappaleen hylsynvetimen kynsi (ulosvedin), iskurin reikä ja ohjainura. Lukko toimii mekaanisesti kontrolloitua syöttöä mukaillen. Kontrolloidulla patruunan syötöllä ehkäistään mahdolliset patruunoiden kaksoissyötöt. Kyseessä ei ole kuitenkaan Mauser-98 tyyppinen kontrolloitu patruunan syöttötapa. Patruunan tai ammutun hylsyn poistamisessa ampuja voi kädenliikkeellä säätää ammutun hylsyn poistonopeutta. Lukon avauskulma on 70 astetta.

Lukkorunko purettuna

Lukko puretaan aseen mukana toimitetulla muovisella työkalulla. Lukkorungosta puretaan huoltoa varten sidekappale kiertämällä sitä myötäpäivään, iskurijousen ohjain, iskujousi ja iskuri. Kun lukko on huollettu, kootaan lukko päinvastaisessa järjestyksessä.

PIIPPU

Sako- ja Tikka-kivääreiden piiput valmistetaan Riihimäellä kylmätakomalla. Ensin piippuaihioon porataan suora reikä. Porauksen jälkeen piipun sisäpuoli käydään läpi eri työvaihein, jonka jälkeen tapahtuu rihlojen teko. Kylmätakomakone takoo piippua piipun ulkopuolelta piipun sisällä olevaa rihlaustuurnaa vasten. Rihlojen teon jälkeen on vielä muutama työvaihe, ennen kuin piippu päätyy tehtaan työntekijän silmämääräisesti tehtyyn tarkastukseen. Piippujen materiaalina käytetään nuorrutusterästä tai ruostumatonta terästä. Kaikki Sakon kiväärit koeammutaan tehtaalla, ennen kuin kivääri lähtee kuluttajalle. Tehdas antaa alle 1 MOA käyntilupauksen jokaiselle kiväärille.

Esittelyssä olevan Sako 85 S Hunter piipun pituus on 570 mm. Neljän oikealle kiertyvän rihlan nousu on 11 tuumaa. Piipun mustaus on heijastamaton mattamusta. Piipusta on jälkeenpäin poistettu avotähtäimet ja lisätty piipun päähän vaimenninkierteet. Vapaasti värähtelevä piippu on kierteellä kiinni lukonkehyksessä ja on tarvittaessa vaihdettavissa uuteen piippuun joko Sakon Riihimäen tehtaalla tai asesepän vaihtamana tarvikepiippuna.

LAUKAISULAITE JA VARMISTIN

Laukaisulaite kiinnittyy lukonkehykseen yhdellä kuusiokoloruuvilla (M6x20). Etuvedoton laukaisuvastus (laukaisupaine) on säädettävissä 1-2 kg (10-20N) välillä. Tehtaalla laukaisuvastus on säädetty 1,5 kg.

Varmistin on kaksiasentoinen. Taka-asennossa ase on varmistettu ja lukko on lukittuna. Etuasennossa varmistin on pois päältä ja ase on varmistamaton. Varmistamattoman aseen merkkinä on punainen täplä varmistimen takana. Varmistetun aseen lukon saa avattua varmistimen edessä olevaa lukonkammen vapautinta painamalla.

LIPAS

Metallisen irtolippaan patruunakapasiteetti on viisi patruunaa. Patruunat asettuvat lippaassa kahteen riviin. Lippaan vapautinsalpa on varustettu turvalukituksella (risuvarmennus). Lippaan vapautinsalpaa painettaessa täytyy yhtäaikaisesti painaa myös lippaan pohjasta, jotta lippaan saa irti kivääristä. Lipas voidaan täyttää patruunoilla ylhäältäpäin kahdella eri tavalla: aseen lukon ollessa auki ja lipas kiinni aseessa tai lipas irrotettuna aseesta.

TUKKI

Kiväärin pähkinäpuutukin vetopituus on 35,5 cm. Tässä kiväärissä vetopituutta on jatkettu 36,0 cm:n pituuteen asti. Monte Carlo-mallisen tukin perässä on poskipakka ja lievä harjakorkeus. Kiväärin perässä on Sakon oranssin värinen kuminen perälevy. Pistoolikahvassa ja tukin etuosassa on perinteisen malliset otepintojen karhennukset. Pistoolikahvassa on oikeakätiselle kämmenkyhmy. Kahvan päädyssä on metallinen Sakon oma logo. Tukista löytyy myös hihnapidikkeet pikakiinnitettäville hihnalenkeille. Hihnalenkit tulevat aseen mukana. Pähkinäpuutukki on tehtaalla öljykäsitelty. Esittelyn tukki on jälkeen päin pedattu ja käsitelty Napierin tukkiöljyllä.

Sakon pähkinäpuutukki käsitelty Napier-tukkiöljyllä..

PATRUUNOISTA

Rataharjoittelua ja pienriistan metsästystä varten olen ladannut Sakon 8 g:n kokovaippaluoteja. Sakon FMJ-luodeilla ladatut harjoituspatruunat käyvät samaan reikään jahdissa käyttämien Barnesin ttsx 165 grainin (10,7 g) kupariluodeilla ladattujen patruunoiden kanssa.

Barnes TTSX 165 gr 3 lks. kasa 100 m.

Barnesin 165 grainin luodit on tarkoitettu .30-kaliiperin magnum-patruunoille. Omassa kiväärissäni kyseiset luodit käyvät kuitenkin erittäin tarkasti 800-820 m/s välisellä nopeudella. Mikäli kyseisiä luoteja ladataan metsästyskäyttöön .308 tai .30-06 kaliipereissa, niin testiammuntoja tehtäessä tulee käyttää luodinnopeusmittaria. Barnesin kupariluodit kestävät hyvin koviakin nopeuksia. Mielestäni alle 800 m/s olevia lähtönopeuksia tulee välttää ainakin Barnesin ttsx 165 grainin kupariluotia ladatessa. Luoti ei välttämättä toimi kohteessa halutulla tavalla hitaammilla lähtönopeuksilla.

Luodeille kannattaa tehdä myös maaliballistiikkatesti märkiin lehtinippuihin. Lehtinippujen väliin voi laittaa laminaattilevyn tai laudan kuvaamaan mahdollisia luuosumia. Näin tehtynä saa jonkinlaisen kuvan luodin osumakäyttäytymisestä ennen varsinaista jahtia. Ammutuista riistaeläimistä en ole saanut luoteja talteen.

Barnes ttsx 10,7 g (165 gr) jäämäpaino 10,6 g

Barnesin kupariluodeilla olen ampunut myös pienriistaa mm. rusakoita ja supikoiria. Pääsääntöisesti olen kuitenkin pienriistajahdissa käyttänyt Sakon 8 gramman kokovaippaluoteja.

Seuraavassa 2/2 osassa kertaan Sakolla tapahtuneita jahtitapahtumia ja kerron mielipiteeni ja käytännön kokemukset Sako Hunter 85 kivääristä.

Teksti ja kuvat P.O.

BOYDS AT-ONE kivääritukki - isälle ja pojalle osa 2/2.

Jaki 1 .222/223 äänenvaimennin.

Kivääriin aiemmin asennettu vanha rynnäkkökiväärin reflex-vaimennin (570 g) ja piipunkierteet saivat väistyä uuden tieltä. Piippuun asennettiin uudet 14x1 kierteet ja uusiin kierteisiin kevyt Jaki 1 äänenvaimennin. Jaki 1:n pituus on 160 mm, paksuus 40 mm ja paino 220 g. Kyseisen vaimentimen maksimi äänenvaimennusteho kaliiperissa .222 on 30-32 dB. Äänenvaimentimen tehdastakuu on 2 vuotta.

RADALLE

Ennen uuden tukin käyttöönottoa puhdistin kiväärin laukaisulaitteen ja säädin laukaisuvastusta hivenen kevyemmäksi. Tukin asennuksen jälkeen piti lähteä radalle testaamaan toimiiko varmistin, sekä kiväärin lukko normaalisti.

Uuden ja vanhan tukin mahdollinen eroavaisuus osunnan kannalta selviäisi, kun radalla ammutaan molemmilla tukeilla. Ensin ammuin vanhalla Sakon tukilla, jonka jälkeen vaihdoin Boydsin AT-ONE-tukin. Ammuin molemmilla tukeilla kolmen laukauksen sarjat itselataamillani Lapuan 3,6 gramman Soft Point-luodeilla. Osumat siirtyivät AT-One-tukilla ammuttaessa noin 10 senttiä alas vasemmalle.

Sakon ja AT-One tukkien osumaerot.

Seuraavaksi ammuin AT-ONE-tukki asennettuna muutaman viiden laukauksen sarjan itselataamilla FMJ-patruunoilla. Ammuin myös muutaman viiden laukauksen sarjan Sakon tehdaspatruunoilla. Viiden laukauksen kasat olivat 19-23 mm välillä. Tukin vaihdolla ei ollut havaittavissa huonontavaa vaikutusta kiväärin tarkkuuteen.

Kivääri oli nyt uuden tukin kanssa helpompi asetella tukevasti ampumatukien päälle leveämmän etutukin ansiosta. Tukin kahvasta sai hyvän ampumaotteen vaikka kahvaosan reunojen terävyys hivenen häiritsikin. Poskipakan sai nyt mieleiselle korkeudelle ja perälevyn vetopituuden sopivalle pituudelle. Tähtääminen oli helpompaa ja tukevan ampuma-asennon sai nopeammin.

Ampumaradalla amet 100m.

Varmistin ja lukko toimivat ammunnan aikana normaalisti. Laukaisu oli nyt aiempaa hivenen selkeämpi. Uusi kevyempi vaimennin vaimensi riittävän hyvin, eikä vaimentimesta löytynyt mitään moitittavaa. Aseen ammuttavuus liikkuvaan kohteeseen selviää sitten kesällä.

Tukin istuvuutta rautoihin ja ruuvien kireyttä on syytä tarkkailla ensimmäisten 50 laukauksen aikana. Ammunnan jälkeen tarkastin ruuvien kiinnitykset ja irrotin tukin kivääristä etsien mahdollisia kiinnekohtien aiheuttamia jälkiä. Takimmainen ruuvi oli hivenen ehkä löystynyt ammunnan jälkeen. Etummainen ruuvi oli irrottaessa tiukasti kiinni. Mitään isompia hiertymiä ei tukista löytynyt. Pientä metallin ja puuosan yhtymäkohtien jälkiä löytyi rekyylivastimen takaosan ja puun välistä. Toinen kohta oli varmistimen vivun alaosasta laukaisulaitteen oikealta puolelta.

YHTEENVETO

Kivääri on nyt säädettävissä kahdelle erimittaiselle ampujalle. Kiväärin paino pysyi lähes samana, pituutta tuli sen sijaan hivenen lisää. Aiempi liika etupainoisuus poistui uuden kevyemmän vaimentimen myötä.

Sako L-461 .222 Rem ja Boyds AT-ONE

Kivääri on käytössä pääsääntöisesti pienriistan hämärän ajan kyttäyspyynnissä, jonka takia kiväärissä on tällä hetkellä isokokoinen vanha Docterin 3-12x56 tähtäinkiikari. Ensi kesänä asennan kivääriin kevyemmän tähtäinkiikarin liikkuvaa riistamaaliharjoittelua varten.

Tukin vetopituuden ja harjakorkeuden säädeltävyys toimii tukissa riittävän hyvin. Pojan aseen käyttöä ajatellen tukki voisi olla hivenen kevyempi. Kivääripaketin kokonaispaino pysyi melkein samassa kevyemmän vaimentimen myötä. Tukki on vielä ehdottomasti pedattava ja muutamia metallin ja puun yhtymäkohtia hioa hivenen avarammaksi. Ammuttavuus parani kuitenkin uuden tukin ja tehtyjen muutostöiden myötä molemmilla, niin isällä kuin myös pojalla. Boydsin AT-ONE tukki on hintalaatusuhteeltaan hyvä valinta.

Kivääriprojektille tuli hintaa seuraavanlaisesti; tukki 279 €, vaimennin 120 € ja uudet vaimenninkierteet 90€. Hinta yhteensä 489 €.



Teksti ja kuvat; P.O.

BOYDS AT-ONE kivääritukki - isälle ja pojalle osa 1/2.

Omistamaani Sako L-461 .222 Rem kivääriin piti tehdä muutoksia johtuen poikani lisääntyvästä ampumaharrastuksesta. Kasvavassa iässä nuoren miehen keho muuttuu ja kiväärin mitat saattavat olla liian suuria tai jäädä myöhemmässä kasvuvaiheessa liian pieniksi. Saman kiväärin tulisi sopia myös isälle. Tuli tarve hankkia kivääriin säädettävä tukki. Samalla päätin tehdä kivääriin muitakin muutoksia. Edessä oli siis uusi kiväärin rakennusprojekti mahdollisimman pienin kustannuksin.

Sako L-461 .222 Rem.

BOYDS AT-ONE

Norjalaiset kivääritukkivalmistajat KKC ja GRS tulivat Suomeen ampuma-aseiden tarvikemarkkinoille noin seitsemän vuotta sitten uudenlaisilla säädettävillä tehdasvalmisteisilla laminaattitukeilla. Nyt myös yhdysvaltalaiset ovat aloittaneet vastaavanlaisen tukin valmistamisen norjalaisia hivenen edullisemmin.

Boyds AT-ONE (klikkaa kuva isommaksi)

BOYDS Hardwood Gunstocks perheyritys sijaitsee South Dakotassa Mitchell nimisellä paikkakunnalla, jonka asukasluku on reilut 15000. Yrityksellä on 1200 tukkimallia 255:lle eri asemerkille.

Asiakas voi valita tehtaan tarjonnasta mieleisen tukin tehtaan nettisivuilla. Ensin täytyy etsiä sivun valikosta oman kiväärin malli ja siihen sopivat tukkivaihtoehdot. Mieleisen tukin löydyttyä voi valita tukin värin ja muita tarvittavia lisäominaisuuksia. Yritys ei kuitenkaan toimita Suomeen yli 100 dollarin hintaisia tukkeja. Yli 100 dollarin hintaisia Boydsin kivääritukkeja kuten AT-ONE-tukkeja voi kuitenkin tilata aseliike Riistamaan kautta. AT-ONE kivääritukit esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran tänä vuonna SHOT Shown asemessuilla Yhdysvalloissa.

TUKIN RAKENNE

Tukki toimitetaan ruskeassa pahvilaatikossa, jonka mukana on nelisivuinen käyttöohje ja erillinen ohje mahdolliselle reklamaatiolle. Tilaamani tukki on väriltään ruskea (Nutmeg). Tukin kokonaismitta on lyhyimmillään 76 cm. Tukin paino on 1,37 kg. Tukin perässä on kaksi painettavaa nastaa. Toisesta nastasta saa säädettyä tukin vetopituutta ja toisesta tukin harjakorkeutta. Tukin vetopituus on 32-36,5 cm:n välillä. Säädettävään peräpalaan on kiinnitetty ohjausta ja lukitusta varten kolme terästappia. Keskimmäinen tappi on kierteellinen, joka vaikuttaa peräpalan lukitsemiseen. Kaksi reunimmaista sileää terästappia tukevoittaa kiinnitystä ja ohjaa peräpalaa. Painettava vapautinnasta on ainakin alkuvaiheessa jäykkä.

Boyds AT-ONE (Nutmeg) tukin säädöt

Harjakorkeuden korotuspalaa ohjaa kaksi terästappia, joista toinen on osittain kierteellinen. Harjakorkeutta saa säädettyä reilut 15 mm. Enempää ei kannata tukin harjaa nostaa, koska korotuspala ei ole muuten riittävän tukevasti kiinni tukissa. Myös painettava nasta saattaa sinkoutua irti tukista yhdessä nastan jousen kanssa. Tukin vetopituuden maksimipituus on 36,5 cm. Maksimipituudessa peräpalassa tuntuu klappia. Perä tukevoituu paremmin kun peräpalaa työntää sisäänpäin muutaman millin.

Hihnalenkki pikakiinnityksellä

Tukin mukana toimitettiin hihnalenkki pikakiinnityksellä. Pikakiinnityspaikat löytyvät perän molemmilta puolilta. Hihnalenkki on nopeasti vaihdettavissa jommalle kummalle puolelle tukkia. Tavallisia kiinteitä hihnalenkin pidikkeitä löytyy yksi tukin perästä ja kaksi tukin etuosasta.

Etutukin pidikkeet hihnalenkille tai pipodille.

Etutukin pidikkeisiin voi kiinnittää pipodin ja/tai hihnalenkin. Tukkiin saa tilattua myös lisävarusteena vaihdettavan target-kahvan ja target-etuosan.

Tukin perän alapuoli.

Boyds-tehtaan työnjälki on yllättävän hyvä. Koneistuksen jäljiltä tukin sivut ja kahva ovat tuntumaltaan teräviä. Ne saa paremman tuntuisiksi hiomalla pyöreämmäksi. Tukki on käsitelty tehtaalla suoja-aineella. Tukin piippukouru on riittävän avara ja kymmenen euron seteli kulkee piipun ja tukin välissä ilman takeltelua.

Riittävän avara piippukouru

Tukin ja kiväärin yhteensovittaminenkin meni yllättävän helposti, ilman sen suurempia sovitustöitä. Jossain vaiheessa tukkiin voisi tehdä vielä petauksen ja tarvittaessa öljykäsittelyn. Ehkä myös pistoolikahvaan on hiottava peukalolle miellyttävämpi otepinta.

Myöhemmin ilmestyvässä 2/2 osiossa käyn läpi kivääriin tehdyt muut muutostyöt. Käyn myös ampumaradalla testaamassa vaikuttiko uusi tukki kiväärin käyntiin. Lopuksi vielä projektin yhteenveto hintoineen.


Teksti ja kuvat; P.O.

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 5/5

JAHDISSA

Ostin kiväärin vuonna 2012 huhtikuussa. Keväällä oli hyvää aikaa testailla kiväärin käyntiä eri latauksilla ja tehdaspatruunoilla. Kesällä aloitin kiväärillä hirvirataharjoittelun ja loppukesästä, elokuussa pääsin kokeilemaan kivääriä ensimmäisen kerran jahdissa.

Jahtikohteena oli tuolloin pienpedot. Olin ladannut kivääriäni varten .30-kaliiperin V-Max-luoteja. V-Maxin paino on 7,1 grammaa ja lähtönopeutta noin 1000 m/s. Osunta kyseisellä latauksella on erinomainen.

Pienpedot pyrin saamaan eräksi houkuttelemalla. Kyseisenä vuonna metsästyslainsäädäntö vielä salli elektronisen äänilaitteen käytön supikoiran pyynnissä. Olin hankkinut yhdysvaltalaisen, kauko-ohjattavan jäniksen. Asetin houkuttimen metsään, avonaiseen maaston kohtaan ja kiipesin viereiseen torniin noin 50 metrin päähän odottelemaan mahdollista saalistajaa. Painoin kaukosäätimen napista, jolloin jänis aloitti äänekkään hätähuudon ja paikoillaan heilumisen.

Olin odotellut noin kymmenen minuuttia, kun huomasin ison supikoiran ilmestyneen kuin tyhjästä, ja seisovan jäniksen vieressä ihmettelemässä rääkyvää jänistä. Kiväärin olin nostanut ampumavalmiiksi jo aiemmin, joten ei tarvinnut muuta kuin siirtää kivääriä ja Zeiss-tähtäinkiikarin 4-A ristikkoa hivenen oikealle kohti supikoiraa. Ristikko keskelle supikoiraa ja liipaisimesta puristus. V-Max-luodin maaliballistiikka on tehokasta, eikä eläimen etsintää tarvitse tehdä. Supikoira jäi niille sijoilleen.

Ammuttu supikoira ja elektroninen houkutin.

ENSIMMÄINEN PEURA

Lokakuun alussa vuonna 2014 olin kiivennyt jahtitorniin, josta oli näkymät kolmeen puituun viljapeltoon. Kahden pellon välissä oli pieni metsäsaareke. Tällä kertaa olin peura- ja hirvijahdissa. Kello lähenteli aamulla yhdeksää. Silmäkulmassani vilahti jotain ja käänsin katseeni oikealle, jolloin näin naaraspeuran kahden vasan kanssa siirtyvän metsäsaarekkeesta pellolle. Peurat liikkuivat pellolla rivakasti määrätietoisesti kohti vastapäätä olevaa metsää. Pelto oli kapea, joten oli toimittava nopeasti, ennen kuin tilanne olisi ohi ja peurat ehtisivät metsän suojaan.

Otin viimeisenä kulkevan vasan tähtäimeen ja puristin liipaisimesta. Laukaus lähti viistosti vasan oikean etulavan yläpuolelle. Peurat katosivat metsään. Yritin kiikaroida puitua peltoa, mutta en löytänyt vasaa pellolta. Kapusin alas tornista ja lähdin etsimään mahdollisia verijälkiä. Lähestyttyäni arvioimaani luodin osumapaikkaa, näin pellossa kohouman tai kumpareen. En saanut vielä tarpeeksi selvää, oliko kyseessä mahdollisesti ampumani peuran vasa. Vasta muutaman metrin päästä huomasin, että kumpare oli kuin olikin vasa. 30-06 Norma Oryx (11,7 g) luodin ulostulojälki oli vasan kaulan pistokuopan yläpuolella. Mittasin laseretäisyysmittarilla ampumaetäisyyden, joka oli 82,5 metriä. Peuran vasa kuoli välittömästi saatuaan osuman luodista.

Ensimmäinen peura

TOINEN

Kaalipellon käry kävi nenääni. Yöt olivat jo pakkasen puolella. Pakkanen sai aikaan kaalien hajun leviämisen ympäristöön. Haju houkutteli luonnollisesti kaalipeltoon lähimetsistä ruokailijoita. Tällä kertaa olin väijymässä korkealla jahtitornissa iltapäivästä alkaen odotellen ruokailijoita kaalipeltoon saapuvaksi. Kello neljän aikaan metsänreunaan tuli naaraspeura varovasti pellon suuntaan pää pystyssä haistellen. Peura pysähtyi paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa. Katselin kaalipellon suuntaan ja etsin mahdollisia häiriötekijöitä pellolta, mutta muita ruokailijoita tai ihmisiä en pellolla havainnut. Aikansa haisteltuaan ja kuulosteltuaan kookas naaraspeura lähestyi kohti kaalipeltoa ja samalla myös arkuus selvisi. Mukana perässä köpötteli vasa.

Naaraspeura iski ahnaasti kaalien kimppuun, vasan touhutessaan omiaan. Kiikaroin peurojen ruokailua ja samalla odottelin hirviä saapuvaksi. Aika kului, eikä muita ruokailijoita peltoon enää ilmaantunut, joten päätin yrittää saada vasan kotiin vietäväksi. Etäisyyttä vasaan oli reilut 80 metriä. Vasa liikkui emänsä lähettyvillä, kuitenkin sen verran emästä etäällä, ettei ollut vaaraa osua vahingossa emään. Kun olin saanut ampuma-asennon mukavaksi ja tähtäinkiikarin ristikon suunnattua vasan kylkeen, puristin liipaisimesta. Laukauksen kajahtaessa naaraspeura juoksi metsänreunaan ja vasa katosi kaalipellon kasvillisuuden sekaan. 

Laskeuduin alas tornista, jolloin naaraspeura huomattuaan metsästäjän pakeni metsään. Vasan luokse suunnatessani näin vasan yrittävän nousta pystyyn. Ammuin välittömästi vasaa etulapaan. Vasa putosi saviseen kaalipeltoon, eikä enää liikkunut. Paikalle päästyäni huomasin ensimmäisen laukauksen osuneen vasan selkärankaan ja vasta toinen laukaus lopetti vasan maallisen elämän.

Kaalipellon vasa.

KOLMISARVI

Marraskuun alkupuolella istuin jälleen jahtitornissa, tällä kertaa riistapellon vieressä. Maanviljelijät olivat jo korjanneet satonsa ja kääntäneet peltonsa mullokselle, jonka johdosta sorkkariistan ruokailu tapahtuisi riistapellossa, naattimukuloita sorkillaan pellosta kaivaen.

Räntää tihkutti sulaan maahan. Olin jo tunnin verran istunut tornissa aamupassissa, kunnes huomasin nuoren peurapukin hyppäävän muutamalla loikalla metsästä riistapeltoon. Peuraa kiikaroidessani huomasin peuran sarvissa jotain normaalista poikkeavaa. Näytti kuin peuralla olisi kolme sarvipiikkiä kasvanut suoraan kallosta. Kaikki kolme tappisarvea näytti todellakin erillisiltä, kuin suoraan kallosta kasvaneena.

Tuuli alkoi pikkuhiljaa kääntyä selkäni taakse ja päätin ampua kyseisen epäkurantin peurayksilön tarkempia tutkimuksia varten. Tähtäinristikko etulavan taakse ja liipaisimesta puristus. Laukaus kajahti ja muutamalla loikalla peurapukki katosi metsään. Rauhoitin tilanteen ja pakkasin hiljaa varusteet reppuun ja lähdin hakemaan koiraa peuran jäljestämistä varten.

Takaisin koiran kanssa paikalle päästyäni aloitin peuran jäljestämisen. Verijäljet löytyivät pellon ja metsän välistä. Koira jäljille ja jäljestyshihna suoraksi. Jälkiä seuratessa aina silloin tällöin näkyi maassa keuhkoista purskahtanutta verta. Kuljin koiran kanssa noin 70 metrin matkan, kunnes peura löytyi kaatuneen puunrungon vierestä.

Jäljestys on päättynyt.

Norma Oryxin 30-06 (11,7 g) luoti oli lävistänyt peuran keuhkot ja tullut toiselta puolen ulos. Tutkin kuollutta peuraa ja sarvet näyttivät edelleenkin samanlaisilta kuin olin katselukiikareilla havainnut. Kolme tappisarvea suoraan kallosta.

Lähetin kuvan peuran päästä silloiselle Suomen Riistakeskuksen Laitilan toimintakeskuksen vetäjälle Ilkka Ala-Ajokselle, joka välitti kuvan Helsingin yliopiston eläinsairauksien dosentille. Asiantuntijoidenkin mielestä sarvet näyttivät normaalista poikkeavilta.

Kuvien lähettämisen jälkeen nyljin peuran pään ja totuus paljastui nahan alta. Toinen sarvista oli jakaantunut nahan alla. Sarvien kasvu oli poikkeavaa ja sarvet olivat erikoiset, mutta kyseessä ei ollut kuitenkaan eläintieteellinen ihme.

Kolmisarvi

NELJÄS

Vuonna 2015 olin lokakuun puolivälissä viljapellon vieressä odotellut hirviä jo monena iltana, tuloksetta. Olin kuitenkin kiinnittänyt huomion kyseisinä iltoina yksinäiseen naaraspeuraan. Naaraspeura kulki joka ilta samaan aikaan ja samaa reittiä. Tornista oli lyhyin ampumamatka 182 metriä peuran kulkureitille. Minulla oli hyvin aikaa etäisyyden mittaamiseen laseretäisyysmittarilla hirviä odotellessa. Päätin yrittää peuran kaatamista seuraavana iltana, mikäli hirvistä ei olisi mitään havaintoa.

Seuraavana iltana ennen hämärän tuloa oli suunnitelmat naaraspeuran elämänkaaren päättämiseksi valmiina. Hirvistä ei ollut mitään havaintoa muutamaan iltaan, joten peuran ampuminen ei pelästyttäisi alueella mahdollisesti olevia hirviä.

Peura ilmestyi pellolle lähes samaan aikaan kuin aiempina iltoina. Peuran kulkureittikin oli aiempien iltojen kaltainen. Laitoin pehmeän ampumatuen jahtitornin kaiteen päälle. Kiväärin nostin valmiiksi tuen päälle ja kiväärin perän tuin huolellisesti. Peuran siirtyessä etukäteen suunniteltua ampumakohtaa kohden, siirsin katselukiikarit sivuun ja valmistauduin riistalaukaukseen. Peuran ilmestyessä tähtäinristikkoon lähetin luodin matkaan.

Peura hyppäsi viljapeltoon ja katosi näkyvistä. Pakkasin tavarat ja taas, niin kuin aina aiemminkin, lähdin hakemaan koiraa peuran jäljestämistä varten. Koiran kanssa pelipaikalle päästyämme ryhdyimme jäljestämään peuraa siihen suuntaan, johon näin peuran viimeisen kerran suuntaavan. Tällä kertaa peura löytyi jo 30 metrin päästä. Puimattomasta pellosta ilman koiraa olisi löytäminen ollut vaikeaa. Varsinkin kun pellolla oli runsaasti eläinten kulkureittejä.

Ampumamatka ei ollut peuran kokoluokan eläimelle pitkä, mutta peuran asennon hahmottaminen ampumaetäisyyden kasvaessa on hankalaa. Varsinkin hämärässä. Peura oli ollut kuitenkin enemmän vinoittain kuin miltä se näytti tornista katsottuna. Luoti oli mennyt sisään etulavan takaa ja tullut toiselta puolelta ulos vatsan kautta. Osittainen suolisto-osuma tuoksahti selvästi peuraa pois pellolta vedettäessä.

Kaikki Schultz & Larsen kiväärillä ampumani peurat olen ampunut Norman Oryxin 11,7 gramman luodeilla. Kevyemmät luodit olisivat varmaan parempia peuran kokoluokalle, mutta mahdollisten hirvien takia olen pitäytynyt Norman raskaammissa luodeissa. Luotien käyttäytyminen ja jäämäpainot hirvissä ovat erinomaiset.

Peuroissa raskaat luodit eivät avaudu riittävän nopeasti, mutta jäljestävän koiran omistajana se ei ole ongelma. Jos ei ole heti mahdollisuutta jäljestävän koiran käyttöön, kannattaa käyttää lumettoman maan aikaan luoteja, jotka avautuvat nopeammin.

LOPUKSI

Palataan jahtiosion jälkeen takaisin kivääriin ja kiväärin ominaisuuksiin, niin jahdissa kuin ampumaradalla.

Mielestäni kiväärin ainoa negatiivinen asia ampumaradalla ja jahdissa on kiväärin yksirivinen lipas, jota ei voi täyttää päältä lippaan ollessa kiinni kiväärissä.Mainitsemani negatiivinen asia on kuitenkin kirjoittajan mielipide, eikä sillä ole loppujen lopuksi merkitystä metsästyksessä. Metsästäjät, jotka ovat tottuneet yksiriviseen lippaaseen pitävät asiaa normaalina, kuten esimerkiksi Tikka-kivääreiden omistajat. Yksirivisen teräslippaan etuna on kuitenkin syöttövarmuus.

Kivääri on toiminut moitteetta kaliipereissa 6,5x55 ja 30-06. Ostaessani kivääriin myöhemmin kolmannen piipun kaliiperissa 9,3x62, ilmeni kiväärissäni joillain patruunoilla syöttöongelmia. Toimitin kiväärin maahantuojalle, jossa valtuutettu aseseppä totesi vian olevan kiväärin tukissa, ei lippaassa. Aseseppä poisti hivenen tukki- ja petausmateriaalia, jolloin patruunan syöttö palautui normaaliksi myös paksummilla tylppäpäisillä patruunoilla.

Metsästystilanteessa olen saanut aikaiseksi yhden syöttöhäiriön aseen piipun ollessa jyrkästi suunnattuna ylöspäin. Ahtaassa jahtikopissa tein latausliikkeen liian hitaasti, jolloin patruuna putosi lukon etuosan ja lippaan päälle poikittain.

Kiväärin lukon pushfeed-toiminnolla varustettu patruunan syöttötapa mahdollistaa lataushäiriöt epänormaaleissa asennoissa ja mikäli latausliike tehdään huonosti. Kyseinen lukontoiminnan ominaisuus tulee tiedostaa kaikissa pushfeed-tyyppisissä metsästyskivääreissä.

Hyvän metsästyskiväärin yhtenä määritelmänä voisi pitää "valmislaatikosta" kivääriä. Siis kivääri, jonka ostaja voi heti tehtaan laatikon avattua ottaa mukaan jahtiin ilman erilaisia tuunaamisia. Kiväärini on tasapainoinen ammuttava, jonka laukaisuvastus on erinomainen. Liikkuvaan maaliin ja tuelta ampumisessa huomaa tukin hyvän ampumaergonomian ja sen, kuinka hyvin tukki ottaa vastaan rekyylin. Kiväärin tarkkuus riittää kaiken kokoiselle riistalle. Muoviallergisille voin todeta, että kaikki osat mitkä aseessa näyttää puulta ja teräkseltä, myös ovat sitä.

Laadukas materiaali ja työnjälki, sekä toimiva kivääri käyttäjän tarpeisiin kertoo tehtaan hyvästä ammattitaidosta ja laatupyrkimyksistä. Schultz & Larsen on mielestäni osoittautunut tehtaaksi, joka valmistaa laadukkaita vaihtopiippuisia metsästyskivääreitä kuluttajaystävälliseen hintaan. Maailmalla on toki muitakin laadukkaita ja kohtuuhintaisia metsästyskivääreitä, mutta ne ovat pääsääntöisesti kiinteäpiippuisia.

Teksti ja kuvat P.O.

Lähteet osioissa 1-3; Schultz & Larsen, Otterup Geværfabrik kirja, Schultz & Larsen tehtaan kotisivut ja Great Dane Rifles

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 4/5

RADALLA

Ampumaradalle otin mukaan 6,5x55 ja 30-06 kaliiperin piiput. Päätin kokeilla muutamia tehdaspatruunoita ko. kaliipereissa, joita en ollut aiemmin kokeillut kiväärissäni.

Testipatruunat

Koeammuttavat tehdaspatruunat olivat .30-06 Sakon Superhammerhead 11,7 gramman bondatulla lyijyluodilla ja 6,5x55 kaliiperin koeammuntapatruuna oli Winchesterin Super-X, 9,1 gramman pehmeäkärkisellä lyijyluodilla. Sakon Superhammerhead on Suomessa suosittu metsästyspatruuna ja Winchester Super-X on taas markkinoiden edullisimpia metsästyspatruunoita.

Schultz & Larsen ja Meopta Meostar R1r:n 3-12x56 RGD

Asensin kivääriini koeammunnan ajaksi Meoptan vuoden 2016 kampanjatähtäinkiikarin Meostar R1r:n 3-12x56 RGD 4C-ristikolla. Tähtäinkiikarin valopisteen värin voi vaihtaa oman mieltymyksen mukaan punaiseksi tai vihreäksi. Tähtäimen ristikko on toisella kuvatasolla ja tähtäintä säädettäessä yksi napsu sivu- tai korkeussuunnassa 100 metrillä on 0,7 cm.

Ammuntasarjojen välissä irrotin piipun ja vaihdoin toiseen kaliiperiin. Näin tehtynä saisi paremmin selville kuinka osumapiste muuttuu vai muuttuuko ollenkaan piipun irrottamisen ja kiinnittämisen johdosta.

Kivääri ja vaihtopiippu.

Ampumatukena käytin Protektor Modelin ampumatukia. Sää ammunnan aikana oli + 20 astetta ja puuskittainen tuuli pohjois-koillisesta. Ampumaetäisyys testin aikana oli 100 metriä.

Ammuin ensin viisi patruunaa Winchesterin 6,5x55 patruunoita, jonka jälkeen vaihdoin 30-06 piipun kivääriin. Seuraavaksi ammuin viisi patruuna Sakon Superhammerheadeja. Jatkoin samalla tavalla piipun vaihtoa aina viiden laukauksen jälkeen. Ammuin yhteensä 3 x 5 Sakon 30-06 patruunaa ja 3 x 5 Winchesterin 6,5x55 patruunaa. Lopuksi ammuin vielä viisi Nosler Accubond 9,1 gramman Spitzer-luodeilla itselaatamiani patruunoita.

Ensimmäinen 6,5x55 viiden patruunan kasaksi sain reilut 28 mm. Ensimmäinen 30-06 viiden patruunan kasaksi sain 33 mm.

Sako Superhammerhead 11,7 g

Sako Superhammerhead 11,7 g.

Sakon patruunoilla ensimmäisen sarjan jälkeen toiseksi parhaimman kasan koko oli 36 mm. Winchesterin patruunoilla ensimmäisen sarjan jälkeen toiseksi parhaimman kasan koko oli 33 mm. Viimeisen sarjan viisi patruunaa ammuin itseladatuilla patruunoilla, jonka kasan koko oli 26 mm.

Itseladatut 6,5x55 Nosler Accubond 9,1 g.

6,5x55 3x5 sarjan kasat.

Piippujen vaihtaminen ammuntojen välissä ei muuttanut osumakeskipisteen paikkaa juuri lainkaan. Kun katsoo tarkkaan 6,5x55 kolmen laukauksen sarjan kuvaa, niin huomaa osumakeskipisteen siirtyvän hivenen oikealle ylös. 30-06 kaliiperissa en huomannut osumakeskipisteen muutosta.

Itseladatuilla metsästys- ja ratapatruunoilla saa kasojen kokoa vieläkin pienemmäksi. Selailin ratakansioni muistiinpanoja ja arkistoituja ampumatauluja, josta löysin esimerkiksi 6,5x55 kaliiperin piipulla ammuttuja lataustestejä. Sierran Match Kingin ja Lapuan Scenar 8 gramman luodeilla kolmen laukauksen kasojen koot vaihtelivat 13-14 mm välillä.

30-06 kaliiperin piipulla pienintä kolmen laukauksen yhdeksän millin kasaa olen saanut 9,7 gramman Nosler Accubondilla. 9,3x62 kaliiperin piippua olen käyttänyt vähiten. Pääasiassa olen ladannut Norman Oryxia 18,5 ja 15 gramman luodeilla.

Metsästyskivääriin tulee aina hakea koeammunnalla siihen parhaiten sopiva patruuna, niin tehdaspatruunoita käytettäessä kuin myös itseladattujen patruunoiden osalta. Löydettäessä toimiva ase- ja patruunayhdistelmä pienenee epäonnistumisen riski riistalaukaustilanteissa.

Nyt suoritetun koeammunnan tuloksena havaitsee kuitenkin sen, että myös halvemmilla tehdaspatruunoilla pärjää kyseisellä kiväärillä sorkkariistajahdissa tarkkuuden puolesta vallan mainiosti.

Eniten olen käyttänyt jahdissa 30-06 kaliiperin piippua ja Norman Oryx 11,7 gramman luodilla ladattua patruunaa.

Seuraavassa ja viimeisessä 5/5 osassa siirrymme jahtiin ja loppuyhteenvetoon.


Teksti ja kuvat; P.O.

SMITH & WESSON m.36 Chief`s Special

HISTORIAA

Smith & Wesson asetehtaan historia sai alkunsa Yhdysvalloissa herrojen Horace Smithin ja Daniel B. Wessonin aloittaessa yhteistyönsä vuonna 1852 Norwichin kaupungissa Connecticutin osavaltiossa. Herrat valmistivat tehtaassaan vipulukkoisia pistooleita. Tuotteet eivät kuitenkaan menestyneet ja yritys joutui taloudellisiin ongelmiin. Taloudellisten ongelmien takia herrat myivät yrityksensä Oliver Winchesterille, joka sittemmin hyödynsi vipulukkopistooleiden teknisiä ratkaisuja vipulukkokivääreiden valmistuksessa.

Vuonna 1856 miehet yrittivät nyt toisen kerran ja perustivat uuden yrityksen. Yritys ryhtyi valmistamaan reunasytyspatruunaa ampuvaa revolveria. Yrityksen toiminta laajeni ja 1800-luvun loppupuolella Smith & Wessonin tehdas valmisti revolvereita mm. Venäjän  Tsaarin armeijalle ja Yhdysvaltojen sotavoimille. Smith & Wesson tehdas on toiminut Springfieldissä, Massachusettissa vuodesta 1920 alkaen.

Smith & Wesson malli 36 "päällikön erikoinen" julkistettiin Yhdysvalloissa kansainvälisessä poliisipäällystön seminaarissa vuonna 1950. Ase sai hyvän vastaanoton poliisipäällystöön kuuluvilta, sekä siviilivaatteissa työskenteleviltä rikostutkijoilta. Kooltaan pieni virka-ase, sujuvalinjainen ja kevyt kannettava oli mieluisa uutuus siviilivaatteissa työskenteleville lainvalvojille. Asetta jaksoi kantaa vaikka koko päivän.

Smith & Wesson m.36 J-runko ja Smith & Wesson m.66 K-runko

Malli 36 oli Smith & Wessonin ensimmäinen J-runkoon tehty revolveri. Kaliiperi oli .38 Special. Revolveria valmistettiin kahden ja kolmen tuuman piipulla. Revolverin rullan patruunakapasiteetti oli viisi patruunaa. Aseen julkistamisen aikoihin vastaavat saman kaliiperiset virka-aseet olivat kooltaan suurempia. Smith & Wessonilla suosituin virka-asemalli oli tuolloin K-rungon malli 10. Tänä päivänä malli 36:n J-runkoon perustuvia revolvereita on useita eri malleja ja kaliipereita. Smith & Wesson-tehdas valmistaa edelleen classic-sarjaa, eli alkupään tuotantomalleja.

REVOLVERIN RAKENNE

Nyt esittelyssä olevan revolverin laukaisumekanismi on kaksitoiminen. Aseen voi laukaista joko liipasinta puristamalla tai yksitoimisesti virittämällä aseen iskuvasara taakse, jolloin laukaisuvastus on huomattavasti kevyempi.

Viretilassa (yksitoiminen laukaisu)

Kaksitoiminen laukaisuvastus on raskas ja tarkoitettu nopeisiin itsepuolustus- tai viranomaisten voimankäyttötilanteisiin. Laukaisun saa paremmaksi osaavan asesepän käsittelyllä. Jahtitilanteissa käytän vain yksitoimista laukaisutapaa.

S&W m.36 Chief`s Special ja .338 Win mag patruuna.

Tämän revolverin kokonaispaino on 570 g. Revolverin kokonaispituus piipun päästä kahvarunkoon on 165 mm. Piipun pituus piippukierteineen on kokonaisuudessaan 46,40 mm. Revolverin rullan patruunakapasiteetti on viisi patruunaa. Rullan ulkopuolella on viisi rullan kevennysuraa. Rullan halkaisija on 33,25 mm.

Viiden patruunan rullamakasiini

Revolverin rulla avataan rullan avaussalpaa työntämällä ja sormilla rullan toiselta puolelta rullaa painamalla. Patruunat tai ammutut hylsyt poistetaan revolverista rullan akselin päästä työntämällä. Rullan ulostyöntäjä poistaa kaikki patruunat rullasta samanaikaisesti.

Kiinteät avotähtäimet

Aseen tähtäimet ovat kiinteät. Takahahlo on jyrsitty runkoon. Etujyvä on karhennettu. Revolverin liipasin, iskuvasara ja rullan avaussalpa on myös karhennettu pitokohdistaan. Valmistusprosessissa aseen runko on jyrsitty yhdestä teräskappaleesta.

Karhennettu liipasin

80-luvulla Smith & Wesson mainosti revolvereidensa parempaa valmistusprosessia verrattuna kilpailijoiden halvempiin valmistustapoihin. Tuolloin Yhdysvalloissa revolverien valmistajien kesken kilpailu oli kovaa ja toisten tuotteista etsittiin heikkouksia.

80-luvun asemainontaa.

Revolverin puisen kahvan otepinnat on karhennettu. Puukahvoissa on molemmilla puolilla tehtaan pyöreä logo. Paremman ampumaotteen saamiseksi on kahvaan lisätty kirkas alumiininen "kahva-adapteri". Puukahvat on kiinni kahvarungossa talttapäisellä läpiruuvilla.

Kahvarungon sisällä sijaitsee mm. iskuvasaran jousi. Alkuperäiset puiset kahvat voi korvata kumikahvoilla tai laadukkaammilla puukahvoilla. Erilaisia tarvikekahvoja on runsaasti saatavilla. Yksi tunnettu tarvikekahvavalmistaja on Hogue.

JAHDISSA

Tätä kirjoittaessa jahtikausi lähestyy ja pienpetojen loukkujen huoltaminen ennen jahtikautta on monella erämiehellä parhaillaan työlistalla. Ensimmäisenä ei ehkä tulisi mieleen, että 38 Special kaliiperin revolveri voisi olla jahtiaseena. Todellisuudessa 38 Special kaliiperi on käytössä pienpetopyynnissä. Pääsääntöisesti pienpetojen lopetusaseena käytetään kuitenkin 22 kaliiperin pienoispistooleita ja -revolvereita.

Tämä revolveri on osoittautunut erittäin hyväksi ja käytännölliseksi työvälineeksi loukkueläinten lopettamisessa. Ohut- ja lyhytpiippuisella revolverilla tähtääminen loukun rakenteiden välistä on helpompaa kuin isompi runkoisella 38/357 kaliiperin revolverilla.

Luolakoirajahdissa pienikokoinen revolveri on omiaan ahtaissa tiloissa työskentelyyn. Hitaan lähtönopeuden omaava 38 spl. wadcutter-luoti tylpällä päällä antaa pienpedolle hyvän shokkivaikutuksen ja on kokoluokkaansa nähden turvallinen käyttää vähäisen läpäisyn ja kimmokevaaran takia.

Smith & Wesson m.36 Chief`s Special

Miinuksena verrattuna 22 kaliiperin luotiin, on 38 Special kaliiperilla mahdollisuus aiheuttaa suurempaa vahinkoa loukun rakenteisiin mahdollisissa ohilaukaustilanteissa tai huonoissa osumissa. Vahinkoja saa kuitenkin syntymään loukun rakenteisiin myös 22 kaliiperin luodilla. Lopetettavan eläimen on parempi antaa rauhoittua loukussa ennen lopetuslaukausta.

Olen pyrkinyt ampumaan lopetuslaukauksen takaapäin pienpedon niskaan tai kalloon. Niskalaukauksessa saa kallotrofeen säilymään ehjänä. Tilanteissa, missä pienpeto on kovin levoton, eikä päästä metsästäjää taakseen, ammun lopetuslaukauksen kallon etupuolelta hivenen ylös eläimen silmien väliin. Luodin tulee osua kallon sisälle eläimen aivoihin.


Teksti ja kuvat P.O.


Lähteet; Smith & Wessonin kotisivut ja kirja GUN 100 Greatest Firearms (Field & Stream).

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 3/5

Vaikka kivääreiden muut osat valmistetaankin tietokoneohjelmoidulla automaatiokoneistoilla, niin piiput valmistetaan tehtaalla vanhoja työmenetelmiä käyttäen. Schultz & Larsen käyttää piippumateriaalina kromi-molybdeemi-terästä. Tehtaan piippujen työvaiheet lyhykäisyydessään ovat seuraavat. Ensin suora piippuaihio porataan kanuunaporalla, jonka jälkeen tehdään kalvaus, rihlaus ja lopuksi piippu kolvataan. Piippujen kiiltävä mustaus ja pohjatyöt on laadukkaasti tehty, eikä piipuista löydy tehtaan jäljiltä työstö- tai hiontajälkiä.

Schultz & Larsen Classic DL vaihtopiippuineen

Tehtaan piippujen valmistustapa lastuamalla on huomattavasti hitaampaa verrattuna esimerkiksi kylmätakomalla tai muilla tavoin valmistettuihin piippuihin. Schultz & Larsen kuitenkin mainostaa valmistustapaansa parhaaksi tavaksi välttää piipuissa ilmeneviä mahdollisia jännityksiä ja saada varmasti suoria piippuja, joissa piippureikä on keskellä piippua.

Vaimenninkierteet

Schultz & Larsenin piippujen valmistustavat ja lopputyövaiheet poikkeavat muiden valmistamista piipuista, jonka takia tehdas ei suosittele piipunpuhdistuksessa käytettävän liuottimia. Piipun puhdistamiseen riittää laadukas aseöljy.

Ratakauden jälkeen olen kuitenkin poistanut piipusta mahdolliset kuparikertymät Forrestin piipunpuhdistusvaahdolla, mutta pääsääntöisesti olen noudattanut tehtaan suosituksia, enkä ole huomannut käynnin heikentyneen esimerkiksi liiallisen kuparikertymän takia. Mikäli liuottimia käytetään on tärkeää muistaa öljytä piippu liuottimien poistamisen jälkeen.

Schultz & Larsenin tehtaan piippujen kaliiperit, mallit, pituudet, halkaisijan, rihlannousut ja vaimenninkierteet löydät tästä linkistä; Schultz & Larsen piiput

TUKKI

Schultz & Larsen mainostaa valmistavansa kiväärien tukit CNC-puuntyöstökoneilla. Tukkien karhennukset tehdään tehtaalla puuntyöstökoneella karhennukseen suunnitellulla leikkuuterällä. Karhennukset leikataan 45-asteen kulmassa. Eri työvaiheiden jälkeen tukit hiotaan kevyesti ja öljytään. Öljyämisen jälkeen tukit odottavat öljyn kuivumista ja aseen kokoonpanoa tehtaan varastossa. Schultz & Larsenin tukkimateriaali on laadukasta ja hyvännäköistä pähkinää jo ihan perusmalleista alkaen.

Pistoolikahvan kämmenkyhmy

Tämän kiväärin tukki on klassinen, suoralla perällä ilman harjakorkeutta ja poskitukea. Kiväärin tukin vetopituus on 35,8 cm. Pistoolikahvassa on oikeakätiselle kämmenkyhmy. Kiväärissä on Wegu Elastic Schaftkappen ruskea ventiloitu kuminen perälevy. Tukin karhennukset sijaitsevat pistoolikahvassa ja etutukissa. Tukin tummempi etupala ja pistoolikahvan päätypala on ruusupuuta.

Klassinen suora perä.

Tukki on valmiiksi pilaripedattu tehtaalla. Tukissa on teräsholkit, joiden läpi kiristetään tukin kiinnityspultit lukkokehykseen. Etummaisen holkin yhteydessä on myös rekyylinvastimen teräksinen vastinpinta. Tukissa on vanhan ajan tukkiin ruuvattavat hihnalenkit.

Pilaripetaus

Tehtaalla tehty aseen tukin öljyäminen oli viiden vuoden aikana päässyt sen verran himmenemään, joten tätä kirjoittaessa päätin öljytä tukin uudelleen. Kuukauden verran öljyämistä Napierin tukkiöljyllä (linseed oil) teki tukista jälleen uuden veroisen.

ASEEN PURKAMINEN JA KASAAMINEN

Piipun vaihtamista varten tulee ensin poistaa kiväärin lukko ja irrottaa kiväärin tukin kaksi kiinnitysruuvia. Tukin irrotuksen jälkeen löysätään lukkokehyksen edestä oikealta puolelta kaksi piipun kiinnytysmutteria. Nyt piipun voi vetää pois kehyksestä.

Kun uusi piippu on työnnetty ja käännetty paikoilleen lukkokehykseen ja lukko kiinnitetty paikoilleen kehykseen ja piippuun, kiristetään ensin takimmainen kehyksessä sijaitseva piipun kiinnitysruuvi ja vasta sen jälkeen etummainen ruuvi. Ruuvien kiristämisessä on vältettävä liiallista voimankäyttöä. Tämän jälkeen kiväärin tukki kiinnitetään takaisin paikoilleen. Kiväärin kokonaispaino on ilman jalustoja ja tähtäintä 3,4 kg. 

Seuraavassa 4/5 osassa käymme ampumaradalla.

Teksti ja kuvat PO