Rakennusprojekti; Hva 1600 jahdissa.

Husqvarna kiväärin rakennusprojektista kirjoitin jo aiemmin ja nyt kerron, kuinka kävi peurajahdissa. Kesäkauden ammuntaharjoittelun ja latauskokeilujen jälkeen alkoi vihdoin ja viimein myös jahtikausi. Kiväärin patruunavalintaa tehdessäni päädyin mahdollisten hirvien takia Norma Oryxin 10,1 gramman luotiin. Jahtikauden ainoan hirven ammuin kuitenkin eri kiväärillä ja kaliiperilla. Jahtitilanteita siunaantui ihan mukavasti myös Husqvarna 1600 kiväärilläni. Palataanpa siis jahtikauden alkuun.

ENSIMMÄINEN

Lokakuun puolivälissä päätin aloittaa jahtipäivän aamupassilla jahtitornista väijymällä. Aamupassin ilma oli utuinen ja vettä sateli hiljalleen. Muutaman tunnin tornissa istumisen jälkeen alkoi näkyvyys parantua ja ilma kirkastua. Peuroja oli riistapellon läheisyydessä riistakamerakuvien perusteella ainakin iltaisin ja öiseen aikaan, mutta peurojen liikkuminen aamulla oli vähäisempää. Juuri kun olin aikeissa lopettaa aamun jahdin, näin noin 200 metrin päässä sähkölinjan ja metsänreunassa liikettä. Kaivoin jo reppuun pakkaamani katselukiikarit esiin ja ryhdyin kiikaroimaan näkemääni liikettä kohti.

Kolme nuorta peurapukkia oli tulossa määrätietoisesti helpot kaurat mielessä kohti riistapeltoa ja ruokintapaikkaa. Peurat kuitenkin pysähtyivät noin sadan metrin päähän syömään sähkölinjan alta raivattua vesakkoa. Samalla, kun peurat ruokailivat hännät heiluen, ryhdyin tarkemmin kiikaroimaan, olisiko jokin peuroista sopiva kaadettavaksi. Kahdella peurapukilla oli "sakkosarvet". Kolmannella pukilla oli vain yksi tappisarvi, joten sen voisi poistaa joukosta ja poimia mahdollisesti eräksi.

Tappisarvipukki ruokaili kuitenkin sen verran huonosti kohti ampujaa, että oli odoteltava kunnes peura kääntäisi kyljen. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin peura muutti ruokailuasentoaan, helpottaen luodin lähettämistä kohteeseen. Tähtäsin oikean etulavan taakse keuhkoihin. Keuhkolaukauksesta peura juoksee vielä noin 50-100 metriä, jättäen jälkeen hyvän verivanan. Samalla tulee tehtyä "pisto", eikä veriä tarvitse laskea enää erikseen. Peuran kuolinjuoksusta saa myös hyvän jäljestysharjoituksen koiralle.

Puristin liipasimesta ja tarkkailin peuran reagointia osumasta. Peura loikkasi sähkölinjalta metsään kahden muun pukin ihmetellessä kaverin loikkaa metsän siimekseen. Rauhoitin tilanteen ja pakkasin rauhassa jahtivarusteeni reppuuni. Poistuin tornista autolle ja lähdin hakemaan koiraa ja peräkärryä. Palasin takaisin tapahtumapaikalle koiran kanssa ja aloitin peuran jäljestyksen. Peura löytyi koiran avustuksella noin 50 metrin päästä metsästä kuolleena. Osuma oli keuhkoissa siinä kohtaa peuran kylkeä, johon olin tähdännyt.

Hva 1600 ja valkohäntäpeura.

TOINEN

Jahtikaudella lumipeite saapui Etelä-Suomeen poikkeuksellisesti jo marraskuussa, helpottaen jahdissa onnistumista. Vuodenaikaan nähden paksu lumipeite aktivoi myös peurojen liikehdinnän ja ruokailun riistapellolle ja ruokintapaikoille. Lumen valaistessa maisemaa pystyi jahtiaikaa venyttämään myöhäisemmäksi. Tornissa iltapassissa istuessani leijaili taivaalta isoja lumihiutaleita. Pienestä paikallisesta lumisateesta huolimatta näkyvyys oli yllättävän hyvä.

Noin kello kuusi illalla saapui ruokintapaikalle naaraspeura vasan kanssa. Peurat ruokailivat rinnatusten, joten oli odoteltava vasan sijoittumista siten, ettei riistalaukauksesta olisi vaaraa emälle. Odottavan aika oli pitkä. Onneksi oli hyvää aikaa hakea ampuma-asento rauhassa, turhia ääniä päästelemättä. Yht`äkkiä metsästä hyppäsi riistapeltoon peurapukki säikäyttäen vasan emon vierestä metsän ja riistapellon reunaan. Tähtäsin vasan kylkeen ja puristin liipasimesta. Laukauksen kajahtaessa kaikki peurat katosivat riistapellolta metsään. En ollutkaan enää varma hyvästä osumasta.
Nopea tilanne ja hämärät olosuhteet saivat epävarmaksi.

Odottelin hetken tornissa ja pakkailin varovasti jahtivarusteet reppuun. Hetken päästä menin siihen kohtaan, jossa näin peuran vasan viimeisen kerran. Paikka oli täynnä sorkkariistan jälkiä, mutta verijälkiä en heti löytänyt. Muutaman metrin päästä riistapellosta metsään päästyäni huomasin veripisaran. Jätin verijäljen kohdalle merkiksi oranssin jahtipiponi ja lähdin hakemaan koiran mukaan jäljestykseen. Koirani lähti välittömästi pipon kohdalta vetämään kohti metsän siimestä. Peuran vasa löytyi tällä kertaa noin 40 metrin päästä lumihangesta kuolleena. Osuma oli vasemman kyljen puolelta sisään keuhkoihin. Luodin ulostulojälki oli raskaalla luodilla pieni.

Toinen

VÄÄRIN MARKKINOITU

Siirrytään hetkeksi kuluneesta jahtikaudesta noin 60 vuotta taaksepäin ja käydään hivenen läpi Husqvarnan 1600-mallien vastaanottoa sen aikaisilla asemarkkinoilla. Suomessa Oy K. Hjorth Ab mainosti Husqvarnaa 60-luvulla asetehtaan sukupolvien aikaisella osaamisella ja kokemuksella, sekä uuden 1606-mallin keveydellä. Yhdysvalloissa Husqvarnaa mainostettiin pääasiassa parannettuna tai edistyneenä Mauserina.

Husqvarnan mainostaminen parannettuna ja kestävämpänä Mauserina verrattuna muihin Mausereihin oli Yhdysvaltalaisen Tradewinds Inc:n markkinointia. Tradewinds Inc. toi maahan Husqvarnan kivääreitä ja lukkopiippuja. Lukkopiippuihin asiakas sai itse valita tai teetättää mieleisensä tukin. Kyseinen yritys toimi Husqvarnan maahantuojana Yhdysvalloissa 50- ja 60-luvulla ja hoiti Yhdysvalloissa Husqvarnan markkinoinnin.

60-luvun asekirjallisuutta ja -mainontaa

Tradewindsin Husqvarna-mainokset parannetusta Mauserista saivat silloiset asetoimittajat vertailemaan väitettyjä parannuksia Mauser m/98:n ja Husqvarnan uuden oman mallin kesken. Muun muassa 60-luvulla Bolt Action Rifles kirjan kirjoittaja Frank de Haas kommentoi kirjassaan väitettyjä parannuksia. Haas oli sitä mieltä, että pulttilukkoisista Mausereista m/98 oli paras. Haas ei halunnut verrata väitettyjä parannuksia Mauserin m/98 malliin, vaan halusi pikemminkin vertailla väitettyjä parannuksia Husqvarnan aiempiin kivääreihin, jotka perustuivat Mauserin m/94:ään ja m/96:een. Haas kritisoi mm. lukonpidätintä ja olisi toivonut lukonpidättimen olevan hivenen raskaammin valmistettu vrt. nykyinen pieni nasta. Jälleenlataajia ajatellen Haas kirjoitti lukon päädyssä olevasta ainoasta kaasureiästä ja olisi toivonut lukkokehykseen reiät purkaantuville kaasuille mahdollisen aserikon sattuessa.

Vääränlaisen markkinoinnin takia uudesta Husqvarnasta alettiin etsiä huononnuksia verrattuna aiempiin FN m/98 malleihin. Kaupallisesti parempi markkinointikeino olisi ollut mainostaa Husqvarnan uusia kivääreitä pelkästään kevennettyinä ja metsästyksellisesti parempina Mausereina. Tuolloin kuitenkin tehtiin metsästyksellisiä parannuksia Husqvarnan uusiin kivääreihin verrattuna aiemman mallin Husqvarna kivääreihin. Myös uusien kiväärien teräsmateriaalia ja sen lämpökäsittelyä valmistusprosessin yhteydessä kehuttiin hyväksi. Husqvarnan tehtaalla kiväärit koestettiin korkeapainepatruunoilla 30 % ylipaineella ennen lopputarkastusta ja koeammuntaa. Ruotsalaisten teräsmateriaali kelpasi myös suomalaisen aseteollisuuden valmistusmateriaaliksi.

LOPUKSI

Jahtikauden jälkeen on hyvä pohtia käytännön kokemuksia rakennusprojektistani. Olen samaa mieltä Frank De Haasin kanssa siitä, että lukonpidättimen koko on liian pieni ja käytössä lukonpidättimen nasta on epävarma toiminnaltaan. Pitkästä lukon rungosta johtuen lukon pitkä latausliike on hitaampaa tehdä kuin lyhyempilukkoisissa metsästyskivääreissä. Aiemmin radalla tehty havainto huonosta laukaisusta ei siltikään häirinnyt jahtitilanteissa. Sorkkariista on kuitenkin tähdättynä kooltaan suurempi kuin puolen moa:n kokoinen ampumatauluneliö. Muutenkaan sykettä nostattavissa jahtitilanteissa laukaisuun ei keskity välttämättä samalla tavalla kuin ampumaradalla.

Swarovskin tähtäinkiikari oli sorkkariistajahdissa valovoimaltaan kohtuullisen riittävä. Yhtenä lumisena iltana oli taivas sen verran musta, ettei tähtäinristikko ollut selkeä supikoiraa tähdätessä. Matkaa supikoiraan oli noin 80 metriä ja ammuin siitä ohi. Vastaavanlaisessa tilanteessa ammuin kuitenkin rusakon, johon oli helpompi tähdätä, kuin maassa ruokailevaan supikoiraan. Rusakon kellistin Barnesin 7,8 g:n ttsx kupariluodilla.

Hva ja rusakko

Mikäli Swarovskin tähtäinkiikarissa olisi säädettävä valopiste värillä, saattaisi tähtäin toimia hämärässä myös pienriistanpyynnissä ja pidemmille matkoille sorkkariistalle. Joka tapauksessa kevyt tähtäin riittävällä suurennoksella oli peurajahtiin hyvä valinta. Talleyn kevyet alumiinijalustat ja kevyt tähtäinkiikari kiväärissä kevensivät kivääriä mukavasti verrattuna normaaliin kivääripakettiin. Kevyen painonsa johdosta kivääri oli usein mukana myös hiivintämetsästyksessä ja koiran kanssa metsällä liikkuessa.

Loppupäätelmiä tehdessä täytyy myöntää, että jotkin kiväärin alkuperäiset tekniset ratkaisut saisivat olla paremmin toteutettuja. Esimerkiksi mainitsemani lukonpidättimen nasta. Ruotsissa asesepät ovat korvanneet alkuperäisen nastan Mauser-98 tyyppisellä isommalla lukonpidättimellä. Vanhoja kivääreitä tuunattaessa tulee hyväksyä jotkin vanhentuneet tekniset ratkaisut tai sitten pitää olla sen verran paksu lompakko, että pystyy korjaamaan vanhentuneet ratkaisut uusilla. Joka tapauksessa vanhojen metsästysaseiden tuunaaminen on mielekästä ja onnistuessaan saa jahtiin tarkkakäyntisen työvälineen, jolla on helppo ampua. Tämä kivääri tulee kulkemaan mukanani jahtireissuillani jatkossakin.

Teksti ja kuvat PO

Aseen tukin öljyäminen

Puu on edelleen ykkönen metsästysaseissa. Suurin osa suomalaisista metsästysaseista on puutukkisia. Hyvin hoidettuna asetukit ovat kestäviä ja pitkäikäisiä. Puu metsästysaseen materiaalina on säilyttänyt asemansa satoja vuosia. Tukin muoto ja muunneltavuus on kuitenkin parantunut alkuajoista.

Asetehtaat käsittelevät aseidensa tukit pintapuolisesti ennen tuotteen lähettämistä kuluttajjille. Tehtaan tekemä tukin pintakäsittely tarvitsee mielestäni kuitenkin uusintakäsittelyn jo muutaman vuoden kuluttua aseen ostosta. Mielellään jo heti uutena. Ostaessani käytetyn metsästysaseen olen pääsääntöisesti aina tehnyt tukille uuden öljykäsittelyn. Ennen öljykäsittelyä olen kuitenkin korjannut tai korjauttanut mahdollisuuksien mukaan aseen tukkiin aikojen saatossa tulleet kolhut ja halkeamat.

Asetukin pintakäsittelyyn löytyy markkinoilta monenlaisia puuöljyjä ja öljyjä, joista ei oikein tiedä mitä ne sisältävät. Myös työskentelytapoja on monenlaisia. Käyn läpi käyttämiäni tukkiöljyjä ja kerron kokemuksistani öljyjen käytöstä ja niiden ominaisuuksista, sekä toimivuudesta vuosien varrelta.

Heti aluksi täytyy todeta, ettei mikään öljykäsittely ole hyvän näköinen tukin pinnassa, ellei pohjatöitä tehdä kunnolla. Ensin tukista poistetaan vanha lakka- tai öljypinta esim Nitromorsella tai jollain muulla maalinpoistoaineella. TM Rakennusmaailman numerossa 08/2016 maalinpoistoainetestissä menestyivät parhaiten LIBERON Stripper ja Nitromors.

Pohjatyöt

Maalinpoistoaineen ja likaisen vanhan pinnan poiston ja pesun jälkeen annetaan tukin kuivua. Ennen hiontatyötä voi tukin pinnasta yrittää nostaa vanhat kolhut ja painaumat esim. märällä kuumalla rätillä ja kuumalla silitysraudalla. Painaumien nostamisen jälkeen tukin vanhat karhennukset avataan tarpeen, ja taitojen mukaan ja suojataan esimerkiksi maalarinteipillä. Karhennusten suojaamisen jälkeen voidaan aloittaa tukin hiominen. Hiomisessa kannattaa käyttää hiontatyynyä ja eri raekokoisia hiomapapereita karkeammasta hienompaan. Hiontapölyt on syytä puhdistaa hiottavalta pinnalta huolellisesti.

Mikäli haluaa tummentaa vaaleaa tukkia tulee tummentaminen esim. petsillä tehdä ennen tukin öljyämistä. Jotkin tukkiöljyt tummentavat myös puun väriä.  Joillain tukkiöljyvalmistajilla on myös omat pohjustusaineet ennen varsinaista tukin öljyämistä. Pohjustusaineella täytetään tukin huokoset. Pohjatöiden jälkeen alkaa tukin öljyäminen. Jokaisen öljylevityksen jälkeen annetaan öljyn kuivua valmistajan ohjeiden mukaisesti. Kun tukin pinta on kuivunut, hiotaan tukin pintaan nousseet karheudet teräsvillalla (000 tai 0000). Hiontapölyt tulee jälleen poistaa huolellisesti ennen uuden öljypinnan levittämistä. Useiden öljykerrosten jälkeen voidaan tukin pintaan levittää vielä lisäsuojaksi vahakerros.

Blogi-sivuni taustakuvan kolme kivääriä on kaikki käsitelty eri tukkiöljyillä. Vasemmalla oleva Schultz & Larsenin kivääri on käsitelty tehtaalla tehtaan omalla tukkiöljyllä, keskimmäinen Sako 85 kivääri on käsitelty Napierin tukkiöljyllä ja vahattu Promaakarin tukkivahalla ja oikean puoleinen Husqvarnan kivääri on käsitelty Birchwood Caseyn Truoililla. Alla luettelen käyttämiäni asetukkiöljyjä niiden hyvine ja huonoine puolineen.

BIRCHWOOD CASEY Truoil

Birchwood Caseyn tuotteet

Birchwood Caseyn tuotteita käyttäessäni olen samalla kertaa käyttänyt tuoteperheen kaikkia tukin hoitotuotteita. Ensin olen tehnyt tukin pohjatyöt ja aloittanut Sealer & Fillerilla, jolla olen täyttänyt tukin huokoset ja antanut aineen kuivua ja kovettua valmistajan ohjeiden mukaisesti. Aineen kuivumisen jälkeen olen hionnut ylijäämät teräsvillalla. Täyttöaineen jälkeen alkaa tukin öljyäminen.

Truoil on työläs ja vaatii tekijältään tarkkuutta, mikäli haluaa tukin öljyämisen onnistuvan ja näyttävän hyvältä. Truoilia tulee laittaa pintaan hyvin vähän (pieni tippa) kerrallaan. Olen käyttänyt öljyämisessä etusormeani. Truoil on muihin tukkiöljyihin verrattuna lakkamainen ja myös jälki aseen tukissa muistuttaa lakkapintaa. Pinnan saa kyllä halutessaan hiottua esimerkiksi teräsvillalla himmeämmäksi.

Truoilin lakkamainen pinta

Jokaisen öljyn levityskerran jälkeen olen antanut tukin kuivua valmistajan ohjeista poiketen hivenen kauemmin. Öljyämisen jälkeen tukin pintaan nousseet puun karheudet (tikut) olen hionnut teräsvillalla pois. Hiontapölyt tulee poistaa huolellisesti esimerkiksi imurilla, joka on varustettu harjasuuosalla. Imuroinnin jälkeen puhdistus vielä kangasliinalla. Huolettomalla tai liian runsaalla öljymäärällä käsiteltynä saa helposti aikaiseksi valumia tukin pintaan. Valumat lisäävät työnmäärää. Valumat tulee hioa pois ja käsitellä uudelleen öljyllä. Tukkien karhennukset käsittelen hammasharjalla. Laitan hivenen öljyä hammasharjaan ja sivelen harjalla tukin karhennusosat. Karhennuksiin en laita tukkiöljyä kuin muutaman kerran, ettei karhennukset täyty liiaksi tukkiöljystä.

Useiden öljykerrosten ja päivien kuivumisen jälkeen voi tukin käsitellä Stock Sheen & Conditioner aineella ja lopuksi vielä vahata Gun Stock Waxilla. Tarkemmat ohjeet löytyvät valmistajan sivulta;
https://www.birchwoodcasey.com/

Myynti: Juhani Sinisalo Oy
Syrjäläntie 24
01840 Klaukkala
09-8797452
http://www.juhanisinisalo.fi/FI/Aineet

Plussat; Truoil on kestävä ja jättää tukin pinnalle hyvän näköisen lakkamaisen pinnan.
Miinukset; Työläs ja litrahinta


RUSTINS Danish Oil

Rustins Danish Oil

Danish Oil on kiinanpuuöljyn ja erikoisöljyjen sekoitus. Öljy on tarkoitettu puupintojen käsittelyyn, eli sitä ei ole suunniteltu pelkästään asetukeissa käytettäväksi. Öljyä on helppo käyttää ja se on riittoisaa. Danish Oilia saa eri kokoluokan purkeissa. Pohjatöiden jälkeen olen levittänyt Danish Oilia tukin pintaan kangaspaloilla. Jokaisen öljyn levityskerran ja öljyn kuivumisen jälkeen olen hionnut tukin pintaan nousseet karheudet pois teräsvillalla. Hionnan jälkeen huolellinen hiontapölyn poistaminen.

Rustins Danish Oililla käsitelty tukki

Tämä öljy kuivuu tukin pintaan alkuvaiheessa Truoilia nopeammin, varsinkin jos ei ole käyttänyt tukin pinnalla pohjustusaineita. Olen käyttänyt Danish Oilia heti tukin pohjatöiden jälkeen sellaisenaan, ilman mitään pohjustusaineita. Useiden öljykerrosten jälkeen olen lopuksi vahannut tukin vielä Promaakarin tukkivahalla tai Birchwood Caseyn Stock Waxilla. Danish Oil on helppokäyttöinen ja edullinen puuöljy, jota suosivat puutöiden kanssa enemmänkin työskentelevät.

Myynti:
Plektra Trading Oy Ab
Ruusankatu 8
00250 Helsinki
0103878500
http://plektratrading.fi/dano.html

Plussat: helppo käyttöinen, riittoisa, toimiva tuote ja litrahinta
Miinukset: -


NAPIER London Gunstock Finish Kit

Napier

Tämän tuotteen tukkiöljy vaikuttaa ominaisuuksiltaan lähes samalta aineelta kuin Rustins Danish Oil. Molemmat tuotteet tulevatkin Iso-Britanniasta. Ainakin aineen levittäminen, kuivuminen ja aineen koostumus tukin pinnalla muistuttavat Danish Oilia. Mikäli käyttäjä haluaa tukkiöljyn pysyvän tukissa pidempään ja säilyvän hyvän näköisenä, vaatii se useamman kerroksen öljyä.

Tuotepakkaus sisältää: puisen säilytyslaatikon, 150 ml tukkiöljyä, 10 ml hankausöljyä, 10 ml puuhuokosten täyteainetta, levitysliinoja, hiomapaperia ja loppukiillotuskankaan. Suomenkieliset käyttöohjeet.

Tätä kirjoittaessani Napierilla ei ole enää Suomessa maahantuojaa.

Plussat; suomenkieliset ohjeet ja toimiva tuote.
Miinuksena; litrahinta

TYÖN TEETTÄMINEN

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse. Mikäli sinulla ei ole työskentelytiloja tai aikaa tukin korjaamiseen ja öljyämiseen, niin tukin voi viedä alan ammattilaiselle. Alla muutama tekijä Uudenmaan alueelta, joita olen  käyttänyt metsästysaseiden tukkien korjaamisessa.

Asetukkien öljyämiset, korjaukset ja petaukset.
Promaakari Kari Kock http://www.promaakari.fi/
Mechelininkatu 6 A 14
00100 Helsinki
0400-754634

Asetukkien korjaukset, petaukset, sekä uusien asetukkien valmistaminen ja sovittaminen.
Asepuuseppä Asko Valonen
Alhonkuja 4, 05400 Jokela
(050-5855054)

Teksti ja kuvat PO

SAKO A7

Historiaa

Tikka-kivääreiden historia sai alkunsa 1920-luvulla silloisen Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus Oy:n aloittaessa aseiden osien valmistuksen. Tarkkuuspiippuja ja sotilasaseita alettiin markkinoida 30-luvulla. Vuonna 1935 tehtaan nimeksi tuli Oy Tikkakoski Ab. Sotien jälkeen Tikkakoskella ryhdyttiin valmistamaan siviilien tarpeisiin metsästysaseita. Ensimmäisenä tuotantoon tuli yksipiippuinen haulikko Tikka H45. Rinnakkaispiippuisen haulikon mallimerkinnäksi tuli M49. Tikkakoskella tehtaan metsästysaseiden tuotanto oli tehokkainta 60-luvulta 80-luvun alkuun, jolloin valmistettiin pääasiassa metsästyskivääreitä ja haulikkorihloja. Kivääreistä ovat tunnetuimpia mallit 55 ja 65. Tikkakosken tehdas liitettiin vuonna 1983 Sako Osakeyhtiöön. Asetehtaan toiminta loppui Tikkakoskella vuonna 1987. Siitä lähtien Tikan kiväärit on valmistettu Riihimäellä Sakon tehtaalla.

Sako (Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy) tehtaan perustamisvuosi on 1921. Sako-tehtaan historia löytyy tästä linkistä; http://www.sako.fi/sako-history

Sotien jälkeen Sakon tehtaalla muokattiin mm. sotilaskivääreistä metsästyskivääreitä. Sakon ensimmäinen sarjatuotannon metsästyskivääri pienriistan metsästykseen oli malli L-46. Keskikoon metsästyskivääri oli malli L-57. Sakon alkutuotannon suurriistakiväärit varustettiin 1950-luvulla Belgialaisen FN-tehtaan Mauser/98 lukoilla. Sako ryhtyi kuitenkin valmistamaan suurriistakivääreihin omia Mauser-tyyppisiä kaksiolkaisia lukkoja. Ensimmäinen suurriistakivääri omalla lukkomallilla oli L61R Finnbear. Vuonna 1996 Sako julkisti uuden metsästyskiväärin, jonka mallimerkinnäksi tuli 75. Uuden metsästyskiväärin lukossa oli nykyiset kolme sulkuolkaa.

Sako A7 .308 win ja Burris FourX 3-12x56

Sako 85 tuli markkinoille vuonna 2006. Ei mennyt kovinkaan kauan kunnes markkinoille ilmestyi Sako A7.Sako julkisti virallisesti uuden kiväärin Yhdysvalloissa alkuvuodesta 2008. Kivääriin on koottu patentteja Tikasta ja Sakosta. Sako kehitti A7-mallin Yhdysvaltojen markkinoita varten yhdessä Beretta Usan kanssa. Kivääriä myytiin ja markkinoitiin ensimmäisenä rapakon takana ja jonkin ajan kuluttua kivääri saatiin myös kotimaan markkinoille.

Nyt esittelyssä oleva Sako A7 kivääri tuli minulle kaverilta huoltoon ja tähtäinkiikarin uudelleen kiinnittämistä varten. Käyn Sako A7:n kivääriesittelyn pintapuolisesti läpi lyhyen hypistelyajan johdosta. Tämä kivääri on mustattu malli. Kivääriä saa myös rosterina ja kahdella lukkokoolla (S ja M).

Kiväärin rakenne

Kivääriä tarkastellessa otin verrokiksi omistamani Sako 85 Hunterin, samalla s-lukkokoolla ja .308 win kaliiperilla. Lukkokehykset ovat hyvin samannäköiset ja luonnollisesti samankokoiset. Lukkokehysten eron huomaa tähtäinkiikarin erilaisista kiinnityspinnoista. Lukonpidätin, varmistin ja lukon vapautinnasta näyttävät identtisiltä. Erot löytyvät kivääreiden lukoista.

Lukonpäät Sako A7 ja Sako 85

Sako 85:n lukko toimii mekaanisesti kontrolloitua syöttöä mukaillen. Sako A7:n lukko toimii samoin kuin Tikka T3:ssa eli pushfeedillä. Hylsy poistuu patruunapesästä samalla tavalla kuin Tikka T3:ssa. Hylsynvetimen kynsi tarttuu hylsyn kantaan ja jousikuormitteinen tappi heittää hylsyn ulos.

Molemmissa lukoissa on lukon päässä kolme sulkuolkaa. Lukon peräkappaleiden materiaalit eroavat toisistaan. Sako 85:n peräkappale on kokonaan terästä. Sako A7:n peräkappale on asemainonnan mukaan päällystetty polymeerillä. Sako A7:n lukon paksuus on 17,49 mm ja 85:n 16,00 mm. Molempien lukkojen avauskulma on 70 astetta. Sako A7:n lukko valmistetaan samalla tavalla kuin Tikka T3:n lukko. Sako 85:n lukko on valmistettu yhdestä kappaleesta.

Sako A7:n laukaisuvastus on säädettävissä. Laukaustuntuma oli tässä kiväärissä hyvä. Varmistin on kaksitoiminen. Lukon saa avattua aseen ollessa varmistettuna lukon vapautinnastaa painamalla.

Laukaisukoneisto

Lukkokehyksen tähtäinkiikarin jalustaratkaisu on tehty Pohjois-Amerikan markkinoita varten. Tästä mallista puuttuu Sakon perinteisesti käyttämä jalustojen kiinnitystapa. Tähtäinkiikarin asentaminen oli tähän kiväärin tehty alumiinisilla Weaver-jalustoilla. Myös muita kiinnitystapoja on mahdollista käyttää, joten tähtäinkiikarille löytyy eri kiinnitysvaihtoehtoja.

Weaver-jalustat

Lipas

Sako A7:n lipas on yksirivinen ja se on valmistettu ruiskupuristetusta muoviseoksesta. Lipasratkaisu Sako A7:ssä on lähempänä Tikkaa kuin Sako 85:n kaksirivinen lipas. Polymeerilippaan ainesosat ovat 50% nylonia ja 50% lasikuitua. Lippaan kiinnitysratkaisu on samanlainen kuin 85:ssä. Lipasta on painettava pohjasta ja samanaikaisesti vapautinsalvasta ennen kuin lipas irtoaa. Kyseinen kiinnitysratkaisu on hyvä ja estää tehokkaasti lippaan tahattoman irtoamisen.

Sako A7:n lippaan voi täyttää samalla tavoin päältä kuin muissakin Sakon kivääreissä. Lipasta ei siis tarvitse irrottaa aseesta lippaan täyttämistä varten. Yksirivisen lippaan syöttötapa on luotettava. Lipastamista tai patruunoiden syöttämistä lippaaseen ohjaa metalliset ohjainlevyt lippaan päällä.

Sako 85 ja Sako A7 lippaat ja lukot

Piippu

Vapaasti värähtelevä, kylmätakomalla valmistettu ja mustattu piippu on tässä kiväärissä 51 cm pitkä, 11 tuuman rihlannousulla ja neljällä oikeakätisellä rihlalla. Piipun päässä on vaimenninta varten 14x1 kierteet. Piippu on lyhyt ja se tekee kivääristä kompaktin, tasapainon siitä kuitenkaan kärsimättä. Asepaketin mukana tuli Ase Utran SL-5 vaimennin.

Tukki

Musta synteettinen tukki on valmistettu polymeerista Sakon omalla Soft Touch otepinnalla. Tukin sisältä löytyy rekyylivastimen vastinpinta. Tukissa on karhennukset pistoolikahvassa ja tukin etuosassa. Tukin perälinja on klassisen suora amerikkalaisen mieltymyksen mukaisesti. Tukissa on myös poskituki ilman harjakorkeutta. Vetopituus liipasimesta tukin perään on tässä kiväärissä 35,5 cm. Tukissa on rekyyliä hyvin vaimentava perälevy. Pistoolikahvan päädyssä on muovinen A7-logo. Kiväärin tukissa on äänekkäät hihnalenkit (”riistakarkottimet”), jotka helisevät asehihnan kanssa äänekkäästi vasten aseen ontolta kuulostavaa tukkia. Kyseiset hihnalenkit kannattaa poistaa pidikkeistä tai teipata äänien vähentämiseksi.

Sako A7 tukki 

Lopuksi

Suomessa Sako A7:n ongelmana on ollut, ettei kaikki asekauppiaat asepaketteja myydessään ole osanneet neuvoa tai kiinnittää asiakkaalleen tähtäinkiikareiden jalustoja oikeaoppisesti lukkokehykseen, eli liimaamalla. Aseen ostaja on ollut sitten ihmeissään tähtäinkiikarin kiinnityksen pettäessä. Varsinkin jos asiakkaalla on aiempaa kokemusta vain Sakon vanhemmista metsästyskivääreistä.

Tässä kiväärissä tapahtui juurikin kertomallani tavalla. Asemyyjä ei ollut osannut kiinnittää kaverilleni tähtäinkiikaria Sakon ohjeistamalla tavalla. Alumiinijalustan ruuvi katkesi kesken ampumaharjoittelun. Asepaketissa mukana tulleet alumiiniset kaksiosaiset Weaver-kiinnityspalat liimasin Sakolta saaduilla uusilla ruuveilla kiinni lukkokehykseen.

Kiväärillä en kokeillut aseen käyntiä. Tähtäinkiikarin jalustojen uudelleen asennuksen jälkeen kohdistin kiväärin pelkästään mukana tulleilla 11,7 gramman Sakon Superhammerhead- metsästyspatruunoilla. Kohdistussarjat osoittivat aseen piipun käyvän ko. tehdaspatruunoilla erinomaisesti. Uskoisin kuitenkin, että kiväärille löytyy melko varmasti myös muita hyvin käyviä metsästyspatruunoita.

Hihnalenkki ja pidike

Esittelyn kivääristä en hihnalenkkejä lukuunottamatta löydä moitteen sanaa. Kiväärin tukki on allekirjoittaneelle liian lyhyt. Tukin lyhyys on kuitenkin tarvittaessa korjattavissa. Tähtäinkiikarin jalustan kiinnitysratkaisu aiheuttaa ainakin vanhemmissa metsästäjissä nurinaa. Kiikaritähtäimen jalustat on kuitenkin syytä liimata ongelmien välttämiseksi.

Ennen jalustojen liimausta hioin kevyesti kiinnityspinnat ja puhdistin asetonilla. Liimattavien pintojen pitää olla puhtaita, kuivia ja rasvattomia. Puhdistamisen jälkeen liimasin jalustat Aralditen (sininen) epoksiliimalla. Liimassa on hyvä kahden tunnin työskentelyaika. Ylimääräiset liimapurskeet on syytä poistaa metallipinnoilta. Ylimääräiset liimat on muistettava poistaa myös lukkokehyksen sisäpuolelta kiinnitysreikien kohdalta. Jalustat saa uudelleen irti esimerkiksi kuumailmapuhaltimella. Liima kestää lämpötiloja -50...+60 astetta.

Kiväärin käsiteltävyys, ampuminen ja tekniset toteutukset olivat mieluisia. Vaikka olenkin metsästyskivääreissä puun ja teräksen ystävä, niin tämä kivääri sai aikaan lieviä omistamisen haluja.

Teksti; PO
Kuvat; P.O.

Lähteet; Vanhat aseet 1 kirja, Timo Hyytinen (Tikan historiaosuus)
              Sako Oy

KIRJAESITTELYSSÄ The Drilling

The Drilling kirjassa käsitellään drillinkien historiaa, käyttöä ja tekniikkaa. Kirjan on kirjoittanut Norbert Klups ja se on julkaistu kustantajan A Sciffer Bookin toimesta vuonna 2007. Kirjan alkuperäisversio on saksankielinen; Der Drilling, Geschichte, Einsatz und Technik einer jagdlichen Universalwaffe.

The Drilling kirja

Kirja on kuvitettu mustavalko- ja värivalokuvilla. Valokuvien käytössä ei ole säästelty. Valokuvia on otettu mm. eri tehtaiden malleista, optiikan kiinnitysratkaisuista ja aseiden teknisistä toteutuksista.

Kirjan kuvitusta.

Sivuja on yhteensä 230. Kirjassa neuvotaan mm. käytetyn aseen tarkastamisesta ostohetkellä, aseen huoltamisesta, tukin sovittamisesta, patruunavalinnoista ja kohdistamisesta. The Drilling on mielestäni monipuolinen ja hyvin kuvitettu kirja yhdistelmäaseista.

ISBN: 978-0-7643-2749-0

Teksti; P.O.
Kuvat; P.O.

BLASER ES 63 5/5 Jahdissa.

Jahtikausi sai alkunsa heti elokuun ensimmäisellä viikolla supikoiran kyttäyksellä. Osa vanhemmista supikoirista vältteli Kanu-loukkua. Kyseiset supit tulisi saada eräksi ampumalla. Kyttäystornin ja riistaeläimille tarkoitetun ruokinta-automaatin etäisyys on 50 metriä. Supit liikkuvat kyttäystornista 360 astetta 10- ja 100 metrin välisellä alueella. Alkusyksyn supeja varten olin ladannut haulikkorihlani 3,6 g:n V-Max luodilla ja Federalin Premium 16/70 nro 6 hauleilla. Kyttäystornissa supin tappoa odotellessa pääsin tutustumaan vanhan Swarovski kiikaritähtäimen hämäräominaisuuksiin. Yllätyin kun katselukiikarini Zeiss Conquestin 10x42 erottelukyky hämärässä hiipui kun taas Swarovskin kiikaritähtäimellä näki ampua vielä ihan hyvin. Pimeän edetessä ensimmäisenä vaikeutui ahtaan tolppien välisen ristikon erottaminen hämärässä. Ristikkoa oli mukava testata isokokoiseen ruokailevaan mäyrään. Mäyrä nojasi seisten ruokinta-automaatin syöttökaukaloa vasten kuin humalassa huojuva suomalainen mies Viru hotellin baaritiskillä. Mäyrä ruokaili aikansa ja poistui omille teilleen. Ensimmäisen kyttäysillan jälkeen päätin ottaa seuraavalle kerralle torniin mukaan 8x58 kokoluokan katselukiikarit. Pelkästään kiikaritähtäimen läpi katsominen rasittaisi turhaan silmiäni ja kyttäysjahti muuttuisi epämiellyttäväksi illan hämärtyessä.

Syksyn aikana en päässyt kanalintujahtiin kuin kerran ulkoiluttamaan Blaser haulikkorihlaani, eikä metsästystilanteita tuolloin kohdalleni osunut. Hirvikauden päättyessä pääsin vihdoin tammikuussa muun riistan kyttäyspuuhiin. Edellisellä kerralla haulikkorihlan kanssa avonaisessa tornissa oli lämpöä lähes +20 astetta, nyt lähes -20 astetta. Torniin menin vasta pimeällä illalla yhdeksän jälkeen. Valoa oli sen verran, että Swarovski kiikaritähtäimellä pystyi tähtäämään avonaisessa lumisessa maisemassa. Muutaman tunnin odottelun jälkeen ruokinta-automaatille tuli kolme rusakkoa säntäilemään edes takaisin. Päätin jatkaa odottelua, mikäli paikalle ilmaantuisi muuta pyydettävää. Rusakoiden päätöntä touhua tarkkaillessa päätin kokeilla kuinka onnistun kovassa pakkasessa vaihtaa tavallisen haulikkopatruunan täyteiseen. Vaihtaminen onnistui helposti ja ennen kaikkea äänettömästi. Haulikkorihlan kompaktin koon takia sitä on myös helppo käsitellä ahtaassa tilassa.

Koillisesta puhaltava tuuli alkoi pikkuhiljaa kylmettää varpaitani ja päätin lopettaa jahdin. Sitä ennen päätin poistaa muonavahvuudesta yhden rusakon. Valitsin ristikkoon isoimman vieterikintun. Käsiviritin työntyi eteen lähes äänettömästi, samoin snellari. Rusakko istua jöpötti paikoillaan. Matkaa rusakkoon oli noin 50 metriä. Swarovskin ahdas ristikko paksuilla sivu- ja alatolpilla oli kuin tehty tuolta matkalta rusakon kokoiselle eläimelle. Rusakko mahtui mukavasti paksujen tolppien väliin helpottaen tähtäämistä. Laukaus kajahti hiljaisessa yössä ja rusakot säntäilivät nyt hivenen kovempaa vauhtia kadoten ruokintapaikan läheisyydestä. Rusakko löytyi koirani avustuksella pienen kuusen alta. Rusakon kuolinjuoksu oli noin 70 metriä. Luoti oli osunut rusakkoa etulavan alaosaan. Ilman koiraa tai verijälkiä on riistaeläinten löytäminen ruokintapaikan läheisyydestä vaikeaa. Alue on yleensä tampattu täyteen riistaeläinten jälkiä. Pakomatkan lyhentämiseen ja verijälkien lisäämiseen voi vaikuttaa nopeammin laajenevalla luotivalinnalla.

Talven mittaan istuin haulikkorihlan kanssa parhaimmillaan -28 asteen pakkasessa. Kovasta pakkasesta huolimatta kolmen tunnin istumisen jälkeen aseen piippujen avaaminen ja käsiviritin toimivat normaalisti, ilman turhaa kylmyydestä johtuvaa jäykkyyttä. Jäykkyyttä sen sijaan alkoi ilmetä aseen omistajassa. Kolmen tunnin istumisen jälkeen lämpökenkien pohjat pettivät ja tornista oli poistuttava. Vaikka mainitsin Swarovskin tähtäinkiikarin toimivan myös hämärässä, niin metsäisissä varjoisissa passipaikoissa ei Swarovskin valovoima ole kuitenkaan riittävä. Tämän huomasin tilanteessa, jossa yritin ampua lähellä olevaa rusakkoa luotipiipulla. Ammuin rusakosta ohi. Kiväärimiehen tulisi myös tajuta käyttää haulipiippua lyhyille matkoille. Ehkä muistan tämän seuraavalla jahtikaudella. Avonaisilla ja lumisilla paikoilla tähtäinkiikarilla vielä pärjäsi, mikäli matkat eivät olleet kovinkaan pitkiä. 

LOPUKSI

Miinuksena tässä aseessa on aseen hankala huoltopurkaminen ja aikaa vievä latausten testaaminen radalla. Talvella piippuja voisi kiireisempi jäähdyttää laukausten välissä vaikka jätesäkkiin käärittynä lumessa. Yhdistelmäaseiden yleisenä huonona puolena ampumaradalla on mielestäni se, että aseen lataamisen yhteydessä joutuu tuetun ampuma-asennon purkamaan kokonaan ja lataamisen jälkeen hakemaan hyvä ampuma-asento uudelleen. Sylinterilukkoisella ammuttaessa ja aseen uudelleen virittämisessä ei tarvitse purkaa ampuma-asennosta muuta kuin lataavan käden.

Yhdistelmäaseissa tulee myös huomioida se seikka, että mikäli optiikalla varustetun yhdistelmäaseen piipuista luotipiippu sijaitsee alimpana, on piippu- ja tähtäinlinjassa suurempi ero verrattuna esimerkiksi optiikalla varustettuihin pulttilukkoisiin metsästyskivääreihin.

Sitä mukaan kun löytää yhdistelmäaseelleen oikeat lataukset myös aikaa vievät ratakäynnit vähenevät. Oikeiden latausten löytämisen jälkeen pääsee keskittymään puhtaasti metsästykseen. Metsästäjä, joka käyttää tehdaspatruunoita ja vieläpä vain yhtä patruunalaatua, selviää vielä vähemmällä.

Yhdistelmäaseille löytyy käyttötarkoituksensa. Yhdistelmäase ei ole paras vaihtoehto, mutta soveltuu moneen käyttötarkoitukseen vallan mainiosti. Varsinkin jos haluaa jahdissa välttyä kahden metsästysaseen kantamiselta. Pystykorvan kanssa kanalintuja pyytävälle on haulikkorihla erinomainen valinta. Minulle ase sopii pienriistan kyttäys- ja houkuttelumetsästykseen. 

Aseen monipuolisuus on ehdottomasti yksi hyvä puoli. Toisena voisi mainita ainakin tämän aseen kompaktin koon (keveys, lyhyys ja hyvä tasapaino). Asetta on helppo käsitellä ahtaissa tiloissa (kyttäyskopit ja jahtitornit). Kolmas hyvä puoli tässä aseessa on äänettömyys. Asetta käsitellessä kylmällä kelillä passissa, niin piippuja avatessa kuin käsiviritintä käytettäessä, on Blaserin haulikkorihla hiljainen. Kyseistä ominaisuutta osaa kyttäysjahdissa arvostaa.

Käytetyn asepaketin hinnalla verrattuna uuteen asepakettiin säästää myös tuhansia euroja. Mielestäni Blaser es 63 haulikkorihla soveltuu vanhasta tekniikastaan huolimatta erinomaisesti siihen mihin se on suunniteltukin – metsästykseen.

Teksti ja kuva PO

BLASER ES 63 4/5 Radalla osa 2/2

Koska tarkoitukseni on metsästää kyseisellä aseella erilaista pienriistaa, niin päätin ladata Lapuan 3,6 g ja Sakon 3,2 g kokovaippaluoteja ja Lapuan 3,6 g Soft Pointtia, sekä 3,6 g:n Hornady V-Maxiä. Kaapistani löysin Vihtavuoren N135 ja Norman 202 ruuteja. Vihtavuorta latasin 3,6 g:n luodeille ja Normaa 3,2 g:n luodeille. Hylsyinä käytin uusia Lapuan Match-hylsyjä. Nallin virkaa hoiti CCI400. Hornadyn V-Maxit ja Lapuan 3,6 gramman luodit latasin samalla 22,8 grainin ruutilatauksella, koska kyseinen ruutiannos antoi molemmilla luodeilla parasta kasaa (22 mm). 22,8 grainin lataus antoi V-Maxin luodille vauhtia 940 m/s. 3,2 gramman kokovaipalle 21,7 grainin latauksella sain kolmen laukauksen kasaksi 18 mm. 22,4 grainin latauksella kolmesta laukauksesta kaksi ensimmäistä laukausta lähes samaan reikään. Kolmas laukaus hivenen sivuun, jolloin kasaksi 21 mm. Lapuan 3,6 gramman Soft Pointille sain 22,7 grainin latauksella reilun 12 millin kasaa.

16 kaliiperi on yksi lempikaliipereistani. Varsinkin jos ase on suunniteltu kyseiselle kaliiperille. Tuolloin ase on yleensä siro, kevyt ja oikein tehtynä myös tasapainoinen. Haulipiipulle tein myös patruunatestin sopivan haulipatruunan löytämiseksi. Vaikka haulikkorihlani pääasiallinen käyttötarkoitus on pienriistan pyynti, saattaa tammikuussa olla jäljellä vielä peuralupia. Varmuuden vuoksi tulisi siis löytää haulikkorihlalleni hyvän osumatarkkuuden omaava haulikon täyteinen.

16/70 patruunoiden testaaminen

Patruunoiden testaamisen tein eri tavalla kuin normaalisti. Eli nyt en ampunut 120x120 cm:n paperiin ja etsinyt osumakeskipistettä 75 cm ulkoympyrän ja 37,5 cm:n sisäympyrän piirtämistä varten. Ammuin kaikki patruunat tuelta kiikaritähtäintä käyttäen, kuten tekisin normaalissa metsästystilanteessa kyttäystornista. Mittasin 35 m ampumaetäisyyden Leupoldin etäisyysmittarilla. Luodinnopeusmittarina käytin ProChrono Digitalia. 

Ammuin aseella Protektor Model ampumatukipusseja apuna käyttäen tuelta ensimmäisenä Rottweilin Exact täyteispatruunoita. Kyseisiä täyteisiä voi patruunan valmistajan mukaan ampua myös täyssuppealla piipulla. Kolmen laukauksen kasa pienoiskivääritauluun antoi hyvän kasan. 42 mm kasa oli noin 30 mm taulun keskipisteen alapuolella. Lähtönopeudeksi mittasin täyteisille 426 m/s. 

Rottweil Exact 16/70 35 m.

Täyteisten jälkeen ryhdyin testaamaan haulipatruunoita saksalaiseen Wannsee-jänistauluun. Tarkoitukseni oli tarkistaa patruunoilla osuminen tähtäinkiikaria käytettäessä, ei niinkään haulikuvioita. Kuitenkin ammuttaessa osumakeskipiste oli keskellä taulua lähes kaikilla patruunoilla. Pystyin siis suuntaa-antavasti tarkistamaan myös haulikuviot.

Haulipatruunoiden testauksen jälkeen kokeilin vielä täyteisiä pienoiskivääritauluun 50 metrin matkalta. Kolmen laukauksen kasaksi sain 44 mm. Kasa oli nyt 35 mm vasemmalla ja 35 mm taulun keskipisteen alapuolella. Kasa oli lähes yhtä hyvä kuin 35 metrin matkalta, nyt kuitenkin hivenen kauempana taulun keskipisteestä. Pystyisin siis ampumaan peuraa helposti 50 metrin matkalta.

Teksti ja kuvat PO

KIRJOITTAJA EI VASTAA ANNETTUJEN LATAUSARVOJEN TODELLISUUDESTA. LATAUSARVOJEN KÄYTTÖ OMALLA VASTUULLA.

BLASER ES 63 4/5 Radalla osa 1/2

Sylinterilukkoiseen metsästyskivääriin tottuneelle yhdistelmäaseen kohdistaminen avaa aivan uuden näkökulman lämpölaajenemisesta. Normaalipiippuisella sylinterilukkoisella kiväärillä jälleenladattujen patruunoiden käynnin testaaminen on joutuisaa verrattuna esimerkiksi haulikkorihlan patruunoiden käynnin testaamiseen. Haulikkorihlan kohdistamisessa oikean latauksen löytämiseksi täytyy varata aikaa. 

Ensimmäisellä ratakäynnillä olin mielestäni tietoinen yhdistelmäaseen taipumuksista osumakäyttäytymiseen piippujen lämmetessä. Vaikka haulikkorihlaani kohdistaessani pidin mielestäni riittävästi taukoa, niin siitä huolimatta osumat siirtyivät pikkuhiljaa taulussa kohti taulun yläreunaa. Ensimmäisen ratakäynnin jälkeen päätinkin, että samalla ratakäynnillä testaan vuorotellen myös muiden metsästyskiväärieni latauksia, jolloin haulikkorihlan piiput saavat varmasti jäähtyä riittävästi.

Etutukin ja piippujen yhteiselossa saattaa olla joissain tilanteissa vaikutusta aseen tarkkuuteen. Yhdistelmäaseet tulisikin kohdistaa ampumaradalla siten, että asetta tuetaan ammunnan aikana lukonkehyksen pohjasta, ei etutukin kohdalta. Kyseisellä kohdistusmenetelmällä vähennetään ampumaradalla mahdollisia aseen osumakäyttäytymiseen heikentävästi vaikuttavia tekijöitä. Joka tapauksessa ammuttaessa ase tulisi tukea etuosastaan aina samasta kohtaa.

Tässä aseessa tuenta mielellään lukkokehyksestä

Vanhempien keskieurooppalaisten haulikkorihlojen piiput on pääsääntöisesti juotettu kiinteästi toisiinsa kiinni. Juotettujen piippujen rakenne on mielestäni kestävämpi ja huoltovapaampi verrattuna etuheloilla varustettuihin haulikkorihloihin. Yleinen haulikkorihlojen piippujärjestys on haulipiippu ylhäällä ja luotipiippu alhaalla. Näissä lämpölaajeneminen tapahtuu pituussuunnassa. Pituussuuntainen lämpölaajeneminen aiheuttaa osumien hajontaa ylöspäin. 

Tänä päivänä suurin osa valmistettujen yhdistelmäaseiden piipuista on kuitenkin vapaasti värähteleviä, joissa kyseistä ongelmaa ei ilmene. Toisaalta kyseessä ei ole ongelma muualla kuin ampumaradalla. Lämpölaajenemisella ei ole merkitystä normaaleissa metsästystilanteissa. Haulikkorihlani eduksi havaitsin kivääriradalla kuitenkin sen, ettei kahden ensimmäisen laukauksen osumissa ollut merkittävää eroa. Tämä on hyvä juttu siinä mielessä, että joissain metsästystilanteissa saattaa joutua ampumaan enemmän kuin sen yhden laukauksen.

Radalla ollessani kokeilin myös Blaserin kääntöjalkojen toimivuuden. Testasin kohdistuksen pysyvyyden irrottamalla Swarovskin kiskollisen kiikaritähtäimen aseesta laukausten välissä ja kiinnittämällä uudelleen. Osumaeroja ei tullut ja kohdistus pysyi aiemmassa, joten kääntöjalat toimivat niin kuin ne on suunniteltukin.

Teksti ja kuva PO

BLASER ES 63 3/5 pikajalat ja optiikka

Vanhempien yhdistelmäaseiden pikajalat ovat pääsääntöisesti joko hakajalat tai kääntöjalat. Tässä aseessa on Blaserin omat kääntöjalat. Kiikaritähtäin on nopea ja helppo asentaa paikoilleen. Kiikaritähtäimen kiskoon on kiinnitetty etu- ja takapalat. Etupala asetetaan piipun tähtäinkiskon päällä olevaan koloon poikittain ja kiikaritähtäimen perää käännetään siten, että takapala saadaan omalle paikalleen.

Blaser-Schwenkmontage

Takapala asennetaan monoblokin päällä olevaan lohenpyrstökiskoon. Takapalassa on kierrettävä kiekkomainen kiristin, jota kääntämällä saa tähtäinoptiikan kiristettyä tiukasti paikoilleen. 

Takapala

Toiset mukana tulleet kääntöjalat on valmistettu alumiinista ja ne soveltuvat kiskottomiin kiikaritähtäimiin. Tässä kääntöjalkamallissa takakiinnitys tapahtuu salpakiinnitteisenä. Painattaessa kääntöjalat paikoilleen takapalan salpa naksahtaa ja lukitsee kääntöjalan aseen lohenpyrstökiskoon. Jousellista salpaa painamalla kääntöjalka vapautuu irrottamista varten.

Alumiiniset kääntöjalat

Aseen mukana tuli vanha kiskollinen Swarovskin kiinteällä suurennoksella oleva teräsrunkoinen tähtäinkiikari. Suurennos tähtäimessä on 6x42 nelosristikolla. Hiusristikon sivulla ja alla olevat tolpat on paksunnettu. Tähtäimen keskellä oleva hiusristikko on nykyaikaisiin tähtäimiin verrattuna ahdas. Tähtäin on hyväkuntoinen ja soveltuu mainiosti valoisan aikana tapahtuvaan metsästykseen.

4A-ristikko

Seuraavassa osiossa siirrymme ampumaradalle.

Teksti ja kuvat PO