![]() |
| Beretta asetehdas 500 vuotta |
Aseiden lisäksi Beretta myy muun muassa urheiluammunta-, metsästys- ja asevarusteita, sekä niihin liittyviä vaatteita ja asusteita. Suomessa Beretta omistaa Sakon ase- ja patruunatehtaat. En lähde tässä ase-esittelyssä käymään läpi tehtaan historiaa, koska sitä on tehty niin Berettan itsensä, kuin myös alan lehdistön osalta ihan riittävästi. Joitain kohtia tehtaan historiasta saatan kuitenkin nostaa, koska niillä on osuutta nyt esittelyssä olevaan metsästyshaulikkoon.
Yleistä
Beretta alkoi valmistaa haulikoita massatuotantona 1950- luvun puolivälissä. Kyseessä oli tuolloin päällekkäispiippuinen haulikko mallimerkinnältään S55. CNC- koneistus tuli Berettan asetehtaisiin 70- luvulla. Päällekkäispiippuisten metsästys- ja ratahaulikoiden mallimäärät ovat hyvinkin kattavat ja niistä riittäisi kirjoitettavaa loppuvuodeksi.
Beretta valmistaa haulikkonsa Italiassa Gardone Val Trompian kunnassa. Päätehtaan lisäksi on myös Premium-osasto, jossa valmistetaan luksuskäsityönä tehtaan kalleimmat laatikko- ja sivulukkoiset metsästys- ja ratahaulikot. Esittelyn haulikko on valmistettu päätehtaassa robottitekniikalla ja CNC- koneistusautomaatiolla.
Esittelyn Beretta on mallia 686 Silver Pigeon (MY19) kaliiperissa 12/76. Haulikko painaa 3,35 kg ja on kokonaispituudeltaan 121 cm. Haulikossa on ejektorit ja automaattivarmistin. Haulikko on pakattu muoviseen aselaukkuun, jossa on mukana viisi vaihdettavaa Beretta Optima-HP supistajaa, öljypullo, supistaja-avain ja kiinnitettävät hihnalenkit. Paperinen ohjekirja on korvattu sähköisellä manuaalilla, johon on pääsy QR-koodilla. Se on selkeä huononnus. Ilmeisesti se on tuonut valmistajalle 10-20 sentin säästön per haulikko. Toisaalta haulikko on nuorten aloittelevien harrastajien suosiossa, joille QR- koodi on normaalia arkea.
Aseen tekniikka
Teräshaulikelpoisen mustatun haulikon piippupari on pituudeltaan 30 tuumaa eli 76 cm. Haulikon Steelium- piiput on valmistettu Berettan tri-alloy teräksestä kylmätakomalla. Piiput on asennettu teräksestä koneistettuun monoblockiin. Piippuparin välissä on kiinteä peitelista. Piippuparin päälle on juotettu kuusimilliä korkea ja leveä ventiloitu ja päältä karhennettu tähtäinkisko. Kiskon päässä on halkaisijaltaan kolme millinen messinkinen tähtäinjyvä. Piippujen päissä on kierteet vaihdettaville Optima HP-supistajille, joita tuli aseen mukana viisi kappaletta; CL, IC, M, IM ja F. Kaksi viimeisintä tiukinta supistajaa eivät ole teräshaulikelpoisia.
Teräksinen harmaa lukkorunko on profiililtaan matalampi verrattuna esimerkiksi kilpailevan Browningin perusmalleihin. Lukkorunko on kauttaaltaan laserkaiverrettu kiertävillä kasvien lehdillä. Lukkorungon sisäpuolen pyöreät saranatapit kiinnittyvät piippuparin monoblockin puolipyöreisiin vastinkoloihin. Sulkulaitteen lukitus tapahtuu lukkorungon iskupohjan yläpuoleisilla lukitustapeilla, jotka sulkeutuvat monoblogissa ejektoreiden yläpuolella oleviin reikiin.
Piippujen avaaminen tapahtuu topleveriä eli avausvipua kääntämällä. Vipu on karhennettu. Uudemmassa MY24- mallissa vivun kokoa on ymmärtääkseni kasvatettu, mikä on parannus nykyiseen. Vivun takana on aseen automaattinen varmistin, jonka yhteydessä on myös piipunvaihtaja. Laukaisukoneisto on rekyylitoiminen. Liipaisin on tässä mallissa sileäksi kiillotettu ja kullattu. Haulikon laukaisu on terävyydeltään perushaulikon tasoa.
Metsästysmallisen haulikon perän vetopituus on 375 mm. Haulikon kuminen Extralight-perälevy on paksuudeltaan 15 mm. Puuosat haulikossa on peruspähkinää. Perän ja etutukin pinnat on tehtaalla kevyesti öljytty. Haulikon ostettuani päätin ensimmäisenä lisätä puun pintaan hivenen tukkiöljyä ja ennen kaikkea vahata. Etutukki on alaosastaan pyöreä ja edestä suora - onneksi siis ilman koukkumaista schnapelia. Etu- ja takatukin otepintojen karhennukset on tehty laserkaivertimella.
Lopuksi
Beretta on merkittävä haulikkovalmistaja, jonka mallien määrä on todella runsas. Haulikot ovat laadukkaasti valmistettuja ja kestäviä. Olen himoinnut useitakin eri malleja, mutta ne ovat hinnaltaan sen verran kalliita, ettei niitä tule ostettua, ellen voita lotossa tai löydä maailmalta käytettynä huutokaupasta.
Yleensä kun olen hankkinut uuden haulikon, jo muutaman kiekkokierroksen aikana, huomaan onko haulikko minulle sopiva. Tämä esittelyn haulikko ei ole minulle sopiva nykyisessä muodossaan, enkä ole sillä oikein oppinut ampumaan. Haulikon nostoissa perälevy takeltelee kiinni olkavarteen, jonka takia siihen pitäisi tehdä muutoksia. Varsinkin käytettäessä talvivaatetusta. Vaihtamalla nykyinen kuminen perälevy Berettan omaan ohueen puiseen perälevyyn olisi se helpoin ja halvin tapa parantaa haulikon ammuttavuutta.
Haulikolla kiekot kuitenkin särkyvät esimerkiksi compak-sporting- radalla, kun aseen perä on nostettu valmiiksi poskelle, ennen kiekon kutsumista. Kiekon kiinniotto ja leikkaaminen ennen laukausta on helppoa hivenen pidemmän piippuparin ansiosta. Svingi on rauhallisempi, kuin monissa muissa haulikoissani.
Haulikko on käytettäessä mielestäni raskas ja kömpelö verrattuna haulikoihin, joihin olen tottunut. Piippujen avaaminen ja sulkeminen on jäykkää. Muutaman tuhannen laukauksen jälkeen sulkupintojen kitka kyllä helpottuisi ja aseen piiput olisi kevyemmät avata ja sulkea.
Käytän kulunutta vanhaa autovertailua. Beretta 686 Silver Pigeon I on kuin Toyota Corolla. Kestävä ja luotettava. Helppo huoltaa ja korjata Sakon aseseppäpalvelujen ansiosta. Lisäksi helppo myydä. En kuitenkaan myy haulikkoa, vaan annan sen pojalleni. Hän voi sitten metsästää haulikolla pienen kustomoinnin jälkeen vaikka koko loppuelämänsä.
Teksti ja kuvat; P.O.
Käytetyt lähteet; kirja BERETTA 500 years of the world´s finest sporting life (Nicholas Foulkes)




