Tällä kertaa hankinnassa oli keskisytytteistä patruunaa ampuva pienriistakivääri. Vaihtoehdot olivat .222 Rem. ja .223 Rem. Ensimmäinen vaihtoehto houkutti, koska minulla oli kyseiseen kaliiperiin valmiina latausholkit, hylsyjä, luoteja ja positiivisia kokemuksia 222- kaliiperista. Netistä löytyi muutamasta aseliikkeestä vielä uutena vanhempaa Tikka T3 Hunter- mallia kaliiperissa 222 Rem. Kivääreissä ei ollut vaimenninkierrettä ja puutukin joutuisin petaamaan. Myös tähtäinkiikarille joutuisi hankkimaan uudet kiikarinjalat. Petauksen kivääriin tekisin itse. Lisähintaa kiväärille olisi tullut kuitenkin kierteiden ja jalustojen takia noin 200 euroa. Hinta olisi ylittänyt asettamani yli tuhannen euron rajan. Jatkoin käytettyjen kivääreiden etsintää, mutta mieleistä 222 Rem- kaliiperin kivääriä ei löytynyt.
Huomasin toisen kivääriprojektini tiimoilta, että Mauser M18 kivääriä saa myös kaliiperissa .223 Remington. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Kivääristä oli meneillään maahantuojan tarjouskampanja. Hinta oli alle tuhat euroa ja kiväärin mukana tulisi saksalaisvalmisteiset Hexa-Lock-pikajalat. Kiväärissä on vaimenninkierteet, säädettävä laukaisukoneisto, kolmiasentoinen varmistin ja synteettinen tukki. Kivääri on valmistettu Saksassa. Kyseessä oli siis otsikon kivääri Mauser M18.
Laitoin sunnuntai-iltana sähköpostikyselyn Tuusulassa sijaitsevaan ase- ja metsästysliikkeeseen nimeltään Matin Ase ja Onki. Sain vastauksen ja tarjoushinnan kymmenen minuutin kuluttua kyselystäni. Myyjä lupasi palata asiaan seuraavana päivänä oltuaan ensin yhteydessä maahantuojaan. Seuraavana päivänä myyjä ilmoitti, että kivääri olisi noudettavissa viimeistään torstaina. Sovimme aseesta kaupat ja loppuviikosta noudin kiväärin aseliikkeestä. Nopeaa ja hyvää palvelua. Maahantuoja Aseliike Remes Oy välitti asetehtaan vastaukset kysymyksiini jälleen kerran kattavasti.
Mauser M18 .223 Rem. kivääri noudettu aseliikkeestä |
Kiväärin kokonaispituus on 105,8 cm ja paino ilman kiikaritähtäintä on 3,15 kg. Kivääripaketin paino Hexa-Lock- pikajalkojen, Zeiss V4 3-12x56 kiikaritähtäimen ja Jaki- äänenvaimentimen kanssa on yhteensä 4,08 kg.
Piippu
Vapaasti värehtelevän, erikoisteräksestä kylmätakomalla valmistetun ja mustatun kiväärin piipun pituudeksi mittasin iskupohjaan saakka 54,2 cm. Kiväärin piippu on kiinnitetty lukonkehykseen prässäämällä. Piipussa on kuusi oikealle kiertyvää rihlapalkkia ja rihlannousu on 1:10. Piipun päässä on 15x1 kierteet vaimenninta varten.
Lukkolaite
Lukonkehyskoko on kaikissa kaliipereissa sama. Teräksestä valmistetun lukon saa poistettua lukonkehyksestä kehyksen vasemmalla puolella olevaa vapautinta painamalla ja samanaikaisesti lukkoa taaksepäin vetämällä. Lukkorunko on paksunmallinen ja lukon päässä on kolme sulkuolkaa, jotka sulkevat lukon kehyksessä oleviin harmaan värisiin teräksisiin vastinpintoihin. Lukkorungon iskupohjassa sijaitsee ulosvetäjän kynsi ja kaksi jousikuormittaista ejektoria.
Lukkorungon iskupohja |
Nallirikkoa tai vakavampaa, esimerkiksi ylilatauksesta johtuvaa palokaasujen purkaantumista johdetaan ampujasta poispäin mm. lukkorungossa olevien reikien kautta. Rungon toisella puolella sijaitsee pidättimen ohjainura. Lukkorungon peräkappaleessa sijaitsee punainen vireilmaisimen nasta. Viretila on havaittavissa hämärässä helposti myös nastaa sormin tunnustelemalla. Lukon avauskulma on 60 astetta. Lukonkampi on suoranmallinen. Lukko liikkuu kehyksessään jouhevasti.
Kiväärissä on säädettävissä oleva laukaisukoneisto, jonka säätäminen onnistuu ilman tukin irroittamista. Laukaisupainetta voi ohjekirjan mukaan säätää 1-1,5 kg välillä. Tehtaalla laukaisupaine on säädetty 1,2 kg. Puolikuun muotoisesta liipaisimesta saa hyvän tuntuman. Liipasin sijoittuu lähelle liipasinkaaren takareunaan tehden liipasinkaaren sisäpuolesta tilavan.
Laukaisukoneisto ja tukin kiinnitysmutteri aluslevyineen |
Laukaisu on osittaisesta muovisesta koneistostaan ja liipaisimesta huolimatta erinomainen. Kuiva ja selkeä. Ilman etuvetoa tai pitkää venyvää laukaisua. Mauserin laukaisu on erittäin positiivinen yllätys tämän hintaluokan aseessa.
Hexa-Lock- pikajalat
Aseen mukana tuli aiemmin mainitsemani Hexa-Lock- pikajalat. Pikajalkojen mukana tuli asennusohjeet ja ohjeita löytyy myös youtubesta. Pikajalkojen kiilat liimasin lukonkehykseen kiinni kaksikomponenttiliimalla ja ruuveihin laitoin ruuvilukitetta. Pikajalkojen renkaisiin asensin Zeiss V4 3-12x56 tähtäinkiikarin 30 mm putkella. Pikajalat on toiminut erittäin luotettavasti, eikä osumat ole siirtyneet, vaikka tähtäimen olen irroittanut kivääristä useita kertoja.
Hexa-Lock- pikajalat |
Kiväärin huoltaminen ja säilyttäminen on helpompaa ilman aseessa kiinni olevaa tähtäintä. Pikajaloissa on paljon muitakin hyviä puolia, kuten esimerkiksi aseen kuljettamisen aikana kiväärin saa pienempään tilaan ilman tähtäintä. Hankkimalla toiset pikajalat voi aseessa käyttää eri optisia tähtäimiä. Mikäli ei ole pikajalkojen ystävä saa Mauser M18 kivääriin asennettua myös erilaisia muita Remington 700 Long- kehykseen sopivia tähtäinjalustoja. Yhtenä vaihtoehtona Mauser valmistaa Picatinny- kiskoa.
Lipas
Sama neljän patruunan lipas käy kaliipereille .222- ja .223 Remington |
Muovilipas on tarkoitettu kaliipereille .222 Rem ja .223 Rem. Keskeltä syöttävän lippaan kapasiteetti on neljä patruunaa. Patruunat asettuvat lippaassa kahteen riviin. Polymeerisen lippaan kokonaispituus on 90 mm, josta kuitenkin lippaan peräosa on 28 mm matkalta umpimuovia. Lippaan rakenteen johdosta kaliiperissa 222- ja 223 Remington patruunan lipastaminen suoraan päältä ei onnistu.
Keskeltä syöttävä muovilipas |
Esittelyn kiväärissä lipas täytetään lippaan edestä patruunasiltaa alaspäin työntämällä ja samanaikaisesti patruuna työnnetään lippaaseen. Mauser valmistaa lisävarusteena esimerkiksi 6,5 CRM- ja 308Win- kaliipereissa kymmenen patruunan lippaita. Toivottavasti jossain vaiheessa saisi myös 223- kaliiperin lippaita suuremmalla patruunakapasiteetilla.
Varmistin
Kolmiasentoinen varmistin |
Kolmiasentoinen varmistin on samanlainen kuin esimerkiksi Sauer 100- mallin kiväärissä. Taka-asennossaaan se estää laukaisun ja lukitsee lukon kammen ala-asentoonsa. Varmistin keskiasennossa lukonkammen lukitus vapautuu ja ase voidaan ladata tai tyhjentää varmistettuna. Etuasennossa varmistin on pois päältä ja ase on varmistamaton ja ampumavalmis. Varmistamattomuuden merkiksi varmistimen vieressä on punainen täplä.
Tukki
Mustassa synteettisessä muovitukissa ei ole poskipakkaa, eikä harjakorkeutta. Tukin vetopituus on 35,8 cm. Tukki on suora suhteellisen jyrkällä saksalaismallisella pistoolikahvalla. Tukin edessä ja takana sijaitsevat asehihnan pidikkeet. Teräksinen rekyylinvastin on sijoitettu tukin sisäpuolelle etummaisen kiinnitysruuvin taakse. Tukki on kiinnitetty kiväärin kehykseen kahdella mutterilla ja aluslevyillä, jotka kiinnittyvät kiväärin lukonkehyksessä kiinni oleviin pultteihin.
Mauserin tukki sisäpuolelta |
Kumiset otepinnat on tukin edessä tukikädelle ja pistoolikahvassa. Irroitettavassa perälevyssä on vastaavanlainen pitävä kumipinta. Perälevyssä on säilytyspaikka tukin sisällä mm. puhdistusvälineille, esimerkiksi piipunpuhdistusnarulle. Tukki on sisältä täytetty uretaanin näköisellä tummalla muovilla, mikä osaltaan vaimentaa ja tukevoittaa tukkia. Kiväärin tukki on allekirjoittaneelle vetopituudeltaan sopiva ja miellyttävän tuntuisista pehmeistä otepinnoista saa pitävän otteen niin sateella kuin kylmässä.
Suora tukki ja irroitettava perälevy |
Seuraavassa 2/2 osassa juttua .223 Rem kaliiperista. Lisäksi käydään ampumaradalla ja illan hämärtyessä muun muassa rusakkojahdissa. Juttusarjan lopussa kivääristä vielä jonkinlainen yhteenveto.
Mauser M18 .223 Remington |
Teksti ja kuvat; P.O.
Lähteet; Mauser M18 käyttöohjekirja
Myyjä; Matin Ase ja Onki
Maahantuoja Aseliike Remes Oy
Mauser- tehtaan alkuvaiheen historiasta olen aiemmin kirjoittanut täällä.